Namaste Nepal ja kaikki nepalinmieliset! Kuten oraakkelinomaisesti jo ennustelinkin, ei tässä ole juuri kerennyt koneella pönöttämään - saati sitten pystynyt, sillä Nepalista on poliittisen tilanteen takia polttoaine vähissä ja sähköt poikki valtaosan vuorokaudesta.
Olen elänyt tässä tyytyväisenä siinä uskossa, ettei kuvasaldoa ole kerennyt karttua muutamaa hassua tuhahdusta enempää, mutta äsken koneen äärelle leiriytyessäni paljastui karmiva totuus: kuvia piisaa. Tässäpä siis muutamia. Mitään varsinaista blogosfääriä kumisuttelevaa luomusta en tässä ala nyt työstämään - lähinnä siksi, että sähköt saattavat taas hetkenä minä hyvänsä pärähtää poikki, eikä moinen luo postauksen työstämiselle kovinkaan harmonista ympäristöä.
Tässä kuitenkin ensitunnelmia ja -täpinöitä. Lyhyesti koostettuna: viihdyn! Erittäin kutkuttava yhdistelmä Intia- ja Tiibet-viboja. Kathmandun fiiliksessä on jotain hyvin samanlaista kuin Phnom Penhissä; kosmista ilakointia!
Dramatiikkaa. Apinoita. Ah. Tykkään.
Aijai. Rauhallinen puisto, jossa heittää aivot ja selviytymisvietti narikkaan ja lukea kirjaa. Tätä mää aina kaipaan tingittyäni ensin verissä päin vesipullon hinnasta, pakoiltuani "I've never tried white girl before" -hurmureita ja jahdattuani pitkäkyntistä apinaa, joka ei voi vastustaa muovin kimallusta. (No nyt ehkä vähän liioittelin - mutta vain tinkimisen osalta.) Kiinassa ymmärretään puistojen päälle - Intiassa ei ole moisista kuultukaan. Kathmandusta löytyi onneksi tämä piäni autuuden pläntti ilokseni.
Nyt on kyllä somin bibale, jonka olen eläissäni nähnyt - mitä hellyyttävin pääsiäismuna!
Turistibyröö oli selvästi kuullut, että kaupunkiin on saapumassa eräs maineikas valtiotieteiden kandidaatti, ja järjesti siksi paikalle poliittistä älyä kiihottavaa ohjelmaa! Mielenosoitus ala Kathmandu.
Tämä kuva ja asetelma ylipäänsä hellyyttää mua. Teiniys on aina teiniyttä, riippumatta siitä mihin pallonsopukkaan sitä syntyy; jatkuvaa ristiriitaa oman tien etsimisen ja porukkaan kuulumisen sosiaalisen paineen ristitulessa. Voi, teini-ikä.
Bibaleet ja bimbat ojossa. Nepalissa ja Intiassa matkustaminen olisi aivan huomattavasti tylsempää, jos ei olisi perehtynyt tantraan edes siinä määrin, että tunnistaa kosmiset sukupuolielimet sellaiset nähdessään!
Vielä en siis ole päässyt Kathmandu Valleytä pidemmälle, vaikka vuorijalka vipattaakin jo kovaa ja mieli halajaa epämääräisiin pikkukyliin iilimatojen syötäväksi. On se kyllä aikamoinen juttu, miten Suomessa sitä ehtii viidessä päivässä vähän kääntää kylkeä ja kirjan sivua, kun taas täällä viiteen päivään mahtuu koko olemassaolon kirjo. (Kumpainenkin olemassaolon tapa on mahtava ja paikkansa ansainnut. Tulisin hulluksi, jos olemassaolon kirjo hyppisi jatkuvasti silmille.) Onnistuin viimeksi Kham-Tiibetissä jäämään luostarin katolle jumiin, ja vaikka olen sittemmin pyrkinyt olemaan kovin skarppina luostarialueilla, onnistuin eilen tekemään taas saman. On aina yhtä mieltäylentävää yrittää rummunpaukkeen ja torven pärinän läpi huutaa pelastusjoukkoja paikalle. Lisäksi onnistuin vielä tänään pärähtämään samaiseen temppeliin yksityisseremonian aikana. Temppelin paksujen satiiniverhojen päälle oli toki kiinnitetty valtava "no entry" -kyltti, mutta hurmioissani menetin lukutaitoni, heilautin verhot syrjään ja huomasin seisovani keskellä seremoniaa, johon en varsinaisesti ollut kutsuttu. Nolostuneen köhinän ja villasukkien kahinan saattelemana syöksyin ulos ja kipitin vinhaa vauhtia pakoon.
Aikamoinen pilgrimage-mimmi olen.
Tässä pienesti Kathmandua ja sen lähiseutuja - jatketaan vuori- ja kyläjutuilla seuraavan kerran!
No comments:
Post a Comment