Pieni harras hetki Upanishadeille

Viimeistelin tovi sitten yhden elämäni vaikuttavimmista lukukokemuksista - Upanishadit, hindujen veda-kirjoja täydentävät lisäykset ja elämänohjeet, jotka käsittelevät pääsääntöisesti juuri todellisuuden, olemassaolon ja tietoisuuden luonnetta. Kokonaisuudessaan annoin lukuprosessin kypsyä lähes kolmen viikon ajan, joka ei yleisesti ottaen kuulu tapoihini, sillä yleensä luen kirjan kuin kirjan muutamalla istunnolla. Upanishadit tuntuivat kuitenkin vaativan monen monituisia kampuskierroksia ja puistokävelyitä, joten nytpä tässä on sitten talsittu, pohdittu ja luettu. Kaiken kaikkiaan pidin Upanishadeja yllättävän helposti lähestyttävinä, vaikka moni kanssayogi ja -yogini tuntuukin mieltävän toisin. Mitä ilmeisimmin kannatti siis joskus silloin seitsemänvuotiaana jääräpäisesti paukuttaa Silmarillionia kannesta kanteen!

Minulta kysytään usein, kannattaako klassikoille uhrata aikaa. Kannattaa, vouhotan aina vastaukseksi ja vouhotan nytkin. Lukuprosessi ei välttämättä ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta voin luvata että vaivannäkö palkitaan, sillä klassikoilla tuppaa olemaan taipumus asettaa raamit ja konteksti oikeastaan kaikelle muulle luetulle. Valtaosan itämaisista klassikoista voi sitä paitsi hamuta haltuunsa kommentaarien kera, joka lieneekin ensilukijalle se paras lähestymistapa. Jossain vaiheessa kannattaa kuitenkin heivata kommentaarit mäkeen ja ottaa oma talsiminen ja pohdiskelu rohkeasti käyttöön. Sanskritinkielisten, metafyysisten konseptien kanssa on välillä hukassa itse kukin, mutta sisäsyntyinen uteliaisuus toimii vankkumattomana kompassina.

Huom. Kun puhun tässä yhteydessä Upanishadeista, puhun 250-sivuisesta Upanishadien kokoelmasta, en koko Upanishadien kirjosta.

Muutama lainaus Upanishadeista:

As a bird when tied by a string flies first in every direction, and finding no rest anywhere, settles down at last on the very place where it is fastened, exactly in the same manner, my son, that mind [the jiva, the living self in the mind] after flying in every direction, and finding no rest anywhere, settles down on breath; for indeed, my son, mind is fastened to breath.


In the beginning this was non-existent [not yet defined by form and name]. From it was born what exists. That made itself its self, therefore it is called the self-made. That which is self-made is also the essence. Who could breathe, who could breathe forth, if that bliss [brahman] existed not in space [in the heart]? For he alone causes bliss.
When he finds support in that which is invisible, incorporeal, undefined, unsupported, then he has obtained the fearless. Then he finds freedom from fear. If he sees but the smallest differences in it, there is fear from him. That fear exists only for one who thinks himself wise, not for the true seer.


For only when there is as it were any duality, then one sees the other, smells the other, one tastes the other, one salutes the other, one hears the other, one perceives the other, one touched the other, one knows the other. But when the self only is all this, what should see whom, what should smell whom, what should hear whom, what should touch whom, what should know whom? With what should one understand him by whom indeed one understands everything?


Thou couldst not see the true seer of sight, thou couldst not hear the true hearer of hearing, nor perceive the perceiver of perception, nor know the knower of knowledge. This is thy self, who is within all. Everything else is suffering.

(Boldaukset omaa innostunutta pöhinääni!)

Ja jos eläinikäisiä kumppaneita tässä katoavaisessa maailmassa etsii, kannattaa Upanishadien lisäksi tarttua myös Dhammapadaan, Patanjalin joogasutraan sekä Laozin Dao de jingiin. Tämän sortin takertuva kiintymys on ihan ookoo - saatte siunaukseni!