Thursday, March 31, 2016

geshen opeista kohti joogaopettajakoulutusta

Hei kaikki kanssaotukset ruudun siellä puolen!

Retriitti on takana - samoin Jetsunma Tenzin Palmon opetukset. Olo on tällä hetkellä hyvin inspiroitunut, mutta myös häkeltynyt ja jossain määrin epäuskoinenkin. Koko tämä reissu on mennyt aivan uskomattomalla virtauksella: jatkuvasti olen onnistunut silkalla moukan tuurilla päätymään juuri oikeisiin paikkoihin ja juuri oikeiden ihmisten puheille, joka on taas avannut yhä uusia polkuja ja mahdollisuuksia. (Tosin buddhalaisuudessa emme usko tuuriin vaan karmaan. Jokin edellisissä elämissäni on siis mennyt aika nappiin, kun olen tällaisesta virtauksesta saanut nauttia!)

Retriitti oli aivan täysin sitä itseään. Opettajamme Geshe Dorji Damdul on buddhalaisen maailman kovimpia äijiä ja toiminut mm. Dalai Laman kielenkääntäjänä. Aika epäuskoinen fiilis on edelleen siitä, että tällä Espoon lähiöiden kasvatilla on nyt kyseisen Geshen mailiosoite, johon tämä kehotti mailailemaan aina kun siltä tuntuu. Ja ylipäänsä siitä, että teen nykyään samaa aamuharjoitusta kuin tämä aivan ihastuttava, rakastavasta ja äärettömän älykkäästä olemuksestaan päätellen varsin pitkälle buddhalaisella polullaan päässyt ukko. Kahden kesken Geshen kämpillä rupatellessamme olin ensi alkuun aivan hermona, mutta kyseinen tyyppi säteili vaan niin syvää rauhaa ja myötätuntoa, että kyllä siinä pinkeinkin neiti pian rentoutui. Ei tarvitse viettää kuin pieni tovi näiden laupeiden olentojen kanssa, kun on jo aivan vakuuttunut siitä että kyllä, tämä polku on se oikea

Retriitin kruunasivat vielä mitkäs muutkaan kuin Mahamudra-opetukset. Mahamudra eli Clear Light Mind -meditaatio on kutkutellut itseäni jo useamman vuoden ajan, mutta olen aina ajatellut, että kaltaisellani raakileella tuskin on pääsyä kyseisiin opetuksiin vielä vuosikausiin ellei jopa -kymmeniin . Mutta sieltähän se nyt sitten tulla pamahtikin! En millään muotoa voi väittää, että moinen korkea meditaatio kävisi itseltäni sujuvasti, mutta ylipäänsä ohjeistuksen saaminen ja johdatus aiheeseen on jo tosi iso juttu - hämmentävän iso.

En näe että elollani on tässä kohtaa karmisia kehityskulkuja enää muuta tarkoitusta, kuin laittaa parhaan kykyni mukaan jakoon kaikkia näitä oppeja ja oivalluksia, joita olen onnekkaan pienen possun tavoin onnistunut kahmimaan. Paras kykyni on tosin vielä nykyisellään aika hauras, joten matkaa tässä on kuljettavana. Mutta enpä nyt ainakaan ihan heti keksi, mikä voisi olla parempi tapa viettää eloni, kuin tämän matkan kulkeminen!

Retriitin jälkeen matkasin pieneen Birin tiibetiläiskylään, jossa tutustuin paikalliseen luostarieloon. Paikalliset munkit ja apotit olivat aivan mahtavia tuttavuuksia, jotka esittelivät luostareita ja pyhättöjä mitä suurimmalla hartaudella sekä kertoivat elämästään Tiibetissä ja pakenemisestaan Intiaan. Viikonpäivät menivät aivan hujauksessa tuossa pienessä vuorten ympäröimässä, unenomaisessa Muumimaassa.

Buddhalaiseen kosmologiaan perehtymistä paikallisen apotin johdolla. Kuvassa Meru-vuori, universumin akseli.

Pieni Nyingma-perinteen gompa, jota paikallinen munkki ylpeänä esitteli.

Mahakala, absoluuttisen todellisuuden manifestaatio, hunnun taakse piiloutuneena.

Swengaavaa temppelitaidetta Mahakalan pyhätössä.

Sekä Taran, feminiinisen buddhaluonnon, pyhättö. (On muuten aivan käsittämättömän kutkuttelevaa, että Tara esiintyy paitsi buddhalaisessa ja hindulaisessa perinteessä, myös polynesialaisessa ja estonialaissa mytologiassa. Lisäksi Tara on ollut druidien äitijumalatar.)

Geshe tuumasi, että mun kannattaa ehdottomasti laittaa alttari pystyyn ja tehdä vesi- ja valouhrauksia joka aamu. (Onpa offering-sana muuten hölmö suomeksi. Jos joku keksii paremman sanan kuin "uhraus", sen mieluusti mulle kertokoon!) Sain haltuuni mitä otollisimman matka-alttarin, joka mahtuu pieneen tilaan ja täyttää tarkoituksensa erinomaisesti.


Täällä sitä pieniä kinttupolkuja pitkin vaan viipotellaan! Kymmenen päivän päästä alkaa joogaopettajakoulutus Rishikeshissä - sanomattakin selvää, että olen täynnä tarmoa ja täpinää. Geshellä oli mitä kiinnostavimpia näkemyksiä siihen, miten buddhalaisuutta ja joogaa voi yhdistää toisiinsa sellaisella tavalla, että paatuneimmankin länsimaalaisen sydän sulaa ja avautuu. Tiibetinbuddhalaisuudessa puhutaan sydänmielestä, joka on juuri se tietoisuuden osa, joka meistä monella on aivan tukossa ja lukossa. (Tiedän mistä puhun, sillä olen itsekin ollut ihan solmussa ja laput silmillä ja sydämellä.)

Onnekas pieni possu jatkaa siis onnekkailla karmisilla tuulilla karauttelemistaan. Toivottavasti karmiset tuulet ovat suotuisat myös kaikille teille! Ja jos eivät, niin koskaan ei kannata lannistua tai luovuttaa; ulkoisista olosuhteista huolimatta meillä on aina mahdollisuus ja vapaus valita oma sisäinen suhtautumistapamme.

Loppuun linkitän vielä kaikille mahdollisesti kiinnostuneille Helsingissä toimivan, tiibetinbuddhalaisen Tara Liberation -opintoryhmän. Nyt viikonloppuna on tulossa aika kiintoisia opetuksia - check it out: http://taraliberation.fi! Ja nyt kun vauhtiin päästiin, niin Helsingistähän löytyy myös Danakosha, jossa Tulku Dakpa Rinpoche (tietääkseni ainoa Suomessa pysyvästi asuva Rinpoche) pitää viikoittaisia opetuksia ja aina toisinaan myös retriittejä: http://danakosha.fi/

27 comments:

  1. Juuri tällaisista asioista olin nuorena kiinnostunut ja seuraan näitä opintojasi kaiholla. Klikkaisin jo tuon taraliberation-sivun, mutta olen lauantaina SPR:N henkisen tuen jatkokurssilla. Klikkaan vielä joskus. T: Ella

    ReplyDelete
    Replies
    1. Buddhalaisuus (ja muutenkin henkisen tien seuraaminen) on aina yhtä ajankohtainen aihe, iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Koskaan ei ole liian myöhäistä - tai aikaista - aloittaa; aina on just oikea hetki.

      Tara Liberationin opintopiiri kokoontuu viikoittain, ja vierailevia opettajia on kuukausittain. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa heti kun vain omaan kalenteriin sopii! ^_^

      Delete
  2. Kävisikö uhraus-sanan tilalle almu / almusa, "lähimmäisen auttamista ruumillisen laupeudentyön avulla". Vähän eri merkitys kuin "uhrauksella", mutta almusa kuulostaa kivalta n_n

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Almusa" on kyllä aivan liikkis piän sana, jotenkin tuohivirsumainen! Mutta se viittaa tosiaan vähän eri asiaan.

      Delete
  3. Hei, kiva kuulla, että reissu mullistelee niitä mielen kiemuroita! Toi ensimmäinen kuva, jossa pojat posee on muuten ihan loistava otos.

    Hilla

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mullistelee - mutta myös samanaikaisesti oikoo! Yksinkertaistaa.

      Lapsia on mukava kuvata, kun ovat kuvissa aina niin tomerina ja vilpittöminä. ^_^

      Delete
  4. Minun mielestäni suomen kieli taipuu niin, uhrimenoissa uhrattavat asiat ovat uhreja.
    Uhraaminen, uhraus => tapahtuma
    uhri => uhrattava asia
    uhraus puhekielessä => puhutaan henkilökohtaisista uhrauksista, eli tehdään itsensä kustannuksella jotain toisen hyväksi; myös uhriutuminen, kun henkilö kokee itsensä uhriksi (=> syyttömäksi, kärsiväksi) itseensä kohdistuvien syytöksien keskellä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinhän se kyllä onkin, kiitos tarkennuksesta! :>

      Tuntuu että mun suomi sen kuin rapistuu rapistumistaan, kun täällä maailmalla hötkyilen englantia ja kiinaa koilottaen - mut pitää laittaa kohta kielikylpyyn!

      Delete
  5. Voiii ku haluttais kuulla lisää noista eri meditaatioista, sydänmielestä jajaja... Nää on niin kiinnostavia juttuja että posahdan:D mut nyt on hei vipassana varattuna ens kesälle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. I feel you! Oon nyt pian neljä vuotta pinkeillyt näitä juttuja, eikä loppua näy! :D

      Mahtavaa että varasit Vipassanan! Se on kyllä sellai juttu jota suosittelen varauksetta ihan kaikille; se antaa tosi selkeän ja jytyn pohjan tähän hommaan. Pinkeyttä on hyvä olla, koska se on se eteenpäin ajava voima, mut sit täytyy kans osata edetä tällä polulla johdonmukaisesti ja rakentavasti, tai voi ajautua tosi hakoteille, loputtomalle egotripille.

      Vipassana on aivan super - oon hyvinkin mielissäni sun puolesta! ^_^

      Delete
  6. Uhrauksen sijasta voisi käyttää sanaa uhrilahja, ja lyhentää sen ihan vain lahjaksi. :) Upeeta että olet löytänyt omalta tuntuvan uskonnon ja polun jota seurata. Antoisaa koulutusta! Seurailen reissuasi mielenkiinnolla, vaikka harvemmin kommentoinkaan mitään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noni, uhrilahja se taitaa ollakin se suomen kielessä vastaavassa yhteydessä käytetty sana! Tosin "lahja" kuulostaa paljon kotoisammalta ja helpommin lähestyttävältä. Kiitos!

      Ihan kuule samat sanat: seuraan blogiasi, mutta aika harvoin - jos koskaan - kommentoin! Mukava tietää, että olet siellä - mäkin oon täällä! ^_^

      Delete
  7. Itselle tulee mieleen sanasta "offering" tarjous tai jotakin sinneppäin. Tarjoilu, tarjoaminen... Voinee noista minkä vain napata ja pistää omiin käyttötarkoituksiinsa sopivaksi :^)

    Kiinnostaisi joskus kuulla ja lukea tarkemminkin, miten tälläisen solmuisen länsimaalaisen oikein saisi oikonemaan! Teitä tuntuu olevan niin monia ja usein kuulee puhuttavan, että pitäisi valita yksi johon lopulta syventyä kunnolla. Mutta kuinka nuo eri tiet toimivat tässä ajassa ja miten niitä uskaltaa tälläinen maallikko yhdistellä, siinäpä noita pohdintoja tälle illalle.

    Kovin nautittavalta näyttää olosi siellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Tarjoaminen" on muuten kans tosi hyvä termi tähän - sopii hyvin ainakin sellaisiin asiayhteyksiin, joissa "uhri" tuntuu liian dramaattiselta.

      Siinäpä kuule vasta kysymys! :D Itse kyllä kans vuosia siellä ja täällä seilailtuani olen tullut siihen lopputulokseen, että lopulta sitä on aika syventyä yhteen juttuun kunnolla ja antautua sille täysin. Tosin se että harjoittaa buddhalaista tietä ei tarkoita sitä, etteikö voisi esimerkiksi käydä hypnotisoitavana ja tehdä kristallihoitoja - nämä asiat eivät ole toistensa kanssa ristiriidassa. On tärkeää ymmärtää, mikä on se fundamentaalisin taso ja mikä on niin sanotusti "kärsimyksen lievittämistä." (Luepa kans psykedeeleihin liittyen mun vastaus tän postauksen alimpaan kommenttiin!) Sanoisin siis, että on aivan mahdollista yhdistellä esimerkiksi buddhalaista tietä ja asana- sekä pranayamaharjoituksia, mutta ei ole mahdollista yhdistää buddhalaista tietä sekä hindulaista filosofiaa. (Sillä nämä ovat fundamentaalisesti toistensa kanssa ristiriidassa; hindulaisuus esittää että olemassaolon tosiluonne on jumala, kun taas buddhalaisuus sanoo että olemassaolon tosiluonne on tyhjyys.) On siis tärkeää tietää, mikä on niin sanotusti "viitekehys" ja mikä on työkalu jolla tuota viitekehystä lähestytään.

      En myöskään toki sano, etteikö tuo seilailuvaihe olisi arvokas - siinä niin sanotusti erotellaan jyvät akanoista ja otetaan selvää, mikä on itselle se oikea tie. Itse olin pitkään kiinnostunut hindulaisesta tantrasta, mutta lopulta totesin että kyllähän se ny vaan niin on, että olemassaolon perimmäinen totuus on tyhjyys! Siispä päädyin buddhalaisen tantran pariin. ^_^

      Delete
  8. Olisi kiinnostavaa lukea enemmän siitä, kuinka itse ymmärrät opin karmasta ja uudelleensyntymästä. Eräässä artikkelissa mainittiin molempien jäävän yllättävän vähälle huomiolle lähestyttäessä buddhalaisuutta länsimaisesta vinkkelistä, joka tapaa korostaa enemmän muita ns. "tieteen kanssa yhteensopivia" oppeja. En tiedä onko näin oikeasti, mutta omalla kohdallani ainakin huomaan, että nuo kieltämättä tuntuvat kaikkein vieraimmilta ja vaikeimmin omaksuttavilta osa-alueilta, kun nyt tässä kuluneen vuoden aikana olen tutustunut buddhalaisuuteen (osittain sinun innoittamanasi, joten siksi juuri sinun mietteesi aiheesta kiinnostavat! ^_^).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on tosi tärkeä kysymys, sillä ilman ymmärrystä karmasta ja jälleensyntymästä buddhalaisessa polussa ei loppupeleissä juuri ole mieltä. (Toki erilaisilla harjoitteilla voi vähentää omaa ja muiden kärsimystä tässä elämässä, mikä voi olla ensi alkuun tosi iso ja tärkeä juttu, mutta fundamentaalisimmalla tasolla moinen on aika pientä näpertelyä.) Vaikka Vajrayana-polku tähtääkin valaistumiseen yhden elämän aikana, niin aika harva meistä moiseen kykenee. Niin sanottu "keskiarvo" on kahdeksan elinikää. Jotta tälle polulle voi siis täydellä sydämellä ja tomeruudella lähteä, kulkee oppi karmasta ja jälleensyntymästä pakostakin mukana.

      Tässä muutama pointti, joita kannattaa pohdiskella ja meditoida:
      - Materia ei lakkaa seinään kuolessamme. (Kehomme osaset aina atomitasolle asti jatkavat matkaansa kun kehomme ensin maatuu ja sen atomit päätyvät sitten mitä moninaisimpiin seikkailuihin.) Miksi tajunta siis lakkaisi?
      - Usko siihen, ettei jälleensyntymää ole, on itseasiassa sokea usko siinä missä usko jälleensyntymäänkin. Väite siitä ettei jälleensyntymää ole ja että tajunta loppuu seinään kuollessamme ei ole millään tavalla tieteellinen, vaikka se osaksi tieteellistä maailmankatsomusta on otettukin.

      Asiaa pitää siis tunnustella ja lähestyä loogisen päättelyn kautta. Näin tehdään myös buddhalaisessa perinteessä; jälleensyntymää ei oteta itsestäänselvyytenä. Buddha itse käski kuoppaamaan kaikenlaisen sokean uskomisen. Siispä oman harjoituksen myötä väite siitä, että tajunta jotenkin alkaisi tyhjästä syntyessämme ja loppuisi kuin seinään kuolessamme alkaa vaikutta yhä epäuskottavammalta. Itselläni meni nelisen vuotta vakuuttua jälleensyntymästä täysin, joten ei mitään hätää, toveri! Pohdiskelemalla, meditaatiolla ja analyysillä se aukeaa. :>

      Delete
    2. Kiitos vastauksesta! Yllätyin hieman lähestymistavastasi ja siksi pommitan sinua vielä muutamalla kysymyksellä. Myönnän tutustuneeni aiheeseen vasta kovin vähän, mutta vaikea ymmärtää miten tajunnan lakkaamattomuus olisi edellytys (buddhalaisen käsityksen mukaiselle) jälleensyntymälle? Buddhalaisuuden mukaanhan ei ole itseä tai sielua, joka syntyisi uudelleen, joten eikö tajunnan silloin pitäisi nimenomaan lakata eikä jatkua? Vai tarkoitatko, etteivät tajunnan osaset lakkaa olemasta, vaikka tajunta itsessään hajoaa?

      Biologian opiskelijana olen pohtinut todella paljon maatumista ja aineiden kiertoa - ihan huisin kiinnostavaa ymmärtää, että koko ajan elämästä syntyy uutta elämää ja kaikki on yhteydessä kaikkeen. (Ja mitä enemmän aiheeseen tutustuu, sitä henkisemmäksi se menee ja pääsee ihmettelemään miksi kummassa tieteen ja henkisyyden välille on niin kauan yritetty rakentaa muuria.) Voidaanko jälleensyntymä nähdä siis korkeampana ulottuvuutena tässä kierrossa? Se tuntuu luontevalta ja jotenkin intuitiivisesti oikealta tavalta ajatella asiaa. Ainakin siihen asti, kunnes alkaa pohtia karman osuutta asiaan, huh. :D

      Olisi hienoa, jos jaksaisit joskus kirjoittaa pidemmän postauksen siitä, millainen oma henkinen (ja filosofinen?) polkusi on ollut, millaisten vaiheiden kautta päädyit buddhalaisuuteen ja millaista sen opetuksien ymmärtäminen on ollut sinulle. Olet toki sivunnut asiaa paljon blogissasi ja kirjassasi, mutta syvempi sukellus aiheeseen ois mahtava juttu!

      Delete
    3. Olet ihan oikeassa, toveri - buddhalaisuuden mukaan itseä tai sielua ei ole olemassa. Jälleensyntymä kuitenkin on. Kuinka tämä on mahdollista? Parhaiten tämän mielestäni ymmärtää, kun vertaa hindulaista ja buddhalaista jälleensyntymän konseptia toisiinsa vertauskuvan kautta:

      Voidaan ajatella, että hindulainen jälleensyntymä on kuin helminauha: helminauhaa pitää kasassa kaikkien helmien läpi kulkeva muuttumaton lanka, sielu. Buddhalainen jälleensyntymä on kuitenkin kuin palikkatorni: näiden palikoiden läpi ei kulje mitään yhteistä entiteettiä, mutta jokaisen palikan asema määräytyy sen mukaan, miten sen alapuolella olevat palikat ovat järjestäytyneet. Mitään elämästä toiseen kulkevaa entiteettiä ei siis ole, mutta elämät muodostavat toisistaan riippuvaisen kausaalisen ketjun.

      Sinänsä on siis tarpeetonta puhua edes jälleensyntymästä. Voidaan puhua vain karmasta - kausaliteetin laista. Mikään ei voi loppua kuin seinään, sillä kausaliteetin laki pyörittää loputonta kausaalisten tapahtumien ketjua.

      Tietoisuus, kuten jokainen kehon atomikin, on osa tätä ketjua. Mikään ei yksinkertaisesti voi vain loppua - kausaalinen kehityskulku jatkaa kulkuaan. Juuri tämän takia buddhalaisuudessa painotetaan niin paljon tietoisuuden kehittämistä: edellisen elämän viimeinen mieli on seuraavan elämän ensimmäinen mieli, sen kausaalinen jatkumo. Seuraava elämä on siis täysin omissa näpeissämme. Kausaliteetti on nerokas juttu.

      Lyhyesti siis: poista termi "jälleensyntymä", jos se tuntuu hölmöltä tai liian korkealentoiselta, ja korvaa se sanalla kausaliteetti. Kumpi vaikuttaa uskottavammalta: kausaliteetti vai se, että jokin asia universumissa voisi loppua kuin seinään? (Olen lukenut snadisti tähtitiedettä, ja erityisen vahvasti mulla on jäänyt mieleen se, että energia ei koskaan voi kadota; se voi vain muuttaa muotoaan. Mun mielestä olisi aivan järjetöntä väittää, etteikö sama koskisi myös tietoisuutta.)

      Kirjoitan moisen postauksen mieluusti - ihastuttavaa kuulla, että jengillä on kiinnostusta näihin juttuihin (ja vieläpä mun näkökulmaan näistä jutuista)! ^_^ Olen tosiaan myös kirjoittamassa toista kirjaani. Tämä vuosi menee joogaopinnoissa ja retriiteissä, mutta ensi vuonna tarkoituksena olisi alkaa ihan tosissaan kirjahommiin!

      Delete
  9. Hei. Varaan huomenna lennot Intiaan. Pärjäänkö yksinmarkustavana nuorena naisena Intiassa? Mihin kannattaa mennä Ja Mitä tulee välttää. Jooga, meditaatio Ja buddhalaisuus kiinnostaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pärjää, mutta tietyin varauksin! Ensinnäkin: ei kannata liikkua yksin ulkona pimeäntulon jälkeen. Kannattaa ihan suorilla omaksua sellainen päivärytmi, ettei elostelu keskity ilta-/yöaikaan. Itse herään aina jo ennen kuutta, jolloin ei ole enää kummempaa tarvetta heilua kylillä pimeäntulon jälkeen. Ja toiseksi: ei paljastavia vaatteita. Intian mittapuulla toppi ja shortsit ovat paljastavia vaatteita, joten ei muuta kuin pitkää housua/hametta päälle ja jonkinlainen huiviviritelmä peittämään yläkropan suloja, ettei kukaan saa turhia ideoita. Näillä kahdella vinksulla saa olla jo aika rauhassa! Ekalla Intian-reissullani huitelin tottakai pienessä mekossa ja sain kaikki lääppijät perääni, mutta sittemmin olen ollut varovaisempi ja saanut olla hyvinkin rauhassa ja turvassa.

      Omaan makuuni parhaat paikat (ja maisemat!) löytyvät Pohjois-Intiasta. Oletan että lennät Delhiin, joten sieltä pääset oikein näppärästi mestoille (10 h bussilla Delhistä Rishikeshiin). Reissun pituudesta riippuen suosittelisin sulle seuraavia paikkoja:

      1. Rishikesh: No tietty, maailman joogapääkaupunki! Kannattaa ehdottomasti asua ashramissa, jotta pääsee syventymään joogaan oikein kunnolla. Anand Prakash Yogashram saattaisi esimerkiksi olla sun makuun: http://akhandayoga.com/ashram/anand-prakash-yoga-ashram-rishikesh/ (Tämä on kans oma lempiashramini.) Rishikeshissä on myös ympäri kylää erilaisia ilmaisia meditaatioita, joogatunteja, luentoja ja mitä vielä. Oman kokemukseni mukaan eniten saa kuitenkin irti, kun asettuu yhteen ashramiin ja antaa itselleen aikaa ja tilaa keskittyä siihen.

      2. Dharamsala: Dharamsala on Dalai Laman kotipaikka ja koko tiibetiläisen yhteisön (ja täten myös tiibetinbuddhalaisuuden) keskus. Lukemattomia temppeleitä ja luostareita sekä vierailevia opettajia ja lamoja. Ja tottakai lumihuippuisten vuorten ympäröimänä - eli trekkausmahdollisuudet ovat kans aivan huimat! Ihan ennen kaikkea suosittelen osallistumaan Tushitan 10 päivän Introduction to Buddhism -kurssille, jos vain mitenkään mahdollista. Kurssi antaa todella hyvän kick startin aloittaa oma harjoitaminen ja saada buddhalaisuuden perusteet kuntoon. (Joka on tosi tärkeää, koska etenkin tiibetinbuddhalaisuus voi kaikessa monimuotoisuudessaan ja värikkyydessään olla ensialkuun aika hämmentävää menoa.) Ja jos ei, niin Tushitassa on kaksi kertaa viikossa leffapäivä sekä joka aamu tunnin mittainen ohjattu aamumeditaatio. http://tushita.info/

      3. Bir: Bir on aivan ihastuttava pieni tiibetiläiskylä, josta löytyy lukuisten temppeleiden ja luostareiden lisäksi myös buddhalainen retriittikeskus Deer Park. Deer Park järjestää myös jooga- ja kirjoituskursseja, ja vaikka mitä jännää, kannattaa ehdottomasti tsekata: http://deerpark.in/ Trekkausmahdollisuudet ovat kans varsin huimat. (Huom! Jos menet Biriin, niin tarvitset special travel permitin. Sen saa helposti täyttämällä lomakkeen netissä.)

      4. Rewalsar Lake: Rewalsar-järvi on pyhä niin buddhalaisille, hinduille kuin sikheillekin. Tosi kiinnostava paikka osallistua erinäisiin seremonioihin ja tutkailla pyhiinvaeltajien sekä paikallisten pyhiinvaelluspaikkojen elämänmenoa. Kylän ympärillä on lukuisia luolia, joissa asuu pitkäaikaisia meditoijia - hyvällä tuurilla pääset jubailemaan näiden ikivanhojen yogien kanssa! Todellakin siis kiinnostava paikka, mahdollisesti jopa mun lempipaikka koko Intiassa. (Tiibetiläiset kutsuvat paikkaa nimellä Tso Pema.)

      Suosittelisin siis keskittymään Uttarakhandin ja Himachal Pradeshin alueille. Mutta jos teet pidempää reissua, niin sit kannattaa jatkaa pohjoiseen Ladakhiin, tai mahdollisesti itään Bodhgayaan (http://www.rootinstitute.com/).

      Jos tulee vielä kysyttävää, niin kysy ihmeessä - laitan tosi mieluusti jakoon tätä tietoa, jota olen omilla matkoillani ehtinyt kartuttaa. Ihastuttavaa reissua - toivottavasti pääset syventymään joogaan ja buddhalaisuuteen vähintäänkin yhtä hyvin, kuin olen itse päässyt! ^__^

      Delete
  10. Upeita kuvia! Niin värikästä & ihmeellistä... Sun elämä on niin jännää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikki elämä on värikästä, ihmeellistä ja jännää! Ainoa mikä voi olla "tylsä" on meidän mieli, joka omassa tylsyydessään tulkitsee jutut tylsiksi. ^_^

      Delete
  11. Morjes! Kirjoitit joskus mun mielestä aika hyvän postauksen päihteistä. Olisi kiinnostavaa kuulla mitä mieltä oot aiheesta nykyään ja erityisesti oon jäänyt kaipaamaan sulta jotain kirjoitusta psykedeeleistä/enteogeeneistä/miksikä niitä nyt haluaakaan kutsua. Minua siis kiinnostaa mitä mieltä oot moisista esim. meditaation apuna tai ylipäätään että minkälaisia vaikutuksia koet niillä olevan ihmisen henkiselle elämälle. Että jos sopii esittää postaustoiveita niin tää olisi jännä aihe! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luit ajatukseni, toveri! Just olen viime aikoina pohdiskellut, että tästä aiheesta pitäisi ehdottomasti kirjottaa. Aihe on äärettömän tärkeä, ja sen kanssa on tullut painiskeltua ja pyörittyä aika paljon itsekin. Kirjoitan nyt siis alle omia pohdintojani ja havaintojani aiheesta. Oma polkuni on buddhalainen, ja siksi kirjoitan asiasta buddhalaisesta näkökulmasta. Tarkoitus ei missään nimessä ole väheksyä muita henkisiä polkuja.

      Henkisellä elämällä voi ajatella olevan kaksi tasoa:
      1. Kärsimyksen vähentäminen (relatiivinen taso). "Feel good" -henkisyys jää tälle tasolle.
      2. Kärsimyksen lakkaaminen eli valaistuminen (absoluuttinen taso). Buddhalaisuus operoi fundamentaalisimmillaan tällä tasolla.

      Tietenkään näitä tasoja ei voi veitsellä leikaten erottaa toisistaan, sillä varsinkin henkisen polun alkuvaiheessa nämä nivoutuvat tiukasti yhteen. On mahdotonta olla bodhisattva, jos oma minäsuhde (tai maailmasuhde) ei ole terve. Koko Mahayana-polun pointtihan on se, että "kyllä, MINÄ otan vastuulleni valaistua kaikkien tuntevien olentojen hyväksi." Moinen lupaus on mahdoton tehdä, jos kärsii surkeasta itsetunnosta ja vihaa kaikkia ja kaikkea. Ilmeisimmän henkilökohtaisen kärsimyksen vähentäminen voi siis olla ensi alkuun henkisen tien keskiössä. Lopulta edetään kuitenkin kohti fundamentaalisinta tasoa: kärsimyksen lakkaamista, valaistumista. Tämä vaatii tietysti sitä, että oma ymmärrys kärsimyksestä syvenee; ymmärrystä siitä, että samsara on perusolemukseltaan kärsimystä riippumatta siitä, koenko kärsiväni juuri nyt.

      Mihin psykedeeleistä on, ja usein varsin tehokkaasti ja päräyttävästi onkin, on kärsimyksen vähentäminen: traumojen avaaminen, chakratukokset, surun, katkeruuden ja pettymyksen kohtaaminen, rakkaudelle avautuminen - you name it. Lisäksi psykedeeleillä voi olla merkittävä rooli siinä, että kaltaisemme materiaalisen maailman kasvatit saavat väläyksen jostain ihan muusta ja vakuuttuvat siitä, että materiaalinen todellisuus ei ole yhtä kuin koko todellisuus: että henkisessä polussa on ylipäänsä mitään mieltä. Ei ole sattumaa, että psykedeeleillä oli niin voimakas myötävaikutus buddhalaisuuden länteen rantautumisessa.

      Mutta voiko psykedeeleillä valaistua? (Puhun valaistumisesta siten kuin se buddhalaisessa kontekstissa ymmärretään. Kukapa meistä ei olisi tripillä kokenut "valaistuneensa." :D) Ei voi. Täten psykedeelit terapiakäytössä ja rituaalikäytössä voivat olla todella hyvä juttu, mutta fundamentaalisimmalle tasolle psykedeelit eivät kurota. Mikä tuo fundamentaalisin taso sitten on? Fundamentaalisin taso buddhalaisuudessa on tyhjyys, shunyata. Kaikki on tyhjää - myös tajunta. Mitä tahansa tajunnassa tapahtuu (mukaan lukien trippien sisällön, oli trippi kuinka villi tai vallankumouksellinen tahansa) on tyhjää. Lopulta täytyy siis päästää irti myös viimeisestä kiinnepisteestä, tajunnasta. Ei ole mitään, mistä ottaa kiinni. Ei yksinkertaisesti ole mitään - vain tyhjyys. Ei ole kokijaa , kokemista eikä kokemusta.

      Delete
    2. Mutta miten erottaa tripeilläkin usein vastaan tulevat "mustat aukot" todellisesta tyhjyydestä, olemassaolon fundamentaalisimmasta tasosta? Tässä vaiheessa operoidaan jo niin hienovaraisilla tajunnan tasoilla, että kuvaan astuu opettajan tärkeys. Meillä täytyy olla joku, joka on kulkenu tuon reitin ja osaa siten opastaa meidät perille. Lisäksi meidän täytyy toistaa tätä tyhjyyden kokemusta jatkuvasti, päivittäin, jotta kykenemme päästämään irti itsen illuusiosta: että oivallamme tyhjyyden jokainen hetki. (Buddhalaisuudessa puhutaan subjektiivisesta ja objektiivisesta kirkkaan valon mielestä. Näiden välinen ero on aivan hiuksenhieno, lähes olematon, ja silti vain objektiivinen kirkkaan valon mieli on yhtä kuin tyhjyys. Mitä syvemmälle tajuntaan mennään, sitä hienovaraisemmalla tasolla operoidaan - ja sen helpompaa on mennä harhaan.)

      Mun mielestä on tosi tärkeää, että osaa erottaa nämä henkisyyden tasot toisistaan. Itse käsittelin sydänsurujani viime syksynä tujun sieniannoksen kera - mutta ymmärtäen, että kyseessä on yritys vähentää kärsimystä, ei poistaa kärsimystä. Olen kuitenkin tehnyt bodhisattvan valan, ja henkisen elämäni keskiössä on juurikin se fundamentaalisin taso: valaistuminen kaikkien tuntevien olentojen hyväksi. En siis trippaa nykyään käytännössä katsoen enää ollenkaan, en varsinkaan nyt kun teen just tuota subjektiivisen ja objektiivisen kirkkaan mielen meditaatiota (Mahamudra).

      Tämä näin alustuksena - kattavampaa postausta odotellessa! ^_^

      Pikaopas vielä niille, joita kiinnostaa kasvi- ja/tai kemikaaliviisauden ja henkisen tien yhdistäminen:
      - Vakaa ymmärrys henkisen tien eri tasoista: millä tasolla operoidaan?
      - Ja vielä vakaampi ymmärrys siitä mitä on tekemässä. Esim. korkeampia tantrisia harjoituksia ja psykedeelejä ei missään nimessä saa käydä yhdistelemään!
      - Opettajan rooli!! En suosittele kenellekään lähtemään henkiselle polulle ilman opettajaa.
      - Oikeasti olemassaolevat riskit. Kumppanini sairastui skitsofreniaan juurikin siksi, että yllä olevat kohdat eivät olleet kunnossa

      Loppuun vielä tärkeä kysymys: olisinko itse näin järkähtämättömästi henkisellä polulla ilman psykedeelejä? Mitä luultavimmin en. Kunnioitan ja arvostan siis psykedeelejä kovin, mutta tiedostan myös, että ne eivät vie perille. Mainioita matkakumppaneita ne kuitenkin voivat ajan oloon olla.

      Siinäpä pohdittavaa itse kullekin!

      Delete
    3. Kiitos pitkästä ja perusteellisesta vastauksesta!

      On muuten ilo lukea tämän blogin kommenttiosiota, kun jaksat vastailla kommentteihin ajan ja ajatuksen kanssa. Lisäksi ihmiset laittavat sulle mielenkiintoisia kommentteja ja kysymyksiä ja vaikkei sulla taida olla kommenttien valvontaa päällä niin jutut on lähes poikkeuksetta asiallisia ja hyvässä hengessä kirjoitettuja. Täältä saa aina inspiraatiota mietiskellä kaiken näköisiä juttuja. :)

      Delete
    4. Vastauksen pituus ja perusteellisuus osoittaa, että olen tosiaan pohdiskellut näitä juttuja aikalailla! 8D

      Nyt kun tässä lähivuosina käyn joogaa ja meditaatiota opettamaan, tulee aika varmasti suuri osa oppilaistani olemaan jonkin sortin hippejä; ja näistä suurella osalla on varmasti jonkinmoista psykedeelitaustaa. Mä haluaisin mieluusti olla sellainen opettaja, jonka kanssa näistä jutuista voi turista, sillä tiedän että aihe on monille tärkeä, ja mahdollisesti jopa se keskeinen tekijä, miksi nämä jooga- tai meditaatiotunnille ylipäänsä päätyvät. Mua harmittaa usein se, että jooga- ja meditaatiopiireissä on tosi jyrkkä ja mustavalkoinen "EI HUUMEILLE!" -asenne ilman syvempää ja laajempaa ymmärrystä aiheesta. (Itsestäni on esimerkiksi täysin naurettavaa kutsua psilosybiiniä "huumeeksi". Psilosybiinisieni on sienitoveri, jolla on luonnetta ja mahtava huumorintaju. "Huume" taas on tosi muovinen ja kliininen, keinotekoinen termi.)

      Jee, mukava jos tykkäät! ^_^

      Delete