Wednesday, January 23, 2019

Muutoksen tuulia: perustimme ajatushautomon!

Pitkäaikainen haaveeni toteutui viimein, kun olin mukana perustamassa ajatushautomo Creatura Think & Do Tankia. Ajatushautomomme keskittyy yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen muutokseen sekä ihmisten ajattelu- ja käyttäytymismallien vallankumoukseen - siis mielenkumoukseen. Työskentelemme mm. ilmastonmuutoksen hillinnän, eriarvoisuuden vähentämisen sekä lajien välisen tasa-arvon parissa.

Tutustu Creaturaan täällä: http://www.creaturapower.org/
Meitä voi seurata myös Facebookissa: http://www.facebook.com/creaturapower/

Kirjoitan Creaturalle myös Arura - Kirjoituksia hyvästä elämästä -blogia, jossa pohdin hyvää elämää oman henkilökohtaisen kokemukseni kautta.

"Arura on blogi hyvästä elämästä. Se on valoisa vastalause ajalle, jossa ihminen on kadottanut kyvyn elää hyvin, mutta yrittää vimmatusti elää aina vain paremmin. Hyvä elämä riittää - hyvä elämä tasapuolisesti kaikille olennoille."

Lue blogia täällä: http://arurablog.blogspot.com/

Tervetuloa mukaan seuraamaan! 


Sunday, September 2, 2018


http://queerandcyborg.blogspot.com/


Moi! Mahtaako siellä olla enää ketään?

Nimittäin NYT, kaikkien näiden vuosien jälkeen tiedän taas, mistä haluan ja aion kirjoittaa. Blogini käsittelee robotteja, sukupuolta ja seksiä: QUEER & CYBORG, kuten blogin nimikin kertoo.

Ensimmäisessä postauksessa kerron omasta matkastani, aseksuaalisuudestani sekä siitä, mitä robotit voivat kertoa meille itsestämme ja yhteiskunnastamme. Marraskuun lopulla blogi siirtyy Brasiliaan, jonne lähden tekemään työharjoittelua LGBT+-kysymyksiin liittyen. Tervetuloa seuraamaan!

Monday, July 18, 2016

kotka on laskeutunut!

Jaahas, mahtaakohan siellä olla enää ketään! Viime postauksesta on tyylikkäät kolme kuukautta, ja suuruudenhulluuden ystävänä olen päättänyt mäjäyttää kaikki viimeisen kolmen kuukauden kuulumiset yhteen postaukseen. Luvassa on siis aivan liikaa kuvia ja suhteellisen vähän kuvia selventävää tekstiä, mutta kukapa ei tykkäisi verhoutua mysteerin viittaan aina toisinaan. Tästä kolmesta kuukaudestahan saisi vaikka minkämoiset elämänmullistusmehustelut aikaiseksi, mutta olen luultavasti tullut siinä määrin vanhaksi - tai vaihtoehtoisesti kokenut jo niin monet mullistukset - ettei mua oikein aja sentimentaaliseen hurmioon enää mikään. Katselen sydämellisen leppoisasti tätä todellisuutta, enkä pidä sitä todellisena. Moinen vapauttaa toimimaan ja olemaan - ja (kyllä! pahoitteluni jos ällöttää) rakastamaan estotta.

Aloitetaan joogaopettajakoulutuksesta. Joogaopettajakoulutus oli jo pitkään rönsyillyt mielessäni ruusuisena ajanjaksona, jona teen nautinnollisia kylkivenytyksiä vuorenrinteillä ja mantraan heleällä äänelläni (jollaista en tosin omaa) kuin mikäkin jumalatar ja lipittelen ihania orgaanisia mangosmoothieita. Noh.. Sen sijaan kärsin aivan törkeästä 45 asteen helteestä, kolmesta ruokamyrkytyksestä sekä yleisestä, kahden edellä mainitun tekijän aiheuttamasta vetelyydestä. Lopputyönä suoritettavaa näytetuntia englanniksi vetäessäni ja epätoivoisesti lihaskudosten englanninkielisiä nimiä tapaillessani olin niin paniikissa, että en näin jälkikäteen muista koko tunnista yhtään mitään. Innokkaat osallistujat kuitenkin kuvailivat tunnin olleen "absolutely phenomenal", joten ilmeisesti hermostukseni ei paljastunut kanssajoogeille. Tahaton boss mode!

Kokemus oli siis kaikenkaikkiaan aika kamala ja hyvin haastava. Mutta hemmetin hyvä niin. Alan olla jo aika jyty mimmi. Vaikka koenkin, että oma joogakokemukseni ja -näkemykseni on tullut valtaosin muualta ja hiljakseen tässä vuosien mittaa, niin opettamisen metodologian ja anatomian järjestelmällinen opiskelu teki kyllä poikaa.


Senkin Rishikesh. Ihastutat tunnelmallasi ja vihastutat "maksa 5000 dollaria ja avaamme kolmannen silmäsi!" -diileilläsi, joita julkeasti jokaisessa kadunkulmassa mainostetaan.


Liskotoveri löytyi huoneeni seinältä, aivan sängynpäätyni vierestä, jo ensimmäisenä yönä, ja siinä se nökötti kaikki yöt seuranani koko kuukauden! Meistä tuli erottamattomat.


Heräsin urhoollisesti 5.30 joka ikinen aamu joogatunnille - paitsi yhtenä aamuna. Tuolloin kroppani  oli jumissa päästä varpaisiin, ja oli yksinkertaisesti vain päästävä kävelemään. Kuvasta näkee hyvin, mihin kuntoon Intian kesä paahtaa luonnon; ei merkkiäkään mistään elävästä. Hyvin jännittävää, miten erilaisia olomuotoja aurinko voi eri pallonpuoliskoilla saada. Siinä missä Suomessa aurinko on ihastuttava, ihoa lämpimästi hellivä harvinainen tuttavuus, on Intiassa tuo taivaanlaella uhmakkaasti päivästä toiseen porottava pallo kaikkea muuta kuin miellyttävä kaveri.


Vikalla koulutusviikolla tuumasimme parin flikan kanssa käydä tsekkaamassa jo legendaariseksi muodostuneen, autioituneen Beatles-ashramin. Nykyäänhän paikalle on törkeä pääsymaksu, mutta koska joogin elkein olimme paikalla jo ennen aamuseitsemää, kävelimme pääporteista rehvakkaan rennosti sisään ilman että kukaan huomasi. Suosittelen siis kaikille rahattomille hipeille moista menettelytapaa, koska alueen toisella laidalla sijaitseva "secret entrance" on kuulemma oikeasti hengenvaarallinen.



Hippialttari!






Ashram-alue oli valtava, ja sen päästä päähän käveleminen kesti helposti puoli tuntia. Eniten lumouduin metsän keskellä sienimäisinä rykelminä kasvavista, autioituneista meditaatiomajoista. Täällä sitä on joskus jyystetty transsendentaalista meditaatiota niin että tajunnassa suhisee!

Joogaopettajakoulutuksen vikana päivänä kävin iskemässä paikallisessa puodissa uuden tatuoinnin nahkaani. Form is emptiness - emptiness is form on sydänsutran niin sanottu kliimaksi, jossa buddhalainen tyhjyyden käsite lanseerataan. Tatuointi nöpöttää nyt kädessäni ja muistuttaa jatkuvasti siitä, ettei tämä koettu todellisuus ole todellinen. Hintaa tatuoinnilla oli 10 euroa ja jälki on mitä on, mutta kuka näitä jaksaa liian vakavasti ottaa!

Viimeinen spontaani puja Gangesin rannoilla, ja hyvästi Rishikesh!


Sitten alkoikin päätön suhaus kohti Ladakhia, jonne en loppupeleissä koskaan päässyt, sillä vuorten välinen sola oli edelleen lumen ja jään peitossa. Vietin muutaman päivän Manalissa, jonka vihreät metsät ja viileät joet olivat Rishikeshin jälkeen aivan taivaallisia. Tämä on nyt taas niin sitä itseään, sillä Ladakh oli nimenomaan Se Paikka, jossa tämän koko reissun oli tarkoitus saavuttaa kliimaksinsa, mutta tällaistahan se usein on! Lunta ja jäätä ei voi kukaan käskyttää, eikä kliimakseja voi pakottaa tai suunnitella.



Keksinpä siis, että nyt lähdetään kohti Tiibetin rajaa! Intian Tiibetin vastainen rajaseutu on yksi maailman asumattomampia seutuja, joten tuumin että siinä vasta trekkausmaastoa. Paikka on myös uskonnollisesti hyvin kiinnostava, sillä hindulaisuuden ja buddhalaisuuden sekamelskaan on sotkeutunut vielä kaikenmoisia paikallisiakin perinteitä.


Matkalla kohti Tiibetin rajaseudun kyliä. Matka kesti päälle vuorokauden, ja tiet olivat ohuita aavistuksia vuorenseinällä. Kuvasta ilmenee hyvin, miten jyrkistä mutkista tie koostui. Eikä tietenkään puhettakaan siitä, että mutkaan tullessa hidastettaisiin vauhtia - sen sijaan heitettiin torvi soimaan ja kaahattiin täysiä mutkaan. Varsinkin yöllä ajaessamme tämä oli sanalla sanoen kuumottavaa, varsinkin yhdistettynä tietoon siitä, että kuski oli valvonut vuorokauden putkeen ja pysyi hereillä vain nuuskan ja satunnaisen ryypyn voimalla.


Kinnaur Kailash auringonlaskussa. Yogini power!

Straight Outta Himalaya! Rishikeshistä 50 sentillä ostetut Raybanit olivat kovassa huudossa.


Siinä sitä jumalaa viedään jokasunnuntaisessa seremoniassa. Tämä hapsukasa oli paikallisille äärettömän pyhä, mutta jalosti nämä soivat yhden kuvan räpsäytyksen.


Vaellusmaastoja.


Eräänä aamuna löysin joogamattoni alta tämänmoisen kaverin. Se oli juuri pääni korkeudella, ja olin siinä kymmenisen minuuttia lepuuttanut kuolleen miehen asanassa autuaan tietämättömänä siitä, että asana olisi tosiaan voinut johtaa jos nyt ei aivan kuolemaan, niin ainakin myrkytykseen. Tämä oli nimittäin mitaltaan sen kokoinen skorpioni, että mitä luultavimmin oli myrkyllinen.


Kylänvanhin, josta sain napattua oivan salakuvan paikallisen nuudeliraflan ikkunasta!


Toveri Chiti, joka vaelsi hetken kanssani, ja jonka jouduin sitten komentamaan takaisin kotiin. Tämä kaverihan olisi seurannut mua vaikka maailman ääriin, mutta en usko että Chitin perhe olisi ollut kovin innoissaan tytön kadottua.



Nämä kuvat ovat Chitin ottamia. Toinen oli aivan onnessaan päästessään kuvaamaan järkkärillä. Järkkäristäni on automaattitarkennus rikki, joten Chiti suoriutui kyllä tarkennuksineen kaikkineen aivan upeasti!


Kinnaur Kailash ja myrskypilvet.


Dharma-siskoja, myötätunnon lähettiläitä, paikallisen luostarin pihalla. Teimme prostraatioita ja kiersimme stupia yhdessä. Hyvin inspiroiva kolmikko.



Kylän koulun rakennustyömaalla.

Ja aina vain syvemmälle Himalajalle. Lopulta päädyin viimeiseen kylään ennen Tiibetin rajaa. Kylän asukkaista puhuttaessa on puhuttava kymmenistä - sadoista puhuminen olisi jo liiottelua. Nämä pari-kolme viikkoa olivat reissun hykerryttävintä aikaa. Painelin suoraan kohti villiä ja heittäydyin sitä vasten. Täällä syntyi romaani-idea, täällä antauduttiin liikkeelle ja täällä kuljettiin keveydessä ja kirkkaudessa. Himalaja kahmas tuosta noin vaan syliinsä ja teki musta lapsensa.



Tältä näyttää yhdessä maailman syrjäisimmistä kylistä. 




Pääsinpä sitten osallistumaan lehmien ja jakkien paimentamiseen. Tarkoituksena oli saada elukat vuorilta takaisin kylään yöksi. Taidan olla just tämmönen tyypillinen kaupungin kasvatti, luonnosta etääntynyt vegaanihysteerikko, sillä elukat tuskin vilkaisivat muhun päin, kun yritin kohteliaasti kehottaa heitä siirtymään yöpuulle. Lopulta kylän eukko - naureskeltuaan touhuilleni pitkän tovin - otti komennon keppinsä kera ja paimensi elukat kylään.




Vaeltamassa. Tähän loppuu Intia ja ei-kenenkään-maa alkaa - Tiibet alkaa hiljalleen muotoutua lumihuippuisten vuorten takaa. Solan sisäänkäynnillä oli tämänmoinen vartija.


Näkymä kylästä vuorille.

Paikalliset kodot olivat varsin vaatimattomia. Tuntuu hurjalta ajatella, millaista täällä on elellä talven lumessa ja pakkasessa.


Ruuhkaa kylän päätiellä!

Palasin vielä Dharamsalaan istumaan 10-päiväisen buddhalaiseen retriitin, jonka osana pääsin kolmeksi päiväksi kuuntelemaan Dalai Laman opetuksia. Siellä tämä Espoon lähiöiden kasvatti sitten istui muutaman metrin päässä Dalai Lamasta, Intian buddhalaisen kerman keskellä. Oli huikeaa. Samalla otin turvautumisvalan ja bodhisattvan valan Dalai Laman johdolla, joten nyt mää oon sitten aivan muodollisestikin buddhalainen! Retriitin hämmästyttävimpään antiin kuului ehdottomasti myös se, kun eräänä yönä heräsin rotta naamallani. Rotta hyppäsi nassultani verhoihin roikkumaan ja tuijotti mua sieltä uteliaan ylpeästi, todellakin sillä mentaliteetilla että hän on paikkansa tässä huoneessa aivan yhtälailla ansainnut. Kyllähän noita rottia aina näkee, mutta naamalla ja verhossa roikkumassa? Huhh!

Retriitin jälkeen kerkesin vielä syömään läksiäisillallisen rakkaan unkarilaisen ystäväni kanssa. Illallisesta sain tietysti jälleen kerran itseni oksennuskuntoon, ja siinä vaiheessa tuumasin että nyt on kyllä aivan mukava palata takaisin Suomeen!


Aamuviideltä, bussissa vietetyn yön jälkeen, löpöttelin Delhin puistoissa. Pian lämpötila kuitenkin kohosi taas sinne lähemmäs 50 asteeseen. Loppupäivän piilottelinkin sitten museoissa - ja voin muuten suositella kansallismuseota lämpimästi, mielettömän hienoa taidetta Intian uskonnollisista perinteistä kiinnnostuneille! Yöllä lentokentälle, ja seuraavana päivänä olinkin jo takaisin Suomessa. Kerrankin oli kohtuullisen napakat jatkolentoyhteydet!

Sinne hujahti puoli vuotta Intiassa ja Nepalissa.

Nyt ollaan tukevasti Suomen kamaralla, ja syksy on jo täyttynyt joogaopetuksesta sekä romaanin kirjoittamisesta. Poste restante -henkistä elämää vietellään, mutta mikäs sen parempaa! Takaisin Aasiaan lähden luultavasti vuoden lopulla. Nyt on kuitenkin aika kirjoittaa romaani, opettaa joogaa ja kerryttää kassaa seuraavaa reissua varten. Ensi postauksessa lisää Suomi-kuulumisia, on tämäkin elo nimittäin ehtinyt hurmata jo monin tavoin!

Ja hei viimeisetkin mönkijät siellä, nyt kannattaa ihan tosiaan seurata allekirjoittaneen Instagramia, se kun päivittyy usein ja tämä taas vähän niin ja näin!
http://www.instagram.com/heidinummi/