Saturday, January 30, 2016

ehdottomasti oikeassa paikassa

Taakse jäi Nepal, tuo ihastuttava paikka, joka ensi hetkestä lähtien tuntui ihan kodilta. Nepalissa oli mielessä lähinnä palautua siitä hyvin intensiivisestä ja rankasta ajanjaksosta, joka jäi taakse Suomesta lähtiessäni. Palautua ja parantua. Mielessä oli käydä shamaanin pakeillakin taas pitkästä aikaa, mutta aika pian tajusin, että tällä hetkellä se parantuminen, jonka tarpeessa olen, tulee luonnosta itsestään - suoraan ihon ja aistien läpi imeytyen, ei välittäjän kautta. Ei kertajysäyksenä, vaan hiljalleen, hiljalleen - välillä piinallisenkin hitaasti, mutta kärsivällisyys parantaa.

Tulipa sitten nöpöteltyä pitkiäkin aikoja - tunteja, päiviä, viikkoja - luonnon sylissä. Vietin päivät ulkona, vuorilla, metsissä ja järven rannoilla, ja könysin auringon laskiessa pieneen maalattiamökkiin nukkumaan. Sunnuntaisin pestiin pyykkiä läheisessä joessa ja tehtiin momoja (dumplingeja, eli suomeksi - apua mikä sana - mykyjä.) Kaikkien arkisten toimien täyttäminen vie näissä maissa aivan äärettömän kauan - itseasiassa niin kauan, että ne täyttävät ihmisen koko elämän. Elämä on arkea, ja hyvä niin.

Huomasin myös, että olen viime vuosina muuttunut aika paljonkin - sekä matkailijana että Heidinä. Siinä missä ennen viipotin tukka putkella paikasta toiseen kokemuksia ja seikkailuja hamuamassa, nöpötän nykyään paljon mielummin viikon pienessä tönössä järven rannalla, paikallista elämää verkkaisesti elellen. (Havainto: kotkista saa paljon parempia kuvia, kun niiden perässä ei juokse. Istua nöpöttelee vaan metsän reunalla, jalat järven pohjalla kelluen, ja johan saa katsoa puolen metrin päästä, miten kotka pyydystää aamupalaansa. Sama saattaa mahdollisesti koskea koko elämää.)

En edelleenkään halua lapsia enkä niin kutsuttua standardielämää päivätöineen ja asuntolainoineen, mutta luulen kuulkaas, että musta on tullut nainen! Eräänä aamuna heräsin takkimyttyni keskeltä ja tuumasin, että jaahas, tässä sitä ollaan nyt - naisia. Ei enää tyttöjä. Se miten naisesta tulee ihan oikea Nainen, on toki vielä työn alla. (Ihan oikea Nainen on mielestäni ennen kaikkea parantaja. Silloin kun oppii olemaan parantaja itselleen, tulee naiseksi; ja silloin kun oppii olemaan parantaja myös muille, tulee Naiseksi.)


Viideltä aamulla maailma ja mieli on raaka ja puhdas.



Täällä mää pien pallero asustelin. Paikallinen perhe siis otti meikäheidin home stay -majoitukseen, ja äärimmäisen väännön päätteeksi lopuksi suostui siihen, että maksan koko perheen ruoat ja vähän päälle. Tämä kustansi ehkäpä viisi euroa päivältä. (Tuo vääntö muuten kuuluu aivan ehdottomasti käydä. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu, ettei minkäänmoisia hyväntahdoneleitä oteta vastaan ensimmäisellä, kolmannella eikä vielä viidennelläkään yrittämällä. Loppupeleissä ne kuitenkin hyväksytään hyvillä mielin. Olen joskus aiemmilla reissuillani asustellut myös ilmaiseksi, mutta nykyään haluan ehdottomasti kantaa korteni kekoon myös rahallisesti - en ole mikään rikas otus, mutta koska olen syntynyt lottovoitto-Suomeen, on viisi euroa päivässä itselleni aivan mitättömän pieni summa.)


Viisumi oli vanhentumaisillaan, joten oli aika sujahtaa Intiaan! "Sujahtaminen" tosin kuulostaa huomattavasti sujuvammalta toimeenpiteltä, kuin se todellisuudessa oli. "Suhaaminen" lienee osuvampi. Kolme vuorokauttahan siinä hikoiltiin erinäisissä liikennevälineissä. Kun Nepalin kapealla vuoritiellä sattuu myöhään illalla onnettomuus (ei onneksi omalle bussille), niin voi olla varma, että liikenne seisoo seuraavaan aamuun asti. Nepalin ja Intian välillä on myös tiukka poliittinen tilanne, joka on johtanut siihen, että rajan tuntumassa liikkuvia busseja aivan suvereenisti ja ronskisti kivitetään. Aikamoinen meno ja meininki. (Poliittinen tilannekin on aikamoinen. Tiivistetysti: Intia yrittää pakottaa tähän asti varsin orgaanisesti toiminutta Nepalia öljylobbarien ja Monsanton maailmaan. Tämä hoituu näppärästi pätkäisemällä polttoaineen jakelu Nepaliin. Niinpä kansa yrittää haalia bensaa itselleen mustan marketin kautta, eli käytännössä rikkaille piisaa ja köyhät jäävät ilman.)

Nepalin peräkylistä on pitkä matka Delhiin. Kun viimein pääsin Delhin bussiasemalle ja hyppäsin Rishikeshin bussiin, olin aika autuaana. Puhumattakaan siitä, kun pääsin lopulta Rishikeshiin. Ikävä jäi kuitenkin rinnallani kaikki nuo kolme päivää kulkenutta bangalorelaista IT-jantteria, jonka harrastuksiin kuului niin beat-kirjallisuus kuin taikasienten kasvatus firman varastohuoneessa. Kaikki tietänevät sen tunteen, kun jonkun kanssa vaan yksinkertaisesti natsaa täydellisesti ja juttu lähtee elämään aivan omia aikojaan. Enkä puhu nyt mistään romanttisesta jutusta, vaan yksinkertaisesti siitä, kun toinen on vaan aivan täydellisen täydellistä seuraa. Kanssakäymistä hedelmällisimmillään.


Äiti Ganga, täällä ollaan!

Nyt asustelen viikonpäivät jooga-ashramissa: ensi viikolla alkaa 10-päiväinen Vipassana-retriitti. Viime kerralla Vipassanaan mennessäni olin aika varma, mitä sieltä tulee nousemaan pintaan; ja juuri ne asiat sieltä sitten tulivatkin käsittelyyn, tosin huomattavasti rankemmalla twistillä kuin olin olettanut. Mutta tällä kertaa mulla ei suoraan sanottuna ole mitään käpyä, mitä alitajunnan syövereistä tulee nousemaan pintaan. Syviin vesiin tullaan sukeltamaan, se on varma juttu se. Jännittää ja innostuttaa: olen ehdottoman valmis tähän puuhaan! (Ja retriitissä tulen toki huomaamaan, etten vielä ole todellakaan valmis kohtamaan kaikkia niitä juttuja, mutta niinhän se aina menee.)

Täällä ashramissa joogaan neljä tuntia päivässä, joka on ollut keholleni aikamoinen shokki. Syön kuin hevonen ja käytän joogatuntien ulkopuolisen ajan lukemiseen, meditoimiseen ja läheisillä mailla ja mannuilla käppäilemiseen. (Ei vitsi että rakastan sanaa käppäillä. Se kuvaa niin täydellisesti tuota päämäärätöntä maleksimista, jossa on myös jotain ovelaa ja kettumaista. Voi Suomen kieli; tuo verbaalinen koti, jota kannan aina mukanani. )


Olin kovin iloinen huomatessani, että viime visiitilläni - vuosi sitten - löytämäni vuorilampi oli pitänyt itsensä freesinä ja hengissä. Joogatunneilla on keskitytty viime päivinä varsin tiiviisti tulen nostattamiseen, ja koska omassa kehomielessäni dominoi tuli jo lähtökohtaisesti, tuntuu vuorilampien ja -purojen luona löllyminen äärettömän tasapainoittavalta.

Tuolla advanced-tason joogatunneilla (ja toki muillakin tunneilla) saa jatkuvasti huomata, että oman mielen kanssa on vielä paljon tekemistä: niin helposti sitä turhautuu omaan kroppaansa, joka ei todellakaan vielä kolmen joogavuoden jälkeen rusetille taivu. Eräänä aamuna olin niin jumissa, että hyvä kun sain kädet suorilta jaloilta lattiaan. Siinä vaiheessa oli yksinkertaisesti pakko niellä kaikki ylpeys ja myöntyä siihen, että tänä aamuna otetaan hyvin hellästi. (Aamujooga alkaa täällä 5.30, joka lienee jumiaikaa ihan kaikille.) Mielessäni asustelee niin selvästi kaksi kovin ristiriitaista laatua: toisaalta hyvin hellä, huomaavainen ja tyyni, mutta toisaalta aivan hitonmoinen suorittaja ja koheltaja. Näiden ristiriita-aallokossa sitä sitten elellään. Jooga on täydellinen tapa tulla - usein kiusallisenkin - tietoiseksi kummastakin; toinen on sitä mieltä, että nyt mennään lepoasentoon ja otetana iisisti, kun taas toinen tuumaa että ei hemmetti, nyt pusketaan!

Ei ole kyllä päällä maan mitään koomisempaa, kuin tämä oma hölmö mieli kaikkine narratiiveineen. Jos olen jostain elossani kiitollinen, niin siitä, etten enää samaistu näihin narratiiveihin, vaan pystyn (ainakin valtaosan ajasta) seuraamaan myhistellen niiden toilailuja.


Hyvin suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella tiirailen, mitä tästä keväästä tulee; edessä on neljä intensiivistä retriittiä, joista lyhyin on kymmenen päivän ja pisin kuukauden mittainen. Tuntuu että nyt pääsen viimein aivan sataprosenttisesti toteuttamaan sitä, jota kohti jokainen elämän polku ja tapahtuma on tuntunut jo vuosia nykivän. Koen olevani aivan äärettömän onnekas -  ja ehdottomasti oikeassa paikassa ja elämäntilanteessa. Vielä on paljon opittavaa, mutta kun aika on kypsä, toivon voivani osoittaa kaikenlaisille otuksille tienviittoja kohti kotia; kohti kirkasta, nauravaa ja pelotonta mieltä, joka on meidän kaikkien tosiluonto. (So Ham - I am That. Blissful and joyful.)

Hari Om. Nähdään taas kahden viikon päästä, kun Vipassana on istuttu, kärsitty ja nautittu.

20 comments:

  1. Ae ae miten muikeita kuvia oot ottanut!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kamera on kyllä saanut laulaa, mutta kohtuudella! Tuntuu että niiden ekojen reissujen kuvaushepuli on takana ja nykyään voi ottaa hommat vähän iisimmin. :D (Onneksi! Se oli aikamoista sykkimistä se silloin aikoinaan!)

      (Kuvauksesta puheen ollen: edelleen oon kiinnostunut kirjoittamaan sen postauksen sun blogiin! Jossain kohtaa tässä kevättä höylään siipaleen aikaa sen kirjoittamiselle. n__n)

      Delete
  2. Huh, toi kotkakuva! Ihan mieletön peilikuvaheijastuksineen kaikkineen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä! Varsin sykähdyttävä toveri oli hän. ^_^

      Delete
  3. Ole rauhassa
    Elä hiljaisuudessa
    Hyvin käyttäydy
    Valmista ruokaa joskus
    Huomaa kasvavat hiukset

    Tällaisen tankan näppäilin tällä kertaa. Johonkin vähän pidempään meditaatioretriittiin olisi mielenkiintoista osallistua. Kuulin erinäisiä reittejä pitkin, että Suomessa oltaisiin taas kesällä järjestämässä yksi Vipassana-retriitti. Jos aika on silloin kypsä niin voisin koittaa osallistua vaikka siihen. Katsotaan miten käy. Meditaatioretriitin lisäksi syvällinen kuuntelu ja rakastava puhe voisi tuottaa vaikuttavia muutoksia monessakin tilanteessa. Odotan innolla kun ihmisistä tulee näitä Naisia ja Miehiä (ehkäpä myös Kolmas sukupuoli). Ymmärrän kuitenkin että ihmisen tulee parantaa haavojaan jatkuvasti myös omatoimisesti, koska jokainen on karmansa kanssa ns. "Oman itsensä Mestari."

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä kyllä suosittelen Vipassanaa lähtökohtaisesti ihan kaikille - joskin se voi olla äärettömän intensiivinen kokemus. Kannattaa rehellisesti kertoa oma mental/medical condition ja katsoa mitä opettaja tuumaa asiasta.

      Itse tulin just Vipassanasta, ja aika syvissä vesissä ja identiteetin pirstaloitumisissa siellä seilattiin. Kaikkien tämänhetkinen tila ei välttämättä kestä moisia syviä vesiä ja pirstaloitumisia, joten kannattaa kuunnella opettajan mielipidetä.

      Delete
  4. Hei Heidi,
    on aivan mahtavaa lueskella arjestasi kaukomailla. Olen itse tällainen standardielämään tyytyväinen tallaaja, mutta on äärimmäisen virkistävää saada lukea sinun erilaisesta tavastasi elää ja olla maailmassa. Ja ottamasi kuvat ovat aivan kultaa! Älä ikinä lopeta kirjoittamista. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Just näin! Meillä kaikilla on omanlaisemme elomme, ja kunhan olemme rehellisiä itsellemme ja tiedämme että This Is It, niin se riittää. Se nimenomaan on se juttu. Mutta väistämättä meidän jokaisen täytyy käydä läpi jonkinlainen initiaatio, jonka kautta opimme katsomaan suoraan ja rehellisesti itseemme. Itselleni tuo initiaatio oli ensimmäinen pitkä matkani (se josta kirjanikin kirjoitin) - jollekulle muulle se voi olla jotain aivan muuta. Kunhan se on.

      Olen joskus suhtautunut ns. standardielämään aika nihkeästi ja tuumannut että standardielämään tyytyväiset ihmiset eivät vain tiedä paremmasta, mutta eihän se ny niin ole. Se ettei moinen sopinut itselleni ei tarkoita, etteikö se voisi sopia jollekulle muulle.

      Itsekin seuraan monenlaisia blogeja ja muistutan niiden kautta itseäni jatkuvasti siitä, että tässä maailmassa voi olla niin kovin monella tavalla. Ja mikä on se oikea tapa - sen tietää vain jokainen kokija itse.

      Delete
  5. Olipahan leppoisan oloisa postaus kuvineen päivineen ^_^ Voin melkein aistia tuon viileän lempeän ajattomuuden. Hyvää ja puhdistavaa retriittiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Noksu. n__n (En kyllä tiedä kutsuuko sua Noksuksi kukaan, mutta ainakin ny mä kutsuin!)

      Viileän lempeä ajattomuus - miten hyvin ilmaistu! Retriitti oli aikamoista detox-meininkiä kera karvaan hien ja kyynelten. (Kirjaimellisesti: mun vaatteet haisi aina päivän jäljiltä ihan törkeeltä hieltä ja kaulahuivi oli paksussa räässä. :D Puskettu on!)

      Delete
  6. Voi että, kiitos taas! Olet kovin ihastuttava, puhdas ja inspiroiva. Välillä tuntuu kovin vaikealta kasvattaa ja joskus edes ylläpitää henkisyyden liekkiä. Susta saa imettyä ihan valtavasti energiaa jo pelkästään tekstejä lukemalla. Kiitos kun kirjoitat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Älä huoli toveri - se on ihan yhtä vaikeaa kaikille! (Tai jos ei ihan yhtä vaikeaa, niin ainakin vaikeaa.) Sen takia kaikenmoiset retriitit, ashramit ja luostarit ovat niin tärkeitä ja keskeisessä roolissa henkisen harjoittajan elämässä. Ne ovat alati roihuavia tulia, joissa käydä vahvistamassa omaa liekkiään.

      Itselläni ehti Suomessa ollessa jälleen kerran päästä meininki lörpähtämään, mutta heti kun pääsin kiinni retriitteihin ja ashrameihin, niin johan liekki lähti rätisemään. Tärkeintä on, ettei sitä liekkiä päästä sammumaan kokonaan - koska sen sytyttäminen on aina varsin korkean kynnyksen takana.

      Jos siis mahdollista, niin ehdottomasti säännöllisesti retriittiin ja/tai ashram- tai luostarielostelemaan. Mitä se säännöllisesti sitten kunkin kontekstissa tarkoittaakaan.

      Älä siis ainakaan murehdi tai alemmuuskompleksoi liekin ajoittaista heikkoutta - samaa koskee meitä ihan kaikkia. n__n

      Delete
  7. Kun ahdistaa ja stressaa, tuunkin vain jatkossa lukemaan sun blogia. Sun tekstiä lukiessa pystyy rauhoittumaan ja palaamaan taas maan pinnalle, pääsee irti tästä hektisyydestä. Sitten löysinkin niitä syitä mistä tää kaikki tulee ja miten tätä oloa omassa mielessäni ruokin. Kiitos <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mitä enemmän alkaa tutustumaan mielen syvään, luonnolliseen tilaan, sitä enemmän alkaa samaistua siihen eikä enää tuohon kiireiseen, kireään pintamieleen. Mielen luonnollinen tila on täysin vapaa, tyhjä ja kirkas. Tiibetinbuddhalaisuudessa käytetään mielestä valtamerivertauskuvaa: pintamieli on kuin meren aallokko kaikkine aaltoineen ja riepotteluineen, kun taas mielen luonnollinen tila on merenpohjan tyyneys. Aallot nousevat ympäröivän todellisuuden jatkuvasti vaihtuvista olosuhteista, mutta merenpohja on aina tyyni, aina se tila johon aallot hetken kuohuttuaan sulautuvat.

      Lähestymistavat tähän ovat monet, mutta itselleni on iskenyt ihan täysiä just tämä lähestymistapa. Pintamieli on välillä todella kireänä ja pinkeänä, mutta kun tuntee koko valtameren syvyyden ja samaistuu siihen, ei enää pelkkään pintakuohuiluun, on tullut kotiin. (Tietenkään en aina ja etenkään niissä kaikkein kiperimmissä elämäntilanteissa pysty moiseen täysin - mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.)

      Oma mieli voi olla pahin vihollinen ja tai uskollisin ystävä. Todella ilahduttavaa kuulla, jos mun blogi muistuttaa tuosta ystävyydestä. n__n <3

      Delete
    2. > Mielen luonnollinen tila on täysin vapaa, tyhjä ja kirkas. Tiibetinbuddhalaisuudessa käytetään mielestä valtamerivertauskuvaa: pintamieli on kuin meren aallokko kaikkine aaltoineen ja riepotteluineen, kun taas mielen luonnollinen tila on merenpohjan tyyneys. Aallot nousevat ympäröivän todellisuuden jatkuvasti vaihtuvista olosuhteista, mutta merenpohja on aina tyyni, aina se tila johon aallot hetken kuohuttuaan sulautuvat.

      Öö, eikö merenpohjassa juuri kulje ne kaikista väkivaltaisimmat viratukset? Pintakuohuilu on vain pieni välähdys siitä, minkälaiset voimat merenpohjassa oiken jyllää!

      Jos ihan nykytekniikasta esimerkkiä haluaa hakea, niin juuri "aaltoenergia" (joka hyödyntäisi merenpohjaan asennetuuja pojuja) kaatuu siihen, että nuo pohjan merivirrat ovat niin voimakkaita ja väkivaltaisia, että ne yksinkertaisesti tuhoavat nuo pojut, ja lopulta repivät ne juuriltaan.

      -Jayaguru-Shishya

      Delete
  8. Hei, missä ashramissa oleilet/oleilit?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on muutama kantapaikka!

      Rishikeshissä Anand Prakash yogashram: http://akhandayoga.com/ashram/anand-prakash-yoga-ashram-rishikesh/ Anand Prakash on tosi matalan kynnyksen paikka, jonne voivat helposti sujahtaa nekin, joilla ei ole minkäänlaista joogataustaa. Opetus on äärettömän vilpitöntä ja kirkasta - ei lainkaan semmosta "ah we are so advanced and deep spiritual practitioners"-menoa, johon usein törmää. Yoga as it is - simple and pure. (Aion suostutella äitin tulemaan mun kanssa tuonne vielä tämän vuoden puolella. n__n)

      Silloin jos tuntuu siltä että kaipaa intensiivisempää, stydimpää ja ns. perinteisempää menoa, niin Bihar School of Yoga: http://www.biharyoga.net/ Bangaloressa on tosi miellyttävä pieni ashram, jossa olen saanut aivan huikeaa yksityisopetusta.

      Delete
  9. Kiitos kiitos kiitos! Joku kohtuuhintainen ashram ollut hakusessa jo tovin, nämä näyttää hyviltä. Mullakin muuten tänä kesänä tiedossa Suomi-pummeilua (toivottavasti vielä ovet aukenee kavereiden kotikoloihin kahden samanlaisen pummi-kesän jälkeen) ja Lappia, toivottavasti törmätään! :)

    ReplyDelete