Thursday, April 21, 2016

hartaat ja hilpeät

Hehei, kaikenlaiset ja -muotoiset toverini!

Joogaopettajakoulutus is on, ja päivärytmi on sen verran kaikenkattava, että tässä ei juuri mmyrkuuta kerkeä tahi kykene tekemään. Eilen illalla heittäydyin kuitenkin vähän turhan ronskiksi ja kävin maistelemaan kylällä laajasti tunnetun kombuchanvalmistajan keitoksia. Päätös osoittautui kohtalokkaaksi; nyt olen vuoteen oma. (Tietämättömille tiedoksi, että kombucha on fermentoitua teetä - en siis kärsi krapulasta, vaan mahapöpöstä. Ja tästä tulikin mieleen, että kesällä tulee täyteen jo neljä vuotta alkoholittomana. Aikamoista!)

Joogaopettajakoulutusta on siis kaksi viikkoa takana ja kaksi vielä edessä. Tuumasin kirjoittaa tunnelmia tästä sitten kun koulutus on kokonaisuudessaan ohi - tällä erää tyydyn vain laittamaan jakoon kuluneen kuukauden kuvasaldon. Koulutuksen jälkeen lähden pinkomaan kovalla tarmolla ja innolla kohti Intian pohjoisinta osaa, Jammua ja Kashmiria, ja sieltä tulee luultavasti paukkumaan sen verran kovaa kuvamyllytystä, että raivataan nämä nyt pois alta!

Neljäs reissukuukausi lähti käyntiin hartaissa ja hilpeissä merkeissä. Karmisilla tuulilla karauteltiin taas: päädyin kahteen varsin merkittävään pyhiinvaelluskohteeseen. Nimenomaan päädyin, bussista ja autosta toiseen hyppien, paikallisten kylänpappojen vinkkejä seuraten. Tykkään suunnitella ja toteuttaa suunnitelmiani, mutta tiedostan myös, miten tärkeää on muistaa pitää avoimia ovia ja tiloja; ehdotonta aikaa ja tilaa, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Tykkään kovasti kiinan kielen sanasta kong, 空. Se tarkoittaa tyhjyyttä niin tilassa kuin ajassakin - nimenomaan sitä ehdotonta tilaa ja aikaa, jossa mitä tahansa voi tapahtua. Kong on tietynlainen omnipotentti, kaikkivoipa, joka pitää sisällään kaikki mahdollisuudet.


Tso Pema on pyhä paikka niin hinduille, sikheille kuin buddhalaisillekin. Guru Padmasambhava, tiukkaakin tiukempi yogi, joka lopetti heimosodankäynnin Tiibetissä ja toi buddhalaisuuden maahan, syntyi täällä tarinoiden mukaan lotuksen kukasta täydellisen valaistuneena. Nykyään kullankeltaisena leppoisasti kimmeltävä Padmasambhava inspiroi patsaan muodossa tuhansia ja taas tuhansia pyhiinvaeltajia.

Tällä paikalla on hyvin erityinen energia. Myönnettäköön, että 1,5 tuntia kestävä aamuharjoitukseni tuntuu toisinaan aika puuroiselta. (Eikä siinä mitään myöntämistä ole: ihminen on ihminen, ja ihmisen mieli turtuu kaikkeen, siihen kaikkein tärkeimpäänkin.) Täällä jokainen aamuharjoitus tuntui kuitenkin raikkaalta ja riemukkaalta. Muistan miten eräänä aamuna kuivuudesta nahistunut lehti raahautui katonharjan yli ja siinä hetkessä se iski: täydellinen kirkkaus ja selkeys. Hetken aikaa kaikki oli täydellisen selvää ja kirkasta, elämä ja kuolema niin päivänselviä ja mitättömiä pikkujuttuja, että nauraa päristelin kyyneleet silmissä.

Padmasambhavalla on useimmissa kuvissa punaiset silmät tai ainakin verestävän punaiset silmänympärykset. Mää luulen, että hän on totisesti oivaltanut elämän ja kuoleman tyhjyyden ja nauraa päristellyt aika monet kerrat - nauraa päristelee epäilemättä edelleen.


Tiibetiläisillä eukoilla oli kaikilla ihan mieletön tyyli. Pohdin tosissani hattuklaaniin liittymistä, mutta en ainakaan vielä tällä erää lähtenyt mukaan!

Guru Padmasambhava. Om Ah Hung Vajra Guru Padma Siddhi Hum!


Kuten jo yllä kerroinkin, Padmasambhava oli yksi aikojemme kovimmista yogeista; tiibetinbuddhalaisessa perinteessä äijää kutsutaan Toiseksi Buddhaksi. Yhä nykyäänkin Padmasambhavan "kultin" ympärillä pyörii elinvoimainen luolameditoijien yhteisö. Yllä kuvia muutamista meditaatioluolista. En tämänhetkisessä olotilassani taivu kovinkaan runolliseen ilmaisiin, mutta sanottakoon vaatimattomasti, että oloni oli täysin epätodellinen ja vähintäänkin harras, kun hiivin rukouslippujen ympäröimien luolien välisiä polkuja ja mietin että jokaisessa niistä istuu yksi aikojemme merkittävimmistä meditaatiomestareista. Tuulta ja ilmaa vasten paiskautuvien rukouslippujen meri rummutteli loputonta om ah hum -mantraa.

Olin jo jättämässä alueen taakseni ja saapumassa sen reunamille, kun eräästä mökistä könysi ulos kovin vanha meditaatioukko. Lama Phuntsokiksi hän esitteli itsensä - tiibetiksi tottakai, joten kommunikaatiomme oli varsin rajattua. Kommunikaatioesteistä viis, tämä kutsui minut luolaansa, istutti tyynylle ja laittoi vehnävellit porisemaan. Sanaakaan emme puhuneet, istua napitimme vai toistemme seurassa, ja se oli kaunein mahdollinen tapa viettää iltapäivää. En tiedä kuinka moni blogin lukijoista on saanut mahdollisuuden viettää aikaa henkisellä polullaan näin pitkälle edenneen otuksen kanssa. Meillä tavallisilla tallaajilla on pieni, ahdas vankilamieli; tarraudumme siihen emmekä ymmärrä, että tietoisuus on loputon ja että  kaikki tämä ahtaus on vain itse luomaamme illuusiota. Mutta näiden otusten tietoisuus on rajaton; se on silkkaa avaruuden tyhjyyttä, alkukantaista virtaa, joka ei takerru mihinkään. Oma egomieli  yksinkertaisesti sulaa pois, kun viettää aikaa näiden loputtomien, rajattomien otusten kanssa.

Mikä parasta, sain myös Lama Phuntsokin osoitteen! (Alueen yogeilla on yhteinen poste restante -systeemi - posti kulkee kuulemma kaksi kertaa vuodessa.) Heti Suomeen päästyäni aion lähettää lamalle viestin ja jotain kivoja tuliaisia. Aluksi mietin lakua, mutta en tiedä miten reppanalta onnistuu lakun syöminen ilman hampaita. ;__; Jos jollakulla tulee mieleen ideoita, mitä Himalajan meditaatioyogille voisi lähettää, niin vinksuja kehiin!


Kaiverruksia luolan seinältä. Tässä nimenomaisessa luolassa meditoi Padmasambhavan tantrinen kumppani, Mandarava. Nykyään paikalla meditoi hyvin vanha nunnankäppänä, ties kuinka monetta vuosikymmentä. Mandaravan nykyinen jälleensyntymä on muuten lännessä syntynyt nainen - elämme totisesti kiintoisia aikoja, kun yhä useampia merkittäviä mestareita ja tantrisia kumppaneita alkaa jälleensyntyä länteen. (Vaikka en millään muotoa toivo nykyisen Dalai Laman kuolemaa, niin tuleehan se kieltämättä olemaan aika mielenkiintoista.)



For as long as space endures
And for as long as sentient beings remain
Until then may I too abide
To dispel the misery of the world.

Bodhisattvan vala. Kauneinta mitä tiedä.

Näiden päristelyjen jälkeen olikin aika hypätä tuhnuisen paikallisbussin kyytiin ja Prashar-järvelle. Bussimatka oli vähintäänkin railakas. Välillä tielle oli suistunut irtolohkareita, ja vain lyömällä jarrut täydellä teholla pohjaan onnistuimme viime hetkellä pysäyttämään bussin rotkon reunalle. Tämän toistuttua useita kertoja tuumin että nyt ollaan diipin äärellä. Juuri edellisenä päivänä joku oli suistunut tieltä rotkoon ja kuollut, mutta se ei lannistanut bussikuskin tarmoa. Olen ollut Aasian-vuosinani monenlaisissa myllytyksissä ja varsin railakkaiden kuskien kyydissä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun oikeasti tuumasin loppuni tulleen. Näin jälkikäteen todettuna se ei tietenkään kuulosta juuri miltään, mutta tapahtumahetkellään se oli varsin todellista. "Elämä on kuin myrskynviimaisessa eteisessä palavan kynttilän liekki", on sanottu.



Prashar-järvi ja sen kelluva saari. Järvi on niin syvä, ettei kukaan ole onnistunut selvittämään sen syvyyttä. Paikallinen legenda kertoo, että järvi on pohjaton. Oli miten oli, aivan uskomattoman kaunis maailmankaton pisara se on: jokaisesta ilmansuunnasta sitä ympäröivät lumihuippuiset vuoret.


Lampaat hämmästyneine nassuineen. Katsokaa näitä tovereita; otuksia, jotka ovat ihan kuten me, eksyneitä ja hämmästyneitä olemassaolon vaeltajia, jotka eivät halua kärsiä - joilla on kaikki oikeus olla kärsimättä. Ei syödä näitä tovereita, eihän. En tiedä teistä, mutta allekirjoittanutta tämä kuva koskettaa kovin. Lampaan tietoisuus lienee monilta osin erilainen kuin ihmisen, mutta oli tuo tietoisuus millainen tahansa, niin se on tuntevan olennon tietoisuus: olennon, joka tuntee ja välittää.



Kaikenlaisia tovereita ja seuralaisia; tämä koirakaksikko seurasi mua kaikkialle. Ei liene mitään riemukkaampaa kuin juosta vuoren kylkiä ylös ja alas villien koirakaverien kera.


Järvenvartijan mökki. Ensialkuun mulle oltiin kyhäämässä petiä samaan huoneeseen järvenvartijan kanssa, ronskin ja rujon mutta sydämellisen äijän, mutta lopulta päädyin kuitenkin vienosti nukkumaan viereiseen mökkiin. Tällä kamiinalla lämpesivät  maailman parhaat teet ja lätyt. Uskomatonta, miten hyvältä voi jauhoinen vehnälätty maistua, kun on koko päivän kirmaillut ulkona.

Aamuaurinko. Himalaja. Täällä on sydämeni.

Matkalla Rishikeshiin ehdin viettämään muutaman päivän Mandissa. Aivan hurmaava piän kaupunki, ja niin värikäs!


Menomatkalla Rishikeshiin tapahtui jotain hassua. Vieressäni istui vanha pariskunta matkalla pyhiinvaellukselle, ja kun yöllä pariskunnan naisvahvistus oli nukahtanut pää miehensä sylissä, kävi mies hamuilemaan etuvarustustani. Heräsin siis koura tissini ympärillä, näin suoraan sanottuna. Ensimmäinen reaktioni ei ollut ei ollut suuttumus, järkyttyminen tai loukkaantuminen. Ensimmäinen reaktioni oli syvä myötätunto tätä pariskuntaa kohtaan. Koska miettikää nyt. Millainen mieli on ihmisellä, joka ei pyhiinvaellusmatkallakaan voi olla koskematta - ja millaista on olla sellaisen ihmisen vaimo? Se on mieli ja elämä täynnä kärsimystä. Ei jäljelle voi yksinkertaisesti jäädä mitään muuta kuin syvä myötätunto näitä kahta samsaran vaeltajaa kohtaan. Toivottavasti pyhiinvaellusmatka on näille todellinen puhdistautumisen ja avautumisen paikka - ei pelkkä sokea rituaali.

Ja tajusin, että olen tosiaan kasvamassa. Hiljaa ja hitaasti pinnistellen, mutta kasvamassa.



Tässä viimeisenä allekirjoittaneen nassu kera pöyheiden saparoiden. Vuosikausia olen käyttänyt elämästäni ohuiden hiusteni murehtimiseen ja hiustenpidennysten kanssa räpeltämiseen. Nyttemmin olen tullut siihen loppupäätelmään, että hiusten pituudella tai paksuudella ei ole niin mitään tekemistä onnellisuuden kanssa - oman tai muiden.

Joku muuten eksyin blogiini hakusanalla "luonnolliseksi meikattu nainen". Tässä on mun vinkki: ei luonnollisuutta tarvitse yrittää tai tehdä. Luonnollisuus on. Jokainen meistä on täydellisen luonnollinen. Jokainen meistä on vain hölmö ja pieni, usein aivan tarpettoman itsetietoinen ajatus tyhjyydessä.

14 comments:

  1. Tämähän on kiva blogi. En harrasta joogajuttuja, joten tämä tuo mulle uutta näkökulmaa. Mielenkiintoista settiä ja kauniita kuvia! Mua kiinnostaa kovasti ruokapuoli. Millaista ruokaa siellä syödään? Mitä kieliä osaat? Aina ei tietty yhteistä kieltä tarvitse, muttaa helpottaa usein elämää.

    Itseäni muuten aina huolestuttaa reissussa se, että mulla on surkea vastustuskyky. Kaikki taudit iskee heti missä tahansa olenkin ja sitten ei ole kivaa. Tapahtuu aina yli kolmen viikon matkoilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hieno avoin asenne itselle uusi juttuja ja näkökulmia kohtaan!

      Mä en itse ole mikään kummempi ruokahifistelijä; en esimerkiksi koskaan valitsisi reissukohdetta ruoan perusteella, kuten moni muu tuntuu tekevän. Intialainen perusruoka on - kuten kaikki muukin perusruoka - aika vaatimatonta: riisiä, linssejä, papuja ja chapatia (paikallinen versio tortilloista). Tiibetiläisalueilla syödään paljon nuudelikeittoja ja momoja eli mykyjä. (Hyhyy mikä sana. Aivan varmasti rumin suomen kielen sana kuunaan.) Toki vaihtoehtoja löytyy aivan loputtomiin, intialainen keittiö on valtavan laaja ja vaihtelee provinssista toiseen.

      Puhun englantia ja kiinaa! Näine avuineni olen aina pärjännyt aivan hienosti, vaikka toki joskus asiat ovat aikamoisen säätämisen takana. Intiassa pärjää kaiken kaikkiaan varsin hyvin englannilla. Vaikka jokainen ei englantia osaakaan, niin aina kylästä löytyy ainakin joku kielitaitoinen.

      Olet ihan oikeassa; pidemmillä reissuilla tulee lähes poikkeuksetta kipeäksi. Itse olen ollut nyt neljä kuukautta reissussa, ja kolme vatsatautia/ruokamyrkytystä (tai mitä ovat ikinä olleetkaan) on jo koettu. Kun lähtee pidempään reissuun tänne Aasian bakteerimyllyyn, niin on vaan pakko hyväksyä se tosiasia, että kipeäksi sitä jossain vaiheessa tulee. Hygieniataso on mitä on, ja kun ollaan kuumissa maissa, joissa on kesällä 40 astetta ja talvellakin se 20-25, niin kyllä kelpaa bakteerien elää ja retostella! Just viime yönä kulutin taas aikaani pöntöllä tunnin jos toisenkin, ja eihän se koskaan kivaa ole. Mutta silti itselläni on aina niin kova hinku päästä tänne olemaan ja oppimaan, että se painaa vaakakupissa kaikkein eniten.

      Sanottakoon kuitenkin, ettei millään näistä reissuistani ole tapahtunut mitään oikeasti kohtalokasta. Kaikesta on aina selvitty ja palauduttu. Uskoisin asian olevan näin suurimmalla osalla matkaajista. (Aknearvet mulle tosin jäi, kun iho ei oikein innostunut Pekingin ilmansaasteista, mutta alkuharmistuksen jälkeen opin pitämään niitä taisteluarpina. ^_^)

      Delete
  2. Hei!
    Jäin miettimään, että voisitko kuvailla tuota lehden putoamisesta seurannutta oivallushetkeä valaistumisena?
    Oletko ylipäänsä kokenut valaistuksia aikasemmin? Miten sen voi erottaa ns. normaalista meditaatiotilasta?
    Itse en aiheesta tiedä paljoa, enkä kovin usein edes meditoi, mutta valaistumisen kokemus aiheena kiinnostaa

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Valaistuminen" ainakin buddhalaisessa kontekstissa on aika stydi homma! Se tarkoittaa lopullista samsaran pyörästä vapautumista, kausaliteetin laista irtautumista ja itsettömyyden oivaltamista. En siis voi millään muotoa väittää, että kyseessä olisi valaistuminen, sillä kausaliteetin lain orjana mä tässä edelleen räpiköin! (Koen siis edelleen olevani "itse"-yksikkö. Kausaliteetti lakkaa olemasta samaan aikaan "itsen" illuusion kanssa.)

      Ehkä tuota voisi kutsua välähdykseksi siitä, millainen tuo lopullinen oivalluksen tila voisi olla. Ohimenevä välähdys on kuitenkin eri asia kuin lopullinen, pysyvä oivallus. Buddhalaisuudessahan ei anneta meditaatiokokemuksille kovin kummoista arvoa, sillä pointtina olisi nimenomaan oivaltaa, että mikä tahansa kokemus, hurmaavan henkinen tai riuduttavan maallinen, on perimmäiseltä olemukseltaan tyhjä.

      "Valaistuminen" terminä ei siis ole yksiselitteinen. Eri perinteet käsittävät sen eri tavalla. Esim. hindulaisessa perinteessä korkeimman samadhin kokemuksesta (ei-dualistisen meditaation kokemuksesta) puhutaan valaistumisena, kun taas buddhalaisessa perinteessä samadhissa paistattelun sijaan pointtina olisi oivaltaa, että jopa tuo korkein tajunnan tila on tyhjä. Tämän oivalluksen jälkeen ei ole enää juuri mieltä meditoida - meditaation ja ei-meditaation tilan välillä ei ole mitään eroa. (Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tuon oivalluksen juurelle rantautuminen vaatisi ihan hemmetisti tyhjyysmeditaatiota. :D)

      Arkikielessä toki moista väläystä voi kutsua valaistumisen hetkeksi, kunhan ymmärretään missä kontekstissa siitä puhutaan. On tärkeää tehdä ero sen välille, puhutaanko valaistumisesta kokemuksena vai lopullisena oivalluksen tilana. Käsitettiin ns. "todellinen" valaistuminen sitten samadhin tai tyhjyyden oivaltamisen kautta, niin valaistuminen ei koskaan voi olla kokemus, sillä valaistumisessa nimenomaan kokija, kokeminen ja kokemus joko sulautuvat yhteen (samadhi, hindulaisuus) tai lakkaavat olemasta (shunyata, buddhalaisuus).

      Toivottavasti tämä vastaus antoi vähän osviittaa, eikä pistänyt päätä entistä enemmän pyörälle! Jos olet kiinnostunut aiheesta, niin Dalai Lamalla on tosi hyviä, helposti lähestyttäviä teoksia, joita pystyy huoletta lukemaan ihan aloittelijakin. ^_^

      Delete
  3. Kun puhuit tuosta lampaan tietoisuudesta, niin tuli mieleeni että sua voisi kiinnostaa Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin -kirja. Itse sain kirjan lahjaksi ja mielestäni se oli todella mielenkiintoinen ja opin paljon uutta eläinten tietoisuudesta, vaikka minulla oli jo jonkin verran pohjatietoakin oman alani kautta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, kiitos vinksusta! ^_^ Tämä tekele on tullut useammankin kerran vastaan sitten viime syksyn, ja aina olen siihen mielenkiinnolla suhtautunut.

      Itselläni on jonkin verran ns. tieteellistä tietoa aiheesta, mutta huomattavasti enemmän annan painoarvoa omakohtaiselle kokemukselle. Kun eläinten kanssa on tekemisissä ja niitä kunnioittaa ja rakastaa kanssaolentoinaan, on tuo syvä yhteys jotain, joka ravistelee kerta toisensa jälkeen. Se, että näkee jokaisen olemassaolon muodon vertaisenaan, on äärettömän kaunista ja rikastuttavaa. Toivon että jokainen saisi kokea saman.

      Mutta tämän kirjan voisi kyllä pistää lukulistalle, ehdottomasti! Kiitos. ^_^

      Delete
  4. Hei,
    minua kiinnostaisi tietää lisää noista jälleensyntymistä länteen. Mistä voisin lukea asiasta lisää?

    Olen pitkään kokenut että jos olisin syntynyt jonnekkin Himalajan vuorille ja jo lapsena aloittanut buddhalaisen tien, olisi eloni helpompaa ja siksi en ole sitä tietä valinnut vaan syntynyt länsimaiseksi naiseksi, jolloin henkinen tieni olisi haastavampi ja näin myös opettavaisempi. On siis todella mielenkiintoista kuulla että ajatus on muuallakin olemassa kuin vain itselläni. Oikein syvissä vesissä pyöriessä se on ollut ainoa ajatus mikä selittää jotenkin oman elämäni haasteet ja auttaa jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli joten se on hyvin tärkeä ajatus itselleni, tahtoisinkin tietää asiasta lisää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei otus ja kiitos viestistäsi! ^_^

      Jokaisessa elämäntilanteessa ja jälleensyntymässä on omat etunsa ja haasteensa. Usein buddhalaisissa maissa syntyneet ihmiset ovat niin turtuneet ja juuttuneet omaan perinteesensä, etteivät kykene irtoamaan uristaan. Tämä voi olla - ja onkin - este henkisellä tiellä, kun uriinsa takertuneesta harjoittamisesta tulee pelkkää rituaalista ja pinnallista suorittamista - puhutaan tapabuddhalaisuudesta. Dalai Lama onkin usein sanonutkin, että tiibetiläistä yleisöä on hyvin haastava yrittää opettaa, sillä nämä ottavat kaiken annettuna. Moisella asenteella buddhalaisella polulla ei voi edetä, sillä tarkoituksena on nimenomaan sukeltaa oman kokemuksensa syövereihin ja löytää totuus sieltä. (Sama koskee toki kaikkia henkisiä polkuja. Käytän nyt taas yllättäen buddhalaisuutta esimerkkinä. :>)

      Meillä lännen asukeilla taas on kyseenalaistamiseen ja haastamiseen kannustava koulutus ja mentaliteetti, mutta meiltä puuttuu luottamusta - pyörimme spirituaalisessa supermarketissa ja päädymme entistä tiukemmalle solmulle. Juuri tuo luottamuksen puute lienee se suurin näivettäjä, jonka takia monen henkinen tie tyssää alkumetreille.

      Kaikki me lännen(kin) asukit olemme toki edellisten elämiemme jälleensyntymiä, ja jokainen meistä on ehtinyt elää edellisissä elämissään joka ikisellä mantereella ja joka ikisessä mahdollisessa olomuodossa. Mutta jos sua kiinnostaa nimenomaan oivaltaneiden mestarien jälleensyntyminen länteen, niin tässä ainakin yksi mielenkiintoinen opus aiheesta: https://www.goodreads.com/book/show/772911.Reborn_in_the_West

      Summauksena sanoisin, että oli sitä syntynyt millaisiin oloihin tahansa, niin keskiössä on se, missä määrin osaa valjastaa vallitsevat olosuhteet omaksi polttoaineekseen. Elämän ojanpohjissa ja haasteissa kytee aivan mieletön määrä energiaa, jonka voi todellakin valjastaa edukseen. Omalla kohdallani kaikkein merkittävimmät ja eteenpäin vievimmät askeleet on nimenomaan otettu silloin, kun olen kyennyt suhtautumaan elämän alamäkiin ja pettymyksiin rakentavalla tavalla.

      Delete
  5. Koska saavut tänne pääkaupunkiseudulle pitämään puistojoogaa? :) Upeita kuvia ihastelen taas! Mua kummastuttaa se tyhjyyden käsite buddhalaisuudessa, en saa otetta siitä, en tajua sitä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mihiu! Tulin Suomeen kuukausi sitten, mutta tämä alkuaika on ollut aika kovaa menoa: aloitin romaanin kirjoittamisen ja perustin toiminimen (musta tuli joogaYRITTÄJÄ, apua!). Puistojoogaa pääsen toivottavasti vielä tässä heinäkuun aikana vetämään, tiedotan siitä kyllä Facebookissa ja Instagramissa heti kun on ajankohtaista. ^__^

      Sain kans vakkariopettajan paikan Hyvinkäältä Maitri Yogasta, tsek it aut: http://maitri.webnode.fi/ Jos satut olemaan Hyvinkään kulmilla, niin lauantaisin ja maanantaisin pääsee mun tunneille!

      Tyhjyys on aika stydi juttu! Vaikea ymmärtää konseptuaalisesti ja vielä vaikeampi oivaltaa käytännössä. Mutta tyhjyys on just se juttu, joka erottaa buddhalaisuuden kaikista muista henkisistä perinteistä; buddhalaisuus esittää, että todellisuus EI ole objektiivisesti olemassa.

      Luepa Dalai Laman "How to See Yourself as You Really Are"- siinä on kirja tyhjyydestä, joka on helposti lähestyttävä kenelle tahansa. :>

      Delete
  6. Heippa,bloggailetko vielä? :)
    Kaipaisin jotain syvällistä tekstiä mielenrauhaa luomaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Bloggailen, heti kun ehdin! ^__^ Hyvä kun tökit, nyt painan taas otsalohkooni muistutuksen siitä, että blogi kutsuu.

      Kirjoitan tällä hetkellä romaania. Uskoisin, että tykkäisit siitä! Katsotaan, josko sen saisi syksyksi 2017 julkaisuun. :>

      Delete
    2. Täällä toinen joka kaipailee juttujasi! :)

      Delete
    3. Senkin liikkikset! ^_^ Postasin, tosin en tiedä kuinka syvällistä tuo nyt oli, pikemminkin aikamoinen pukaus! :D

      Delete