Thursday, January 21, 2016

kymmenen ketterää päivää

Tervehdys, ystävät ja toverit!

Kymmenen päivää on mennyt taas aivan hurjassa hujauksessa, ja nyt voisi olla otollinen aika jakaa kuulumisia. (Kirjoitan tätä postausta kylän ainoan hotellin takapihan hujakoille leiriytyneenä - wifiä pukkaa, mutta saa nähdä kuinka kauan kyseenalaista kyykkimistäni katsotaan suopeasti... Itsehän kun en kyseisessä hotellissa majoittaudu.)

Sitten viime postauksen on käyty läpi vähintäänkin koko olemassaolon kirjo: hurmioituneet hetket ryönäisen kaupungin yllä sekä yksi buddhalaisuuden pyhimmistä paikoista, jossa sairastuin tietysti vanhaan kunnon matkustajan tautiin. (Meinasin aluksi heittää tämän postauksen otsikoksi Sananen Ripulista, Joka Vei Kaiken, mutta luovuin lopulta tuumasta. Joskus vielä!) Näiden railakkaiden hetkien jälkeen päädyin australialais-nepalilaiseen pilvenpolttokommuuniin, kunnes lopulta Se Oikea löytyi, nimittäin täysosuma: pieni kalastajakylä, jossa kokemus ajasta ja tarpeesta tehdä tai olla yhtään mitään katoaa tyystin. Tällaisia pieniä kadotettuja poimuja maailman sylissä olen viime vuosina kartoittanut parhaan kykyni mukaan, ja tänä aikana listalleni on löytynyt jo viitisen paikkaa. Aina tällaisen paikan löytäessäni koen aivan älytöntä, lepattavaa onnentunnetta - syvää rauhaa ja tunnetta siitä, että tässä sitä nyt ollaan.


Pölyinen, ilmansaasteinen, tuhnuinen ja hurmaava Bhaktapur. Nukuin aivan järkyttävässä läävässä, jonka seinät olivat täynnä mustia puikuloita. Luulin aluksi, että kyseessä on jonkin sortin dekoraatia, ja ehkäpä siinä dekoratiivinen aspektikin oli, mutta ne olivat ystävät hyvät kuulkaas kotiloituneita ötököitä, jotka aloittivat sirittävän kuoronsa ja surinansa aina valot sammutettuani. Siinä vaiheessa kun ne alkoivat lentää suristella sakeana pilvenä sänkyni yläpuolella koin kyllä aikamoisia kauhun hetkiä. Hyvin harvoin koen tarvetta nimittää paikkaa lääväksi, sillä olen varsin vaatimaton matkalainen, mutta tuo oli yksinkertaisesti vaan läävien läävä."How was it?", kysyi omistaja aamulla, ja vastasin rehellisimmällä keksimälläni ilmaisulla: "absolutely terrible." Nauroimme makoisasti kumpikin.


Muutama kuva Namo Buddhasta, joka on yksi tärkeimmistä buddhalaisista pyhiinvaelluspaikoista. Aikamme Buddha, Siddhartha my man, osoitti kyseisellä paikalla transsendentaalista myötätuntoa antamalla tiikerinpennuille ruoaksi oman reitensä lihaa. Paikka on siis myötätunnon mekka. Itse toivoin paikalle päästyäni, että kyseinen paikka antaisi mulle eväitä omalla myötätunnon polullani. No, ripulihan sieltä räpsähti! Sen sortin settiä, että kolme päivää olin taju kankaalla lähemmäs 40 asteen kuumeessa ja joka aukosta suihkusi. (Porukka aina pyytää realistista matkakuvausta, joten tässä sitä kuulkaas nyt piisaa!)

Jännästi tästä kokemuksesta silti kehkehtyi juurikin sitä itseään, eli buddhalaisen myötätuntoprinsiipin ilmentyä. Munkit nimittäin pitivät musta aivan äärettömän hyvää huolta, ja erityisesti eräs harvahapsinen ja -hampainen munkkiäijä hoiti mua kuin omaa lastaan. "Tibetan secret medicine" eli tuttavallisemmin rasvakeitto tuskin olisi uponnut alas, ellei kyseinen munkki olisi äärettömän vilpittömin silmin tähyillyt toimitusta ja tsempannut parhaan kykynsä mukaan. Paljon on tullut koettua ja monenlaisiin ihmisiin törmättyä, mutta koskaan en ole kokenut yhtä vilpitöntä huolenpitoa. Se kosketti ja ravisteli koko olemusta ja kaikkein syvimpiä juuria. Muistutti, mihin sitä tässä ollaan matkalla.

Myötätunto kaikkea kanssaelämää kohtaan on Dharman sydän. Ei ehkä se esteettisin ja eteerisin pyhiinvaellusreissu tämä, mutta ytimessä on kuulkaas käyty.


Namo Buddhan edestakaiset matkan hoituivat mukavasti liftaamalla, kuten matkat yleensäkin tässä maassa. Useimmiten ei tarvitse edes varsinaisesti liftata, kun ohipäristelevä mopedi jo ottaa kyytiin. Kun pääsin takaisin Kathmandun hulinaan, marssin heti ensimmäisenä lohturuoan äärelle: kiinalainen kotitofu pelastaa tilanteen kuin tilanteen. Sitten vietinkin muutaman päivän Kathmandussa maaoravia vakoillen ja kattoterasilla löpötellen. Voimani palautuivat, sisäinen liekki syttyi, ja tulinpa taas tajunneeksi, ettei oikeasti ole mitään ekstaattisempaa, kuin olla terve. Aivan järkyttävän upeaa touhua pystyä kantamaan tätä mieltä ja kehoa. 


Matkalla kohti Pokharaa tutustuin australialais-nepalilaiseen hippikokoonpanoon, joka oli menossa Pokharan liepeillä sijaitsevaan kommuuniinsa harjoittamaan sitä itseään. Omissa suunnitelmissani ei varsinaisesti ollut Pokharaan jäädä, mutta koska poppoo oli äärettömän mukavaa ja luvassa oli ilmaista majoitusta ja ruokaa, niin tokihan mää innostuin. Mitä olisikaan Nepalin matka ilman pilvenkatkuista iltaa! (Itse en tosin päihteitä käytä, mutta kanssaihmiset saavat puolestani tehdä mitä lystäävät niin kauan kuin tuo tekeminen on väkivallatonta.) Tsekkailimme Snoop Doggin tähdittämää etanaelokuvaa ja väsäilimme pizzaa - aikamoinen kulttuurishokki Namo Buddhan ja pikkukylien tunnelmien jälkeen. Samoissa meiningeissä kyseiset tyypit kuulemma löpöttelevät vuodesta toiseen. Mikäs siinä. ^_^

Pari yötä kommuunilla vietettyäni jatkoin matkaa. Pokhara viehätti luontonsa puolesta, mutta muuten en liiemmin innostunut. Öisin järvenrannoilla kaikuva basso ja "namaste! give me money!" -porukka ei vaan viehätä. Siispä hyppäsin paikallisbussin kyytiin, ja tuntia myöhemmin olin täällä: Täydellisessä Paikassa, pienessä kalastajakylässä. Ja täällä mielessä on vain yksi asia: ei-mikään. Kaikki. Mieli on tyyni ja sydämessä läpättää.

Ketterä tasapaino ja yhteys villiin. Niistä on nämä päivät tässä kylässä tehty. Hiljainen sumu veneen pohjalla ja kotka, joka liitää ohi niin läheltä, että sen ilmavirran voi kuulla ja läsnäolon tuntea. Kun aika pysähtyy ja tila hiljenee, nousee esiin jotain ihan muuta.

Täällä aion viettää tovin jos toisenkin.


Tässä vielä pro tip -vinkkini niille, jotka haluavat pois turistikohteista, mutta joilla ei ole halua tai aikaa könytä makuupussien ja telttojen kanssa keskelle erämaata:
1. Valitse matkakohde, jonka luonto ja paikallinen elämänmeno miellyttää, mutta jonka Scooteria pauhaavat turistikujat eivät.
2. Liiku kyseisestä kohteesta 20-50 km paikallisbussilla ja/tai liftaamalla johonkin suuntaan ja ota tukikohdaksesi pikkukylä. (En ole ikinä näiden viiden vuoden aikana ollut kylässä, jossa home stay -majoitus ei tulisi kyseeseen, joten nukkuma- ja ruokahommat järjestyvät kyllä!)
3. Tadaa! Luonto ja paikallinen elämänmeno on aivan yhtä mehukasta, mutta turismista ei ole jälkeäkään. Turismi pakkautuu aina tietyille, loppupeleissä hyvin rajoitetuille alueille. Jos siis haluaa niin sanotusti paikallisen elämänmenon syleilyyn ja pakoon Scooteria, niin ei ole mikään pakko lähteä könyämään keskelle erämaata. Riittää, kun poikkeaa turistireitiltä - usein pienikin koukkaus riittää. Sama kaava toimii kokemukseni mukaan kaikkialla, oli missä maailmankolkassa tahansa. Itselläni ei koskaan ole mitään kovinkaan kummoisia varusteita mukana, joten matkaan lähes poikkeuksetta juurikin tällä kaavalla.

(Turistikohteiden olemassaolo on hyvä juttu, koska ne laskevat matkustuskynnystä ja tekevät matkustamisesta mahdollista kaikenlaisille otuksille, myös niille kokemattomammille. Itse en kuitenkaan saa niistä kummemmin irti. Mua itseäni kiehtoo pieni, vaatimaton ihmiselämä, joka kyhjöttää ja kanssavaikuttaa Villin reunalla. Kaikki lisäys siihen päälle on itselleni liikaa ja tuntuu ylimääräiseltä - se tukkii aisteja, ruuhkauttaa mieltä ja estää tarkkailemasta ja tunnustelemasta sitä, mikä tuntuu oleelliselta.)

Ensi viikolla tie vie kohti Intiaa: ensin hetkeksi joogakotiin Rishikeshiin, sitten 10-päiväiseen Vipassana-retriittiin.

Kirkasta, mutkatonta olemista kaikille!

13 comments:

  1. Kobra nostaa pään
    Koira katsoo alaspäin
    Meridiaanit
    Käy elementit läpi,
    Katso sitten sisääsi.

    Täällä Suomessa sattuu ja tapahtuu tällaista. Sain inspiraatiota joogasta ja myös ḍākinīlta. Mitä aiot tehdä joogakoti Rishikeshissä? Aiotko käydä kenties edistyneille joogineille ja joogeille suunnatun astangakurssin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä että kobrat ja koirat ovat pysyneet menossa mukana - ne ovat voimakkaita, energisoivia ja tasapainottavia asanoita. ^_^

      Joogakodissa ajattelin joogata! Mutta emmä oo mikään astangayogini - enkä varsinkaan edistynyt sellainen!

      Delete
  2. Hyvää ja turvallista matkaa sinulle Heidi! Kiitos hyvästä ja hyvin kirjoitetusta kirjastasi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilahduttavaa kuulla, että kirja maistui!

      Ja kiitos itsellesi kommentista: aina yhtä jännittävää saada tietää, millaisissa kätösissä meikäläisen kirja kiertää. :>

      Delete
  3. Pystyn kyl Heidi samaistuu täysin toho fiiliksee ku on parantunu ja on et ei saakeli mite uskomatonta olla terve :D mieles Titicaca järven paskannus ja oksennusrituaali, joka jatkui läpi yön ja koko vaikee eka viikko Bolivias muutenki :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä nää paskannus- ja oksennusrituaalit vaikuttaa olevan ihan pakollisia siirtymäriittejä matkan varrella!

      Ihailen kyllä näitä rituaaleja käynnistävien mikrobien tilannetajua: muhun iskee ainakin just aina jossain hemmetin dramaattisessa paikassa, niin kuin nyt vaikka tuolla pyhiinvaelluspaikassa. (Titicaca-järvikin kuulostaa suht eeppiseltä rituaaliympäristöltä!)

      Delete
  4. Moii! Onko sulla koskaan reissulla ollut jotain ihan kauheeta nestehukkaa eikä mahista saada vettä silloin? Tyyliin jouduit menemään janoisena nukkumaan tai olemaan päivän juomatta tms? Suuri painajainen mulle tää:D random kysymys, mutta ehkä selviät.

    Sika hieno kotka/haukka kuva! Just tommonen, ku otetaan nepalissa, ku on käyty pyhissä paikoissa ja meninki on vaan et kotkat liitelee eeppisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aika monestikin on käynyt niin, ettei vettä ole ollut saatavilla! Mutta yleensä jotain muuta nestemuotoa on kuitenkin ollut, esim. rasvasoosia tai muuta ihastusta, yyh... Varsinkin Keski-Aasiassa juodaan varsinaisesti vettä tosi vähän; sen sijaan lipitellään kaikenmaailman sooseja ja maitoviritelmiä. Kiinassakaan ei juoda vettä kylmänä, vaan kuumana ja yleensä teenä.

      Elikäs kyllä jotain nestettä on aina löytynyt, mutta ei välttämättä just sitä freesiä kylmää vettä, jota toivoisi! Suomessa on ihan käsittämätön etuoikeus lipitellä puhdasta vettä suoraan kraanasta. Sitä oppii kyllä arvostamaan tosi paljon, kun seilaa täällä Aasian pullovesien keskellä. (Ja Intiassa pullovedenkään puhtaudesta ei voi olla varma, sillä Intian "no rules no regulations" -demokratia meinaa käytännössä sitä, että joku häiskä vähän hutasee takapihalta vettä pulloon, sinetöi pullon kotipajassaan ja myy tyytyväisille turisteille junan ikkunasta.... Nimim. Koettu ja kärsitty on)

      Itse oon kans tosi kova vedenlipittäjä, ja jos lähden ihmisten ilmoilta useammaksi tunniksi, niin kyllä mulla aina on ainakin se litra vettä mukana. Nesteen saannin kanssa ei kyllä kannata lähteä leikkimään, on sen verran tärkeä homma - vähintäänkin relevantti painajaisen aihe, siis!

      Delete
  5. Moikka Heidi!

    Kiitos jälleen inspiroivasta ja myös erittäin hyödyllisestä artikkelista! Itse vasta "harjoittelen" turistialueiden ulkopuolella matkustamista ja olisin vielä halunnut kysyä tuosta "homestay" -majoituksesta. Täällä Laosissa lähdin paikalliseen pikkukylään mutta vaikka kysyin paikallisella kielellä, he eivät tuntuneet ymmärtävän ja huitelivat kylän ainoaan, kalliiseen guesthousiin. Miten siis konkreettisesti pääset yöpymään paikallisten kotona kysymisen lisäksi; oletko sinnikäs vai tyyliin kävelet sisään taloon että ymmärtävät (haha, tuntuisi kyllä vähän oudolta), näytätkö lompakkoa vai mitä? Kerro jos on vielä lisävinkkiä tähän :) Kiitos !!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tähän liittyen kans kiinnostaa että miten korvaat asumisen. Millaista pahan päivän varastoa kannat mukana? Onko se yleensä ihan rahaa vaan, vai treidaatko joskus jotain? Otan osaa taudin takia :O T. Eri anonyymi kuin ylempi :)

      Delete
    2. Miu, arvon anonyymit!

      Ensimmäiselle anonyymille: Mukavaa, että kirjoituksesta oli iloa - ja tosi hienoa, että uskallat kurkistella turistialueiden ulkopuolelle! n__n Toivottavasti saat niistä vähintäänkin yhtä paljon irti, kuin allekirjoittanut on saanut!

      Pulmasi on itsellenikin tuttu. On paikkoja, joissa jokin "konsepti" ei vaan yksinkertaisesti ole tuttu. (Kuten home stay joissakin paikoissa, tai esim. liftaaminen Kiinassa.) Itselläni on se etu, että puhun kiinaa, ja siinä on sen sortin Aasian yleiskieli, että melkeinpä poikkeuksetta löytyy joku, jolle saa asiansa selitettyä. (Juuri Laosissa, Kiinan rajan tuntumassa, omat home stay -hommani sujuivat suhteellisen sutjakkaasti, kiitos kiinan.) Tosin Kiinassa liftaamistani ei hiffattu, vaikka kiinaksi selitin mistä on kysymys. :D Nepalissa taas on niin liftaaminen kuin home staykin paikallisille niin tuttua hommaa, ettei tarvitse selitellä mitään.

      Mulla ei oikein ole mitään muuta vinkkiä, kuin että älä luovuta helpolla. Jos paikallinen kieli on hallussa, niin yritä selittää asiaa sitä kautta, että haluat kokea paikallista elämänmenoa, et nukkua turistien kanssa hotellissa. Tärkeää on myös päästä jonkinlaiseen sujuvaan keskusteluyhteyteen ja jaettuun mielenmaisemaan jonkun paikallisen tyypin kanssa - sitä kautta home stayt yleensä avautuvat, kun sut kutsutaan kylään pikemminkin toverina kuin random tyyppinä kadulta. Jos kadulla vaan ohimennen kyselee, voi homma olla aika epätoivoista.

      Sit tietysti ultimate vinkki on mennä niin korpeen, ettei siellä ole yhtäkään guesthousia. :D Mutta jos moinen tuntuu omille matkailutaidoille vähän turhan rajulta menolta, niin ei kannata väkisin puskea!

      Alempi anonyymi: Aiemmilla reissuilla olen osallistunut perheen elämänmenoon siivoamisen, kokkaamisen ja muun perusarkitohinan muodossa, mutta nyt tällä reissulla oon tahtonut ehdottomasti myös kantaa rahallisen korteni kekoon. Eli esimerkiksi maksan perheen ruoat siltä ajalta, jonka taloudessa asustelen. (Tämä oli Nepalissa n. 5 euroa päivässä.) Raha on kätevä vaihdon väline, ja huomattavasti kätevämpi kantaa mukana, kuin jotain riisipussia. :D Mulla ei siis ole mitään ongelmaa käyttää rahaa ja auttaa sen kautta perheen eloa ja arkea. (Tiedän, että osa matkaajista tekee rahasta tosi ison demonin, mutta itselleni raha on vain paperilappusia, jolla voi auttaa muita ihmisiä. Huomattavasti enemmän ihminen on rahan orja mun mielestä silloin, jos siitä tekee itselleen demonin, kuin jos sitä käyttää sujuvasti vaihdon välineenä.)

      Delete
  6. mua kiinnostaa mikä sun taloudellinen tilanne on kun oot kuiten kirjailija ja jollain elät mutta vietät suuren osan aikaa köyhillä alueilla niin onko sulla joku jemma vai mitä hä? :D

    ei tarvi tietty vastata jos on liian henk.koht.!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Enpä ollut huomannutkaan tätä komsua, pahoitteluni viivästyneestä vastauksesta! n__n

      Itse en ole koskaan pitänyt taloudellisia juttuja kovinkaan henkilökohtaisina - ehkä siksi, että olen vuodesta toiseen samanlainen köyhä rotta. :D Hahhaa. Elikäs lähdin tällä kertaa matkaan 3000 euron kera; tein kuukauden töitä Suomessa ennen lähtöä ja nostin kans viimeiset opintolainat. (Siinäpä muuten seuraava suuri seikkailuni: 20 000 euron opintolainojen maksaminen....) Tekijänoikeuspalkkio maksetaan vain kerran vuodessa, joten ekat tulot kirjasta saan ensi syksynä.

      Mää sanon tätä aina kaikille, mutta sanotaan ny vielä kerran: mulla on varaa matkustaa, mutta ei varaa asua Suomessa. Täällä pärjää 300 e/kk aivan mainiosti sisältäen kaiken mahdollisen, kun taas Suomessa 300 e/kk... No, jokainen tietää.

      Delete