Tuesday, February 16, 2016

syövereissä ja katvealueilla

Kuten otsikko antaneekin olettaa, niin sitä on pistetty meditoiden! 10-päiväinen piina loppui toissapäivänä, ja nyt pääsin viimein rantautumaan koneelle rustaamaan pienimuotoisia tuntemuksia.

Aikamoista piinaahan se nimittäin tällä kertaa oli. En sen freudilaisempaa syväanalyysiä ajatellut tähän työstää, mutta pienesti voisin asiaa kuitenkin kommentoida. Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet, että vaikka blogissani on vuosien varrella mainittu äiti ja pikkusisko moneen otteeseen, ei isästä ole koskaan ollut minkäänmoista mainintaa. Tämä johtuu siitä, että kyseinen heppu lähti kalppimaan kun olin vielä varsin keskenkasvuinen Heidi, keskellä myrskyisintä teini-iän myllerrystä. 13 vuoteen en ole hänestä mitään kuullut. Isku oli tuolloiselle Heidille kohtalokas, joten psyyke toimi, kuten se äärimmäisellä hädän hetkellä toimii: tukahduttaa ja painaa syvälle alitajuntaan, jossa haavat sitten märkivät ja mätivät loputtomiin. Koskaan en ole kyyneltäkään asian eteen vuodattanut: kunnes viimein nyt, tässä retriitissä. Ja kun tulvaportit räjähtivät auki, ei niitä enää saanutkaan kiinni.

Olen toki jo vuosia tiedostanut, ettei kukaan voi noin vaan olla sinut moisen asian kanssa, mutta asia on yksinkertaisesti ollut niin tukahdutettuna alitajunnassa, etten ole saanut siitä minkäänmoista otetta. Sieltä se kuitenkin on varjostanut eloani ja olemistani, ja - nyt sen ymmärrän -  erityisesti suhdettani vastakkaiseen sukupuoleen, josta olen epätoivon vimmalla etsinyt turvaa ja hyväksyntää.

"The tree that would grow to heaven must send its roots to hell."
- Nietzsche

Vaikka kyseinen lainaus onkin melkoisen dramaattinen, allekirjoitan sen sanoman täysin. Mikään ei lannista luovaa, kasvattavaa voimaa yhtä perusteellisesti kuin alitajuntaan tukahdutetut asiat. Niin kipeää kuin se tekeekin, on omat juuret yksinkertaisesti pakko puhdistaa ja lujittaa, jotta elämänpuu voi kasvaa ylöspäin. Olen viime vuosina alkanut yhä kasvavissa määrin ymmärtää, miksi elämänpuun juuristo ja oksisto kuvataan aina täydellisen tasapainoisina. Tuo tasapaino on välttämätön, jotta luova voima, rakkauden voima, jota Jumalaksikin kutsutaan, voi vahvistua ja kasvaa.

Moni lienee arvannutkin, että olen tullut tänne opiskelemaan joogaa ja meditaatiota pitkälti sillä mielellä, että haluaisin vielä joskus opettaa. Jooga on itselleni paljon asanoita ja kehokikkailuja enemmän. Jooga on nimenomaan se voima, joka kasvattaa syviä juuria ja taivasta ahmivia oksia. Jooga on tie kotiin. Tämä psyykkinen seikkailu, jota nyt käyn, on yksinkertaisesti käytävä, jotta voin vielä joskus opettaa muita. Jokainen askel eteenpäin vaatii myös askeleen yhä syvemmälle, kattamaan psyykkeen kaikki katvealueet.

Itku on hyvä. Itku on puhdistavaa suolaa suoraan haavoihin. Tässä mielessä retriittini oli siis vähintäänkin onnistunut, joskin äärettömän piinallinen.

(No aikamoinen syväanalyysi tästä taisi tullakin - herraisä!)


Lähtöpäivänä sain luvan ottaa muutaman vienon otoksen meditaatiosellistäni, jossa tuli meditoitua yhteensä se sata tuntia läpeensä. Katossa oli piän pyöreä ikkuna, josta viiden minuutin meditaatiotauoilla tähyilin taivasta. Ensimmäisen otoksen otti intialainen sellinaapurini. Tykkään paradokseista, joten omaan makuuni istuu varsin jouhevasti se, että vapautumisen tietä harjoitetaan nimenomaan sellissä.

Retriitin jälkeen rantauduin Rishikeshiin, jossa vietän nyt pienen tovin ennen syvemmälle Himalajalle suunnistamista. Olo on viime päivät ollut hyvin raaka, kirkas, paljastettu. Kuin koko olemukseni olisi käännetty ympäri ja ympäröivää todellisuutta koskisi nyt paksun, parkkiintuneen nahan sijaan raaka veresliha.

Tänään vietin osan päivää Gangesin ihastuttavan tuhnuisen baban pienessä luolassa, johon hän vaatimalla vaati saada kutsua mut kylään. Erittäin heikolla englannilla, mutta silti sanottavansa täydellisesti ymmärrettäväksi tehden, hän selitti siitä miten seksuaalinen rakkaus harhauttaa meidät universaalin rakkauden polulta. Kumarsin syvään ja kiitin opetuksesta - se tuli taktisen oikealla hetkellä, kuten aina kaikki tässä elossa. "No fucking connection! Only love connection", baba huusi vielä perääni, heristi nyrkkiään ja iski luolansa pahvista väsätyn oven kiinni.

Selvä pyy. No fucking connection. Only love connection. (Voi Gangesin varren babat; teihin mulla on ainakin hyvin puhdas love connection.)



Tällaisissa maisemissa asustelen nyt. Voi sitä puhdasta, vilpitöntä iloa, kun heiluttelee jalkojaan villisti kuohuvassa vuoristopurossa. Tai oikein tuikkaa ne kuohuihin! Tuo sama puhdas, vilpitön ilo on meissä jokaisessa joka hetki. Välillä kaikenmoinen kuona yrittää asettua sen eteen, mutta koskaan emme ole siitä todella erossa. Kuona menee kyllä menojaan, kun vuoristopuro kuohuu menemään.

Tietoisuuden kirkasta valoa kaikille - se valaisee lopulta nuhjuisimmatkin katvealueet ja lävistää sitkeimmätkin harhat. Know thyself.

13 comments:

  1. Heidiiii, uskaltaisitko kertoa yksityiskohtaisemmin retriitin sisällöstä? Meditoit sata tuntia, mutta oliko eri päivinä erilaisia ohjeita meditoimiseen? Ja miten pitkään kesti pisin meditointisessio; kymmenen tuntia putkeen joka päivä vai oliko jaettu (ruoka)tauoilla (?) osiin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oletpa ihastuttava piän otus, kun noin kohteliaasti kysyt. ^_^

      Tämä oli ihan se sama Vipassana, jonka olen aiemminkin istunut! (Ja jossa olen kerran ollut myös vapaaehtoisena.) Päiväohjelmaan toki kuuluu taukoja ja ruokailua; meditointia on enimmillään 2 tuntia putkeen. Meditaatiotekniikka myös syvenee päivien myötä, ja siihen saadaan päivittäistä ohjausta. Lisätietoa aikatauluista ja kaikesta muustakin löytyy täältä: http://dhamma.org

      Ja nyt tarkkana! Nimittäin tämä ihan samainen retriitti järjestetään Suomessa kesällä. Ilmoittautuminen alkaa ensi kuussa, ja paikat täyttyvät nopeasti, joten kannattaa olla skarppina. Täällä kaikki tarpeellinen info siihen: https://www.dhamma.org/en/schedules/noncenter/fi

      Erona Suomessa ja Intiassa istuttuun Vipassanaan on toki se, että Intiassa on mahdollisuus omaan meditaatioselliin, kun taas Suomessa ei ole pysyvää keskusta, joten retriitit järjestetään esim. koulujen tiloissa. Mutta muuten meininki on aivan sama.

      Suosittelen todella lämpimästi pohtimaan, josko Vipassana voisi olla ajankohtainen juttu myös itselle. Mää olisin mitä luultavimmin aikamoisissa sotkuissa ja solmuissa ilman näitä retriittejä. Aivan korvaamatonta puuhaa!

      Delete
    2. Voi, oispa ihana päästä ohjatulle retriitille ! Sellaisesta mielenkiinnosta kysyin, koska ajattelin jonkinlaisen retriitinomaisen pysähtymisen pitää tässä lähiaikoina itsekseni. Kiitos paljon linkistä, sieltähän löytyy paljon hyviä ja hyödyllisiä ideoita tähän omaan pysähdysseikkailuun n_n

      Delete
    3. Mulle on ainakin pakko olla ohjattu ja aikataulutettu retriitti, koska oon oikeesti perusluonteeltani aikamoinen löllykkä. :D Jos menisin johonkin mökille meditoimaan, niin mää varmaan olla löllyttelisin tyytyväisenä laiturilla sen kymmenen päivää läpeensä. Mikäs löllytellessä, mutta siinä jäis kyllä psyykkeen kipeimmät katvealueet täysin tonkimatta. Tiukka kuri ja jämpti meininki sopii mulle!

      Mukavaa, jos linkistä oli iloa. n__n <3 (Ja jee, joku muukin joka käyttää "n__n"-hymiötä!)

      Delete
  2. Kaukana jossain
    Meditoi kaunis tyttö
    Alkulähteellä
    Vastauksena hiljaisuus
    Kirjoitettuun silmukkaan

    Millä tavalla koet isäsuhteen varjostuksen vaikuttaneen vastakkaisen sukupuolen kanssa toimimiseen? Itsekin tunnen, että haen jonkinlaista turvaa vastakkaisesta sukupuolesta joskus. Tämä turvan hakemisen tiedostaminen on tietyssä mielessä ensimmäinen osa kohti turvan hakemisen loppumista - sitä hetkeä kun voi vain huomata ettei mitään turvaa loppujen lopuksi ole.

    "If we’re willing to give up hope that insecurity and pain can be exterminated, then we can have the courage to relax with the groundlessness of our situation." ~ Pema Chödrön

    Sanoit joskus, että sinulle läheinen ihminen sairastui vakavasti hiljattain. Onko tämä tapahtuma varjostanut sinun viimeaikaista toimintaasi kuinka paljon? Koen, että sairaus voi joskus olla kovinkin vaikea asia käsitellä, mutta kun ymmärtää että syntymä, sairaus, vanheneminen ja kuolema ovat vain yksi osa pysymättömyyttä niin siitä eteenpäin voi vain koittaa elää muuttuneiden olosuhteiden kanssa. Millainen oma näkökulmasi on tähän asiaan - miten itse käsittelit sairasta läheistä ja itseäsi kohdanneet vaikeudet?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jokainen meistä käynee aika ajoin samaa vääntöä: tunnetta siitä, että jotain puuttuu, ettei ole kokonainen omassa itsessään. Tällaisissa tilanteissa käännymme usein (tai aina) ulospäin - alamme etsiä sitä jotakin puuttuvaa ympäröivästä todellisuudesta. Mutta mikään ulkoinen asia ei koskaan voi tuoda meille kokonaisuuden tunnetta, mikään ei voi täyttää meitä kuin väliaikaisesti ja silloinkin hatarasti, sillä pohjimmiltamme tiedämme aina, että tämäkin hätäratkaisuna kyhätty rakennelma tulee kaatumaan.

      Ainoa ratkaisu on siis kääntyä sisäänpäin ja jäljittää, mistä moinen vaillinaisuuden tunne syntyy - ja ehkäpä huomata ettei mitään vaillinaisuutta olekaan, että sitä on ollut kokonainen aina ja alusta asti; löytää oma Buddha-luontonsa. ^_^

      Delete
  3. Kuinkahan kokenut tai kokematon tällaiseen retriittiin uskaltautuisi? Itsellä säännöllisen epäsäännöllistä meditaatiota nelisen vuotta takana. Kuitenkaan en kovin pitkiä jaksoja oo koskaan istunut '_'

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omien empiiristen havaintojeni perusteella vipassanassa on aina valtaosa sellaisia tyyppejä, jotka eivät ole koskaan meditoineet. (Ja jännä kyllä, usein just näillä ihmisillä on kaikkein voimakkaimpia kokemuksia.) Sulla on siis keskiverto-osallistujaan nähden jo varsin hyvä tausta: ihan varmasti uskallat osallistua!

      Koska faktahan on, että 10 tuntia meditaatiota päivässä on tiukka jytypommi ihan kenelle tahansa - meditaatiotaustasta riippumatta. Oman mukavuusalueensa yli siellä jokainen joutuu jatkuvasti harppomaan.

      Mainiosti uskallat! ^_^

      Delete
    2. Kiitus kannustuksesta ^-^ Vähän perehdyinkin aiheeseen ja kyllä päätin osallistua tänä kesänä ! Eli kärppänä vahdin tuota ilmottautumissivua :D Onneks oon lopettanut tupakoinnin, vois olla aika epämieluisaa niksoissa tuolla meditoitua.

      Delete
  4. Moi!

    Haluan kiittää sinua. Blogiasi olen seurannut hajanaisesti useamman vuoden ajan ja muutoksesi seuraaminen on vahvistanut omaa polkua. Koko sydämeni kiittää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kanssakulkija, tämän kuuleminen on kovin lämmittävää. ^__^ Itse luen tällä hetkellä tosi uutterasti kaikenlaista spirituaalista autobiografiaa, koska nimenomaan muiden polun seuraaminen vahvistaa tarmoa ja tahtoa kulkea omalla polulla.

      Sharing is caring!

      Delete
  5. Heii. Mua kiinnostaa miten oot meditoinneissa ja buddhalaisuuten liittyen ja ihan sun ajatuksissa ajatellut rakkaudesta. Erityisesti sydänsuruista. Millasossa asioissa ja miten sun ajatukset on silloin kulkenut ja auttanut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sattuipa kysymyksesi sopivaan aikaan - tämän kanssa on tullut työskenneltyä paljon viime aikoina, ja ihan erityisesti just eilen ja tänään. ^_^

      Tosiasiahan on, ettei meistä juuri kukaan osaa rakastaa. Se mitä kulttuurissamme kutsutaan rakkaudeksi, on itseasiassa rakkauden täydellinen vastakohta. Emme osaa rakastaa - osaamme vain neuroottisesti takertua asioihin. Valitsemme neuroosillemme jonkin kohteen, poika- tai tyttöystävän, ja oletamme että tämä täyttää meidät, tekee meidät onnelliseksi. Homma ei yllättäen toimi; sydänsurujen kautta nousemme taas jaloillemme ja jatkamme samaa prosessia seuraavan ihmisen kautta. Luomme kumppanistamme projektion, jonka määrä on täyttää neuroosimme, vapauttaa meidät, pelastaa meidät. Usein olemme niin projektioidemme lumoissa, ettemme edes näe kumppaniamme sellaisena kuin tämä todella on - näemme vain itse luomamme rakennelman. Ja kutsumme tätä rakkaudeksi. Hulluutta.

      Todellisella rakkaudella ei ole kohdetta - se ulottuu jokaiseen olentoon ja olemassaolon ilmentymään yhtälailla. Rakkaus on yhtä kuin sinä ja minä; se on todellinen luontomme.

      Rakkaus itsessään on lääke kaikkeen - puhdas rakkaus, ei se neuroottinen takertuminen ja projektioiden rakentaminen, jota valtaosa meistä harrastaa. Ei siis ole mitään muuta tietä, kuin opetella rakastamaan. Miten? Ensin on ainakin kyettävä myöntämään itselleen, ettei osaa rakastaa. Se on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Tie alkaa avautua sitä mukaan, kun avautuu sille, kuinka hukassa onkaan ollut.

      Delete