Monday, December 7, 2015

kaneja, kandeja ja valmiita juttuja

Otetaas vähän kevyemmin tällä kertaa! Kävin porukoilla juhlistamassa kandiksi valmistumistani sekä vastaanottamassa kaniterapeuttisia toimenpiteitä. Pitkäaikaiset lukijat muistanevat Nirpun. Nirppu nukkui pois jokin aika sitten, mutta Nirpun hurmaava olemus villitsi pikkusiskoni siinä määrin, että neidosta on kehkeytynyt aivan kovan luokan kanimimmi. Kanien määrä sen kuin salakavalasti kasvaa kasvamistaan: tällä hetkellä kanivaltakunnassa on jo kuusi palleroa. Koska kaikesta muusta kuin lukemisesta tykkäävä pikkusiskoni on osoittanut suurta siskorakkautta ja pinnistellyt kirjaani eteenpäin jo nohevat 30 sivua, päätin osoittaa omaani ja ottaa hälle muutaman kaniotoksen!




Kanien jälkeen kuvausalustalle laskettiin oma palleroiseni: valmis kandintyö. Vaikka kandi on 30-sivuisessa komeudessaan loppupeleissä varsin vaatimaton työ, niin kyllä tuonkin eteen sai töitä ihan tosissaan tehdä. Pidin itsepintaisen pääni ja tein ehkä vähän turhan uskontotieteellisen kandin pääaineeseeni nähden, mutta visioni oli niin tulenpalava ja aihe niin kutkuttava, etten antanut moisen häiritä! Fiilis oli suorastaan satumainen, kun painoin viimeisen pisteen paikoilleen ja tuumasin että jaahas, siinä oli vuonna 2010 alkaneen yliopistourani viimeinen piste. (Tosin puoli päivää sen jälkeen yllätin itseni googlettelemasta maisteriohjelmia, joten saas ny tosiaan nähdä, mihin tässä vielä lähivuosina päädytään....) Just nyt tuntuu kuitenkin näin lyyrisesti ilmaistuna aivan hemmetin hyvältä jättää yliopisto taakse. Tässä täytyy pohdiskella kaikenmoista, ja ehkäpä ihan ensisijaisesti sitä, että mitä mieltä olen ylipäänsä tieteellisestä menetelmästä ja pyrkimyksestä objektiviteettiin. Ihmistieteet sentään onneksi valtaosin myöntävät, ettei objektiviteettia ole mahdollista saavuttaa. Mutta tuntuuko muka-objektiivinen asioiden tutkailu semmoiselta jutulta, jonka kanssa haluan elämäni päiviä kuluttaa? Mahdollisesti ei. Katsotaan! Nyt voin hyvillä mielin heittää hyvästit tieteelliselle korrektiudelle ja sanoa kiitos Helsingin yliopisto 2010-2015.




Tulipa siinä vielä vähän fiilisteltyä tämän syksyn toistakin aikaansaannosta, nimittäin kirjaani. Olen kaiken kaikkiaan kyllä varsin tyytyväinen lopputulokseen, ja vastaanottokin on ollut valtaosin muikeaa, paikoitellen jopa hurmaantunutta! Tätä ensimmäistä kirjaa kirjoittaessani mulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten kirja varsinaisesti kirjoitetaan, ja olen kovin tyytyväinen siihen, että leikkaa-liimaa tekniikalla kyhäämäni tekele muotoutui ihan oikeaksi kirjaksi, ja joidenkin mielestä jopa hyväksi sellaiseksi! Täydellinenhän se ei mitenkään päin ole, mutta lähtöasetelman huomioon ottaen siitä kuoriutui ihan kelvollinen töräytys. (Sama lähtöasetelma lienee jokaisella esikoiskirjailijaksi mielivällä. Kirjan kirjoittamista ei voi oppi kuin kirjan/kirjoja kirjoittamalla, ja kynnys siihen on lähes lamaannuttavan korkea. Ken saa kiksejä itsensä haastamisesta, niin koklaapa kirjan kirjoittamista!)

Myös kustantaja oli hyvin perillä visiostani, joskus ehkä paremminkin kuin allekirjoittanut itse: esimerkiksi Kazakstanin viisumisotkuisessa tylsyydessä piirtämääni karttaa en itse olisi edes keksinyt laittaa kirjan sisäkansille. Mutta siihen se päätyi, ja onneksi päätyi. Kyseinen kartta kuvastaa varsin hyvin fiilistäni maailmasta: loppupeleissä maailma on aivan tavoitettava ja liikuttava pikkupaikka, jonka jokainen piirtää ja värittää omanlaisekseen.

Mulla on jemmassa vielä yksi kappale, joka lähtee uudenvuoden aattona Bookcrossing-kansissa valloittamaan maailmaa Helsinki-Vantaan -lentoasemalta käsin. Toivotttavasti opus kokee vähintäänkin yhtä lennokkaita seikkailuja, joita kansiensa välissä säilöö ja varjelee.




Tänään on ensimmäinen työvuoro Akateemisessa kirjakaupassa; teen tässä kolmen viikon työrykäisyn vielä ennen lähtöä. Asioiden lutviutuminen on saavuttanut tänä syksynä aivan uudenmoiset sfäärit ja mittasuhteet. Ajoitus natsaa täysin, enkä nyt ainakaan ihan heti keksi mieluisampaa työpaikkaa tällaiselle pienellä pätkälle. Oma kirjani on Akateemiseen kuulemma saapumassa, mutta ilmeisesti toimitusajat ovat pitkiä ja epämääräisiä. Toivottavasti tulis ny ennen joulua kumminkin! Jos joku intoutuu ostamaan tekeleeni joululahjaksi, ja haluaa siihen raapustukseni ja/tai bravuurikseni muodostuneen lammaspiirrustuksen,  niin voin mieluusti sellaisen taiteilla! (Varsinkin bravuurilammasta suosittelen lujasti!) Ilmoittelen täällä, kun kirjani on ilmestynyt Akateemisenkin hyllyille.

Koosteena siis: ei hemskutti että tuntuu hyvältä saada valmiiksi juttuja ja projekteja, joiden parissa on ähissyt ja tuhissut pitkiä aikoja! Vaikka olenkin human being enkä human doing, niin henkilökohtaisesti tykkään kyllä todella paljon tehdä juttuja ja aikaansaada asiota. Kenenkään ihmisarvo ei toki ole tekemisestä ja suorittamisesta kiinni: jokainen on täydellinen Buddha-luonnon ilmentymä siitä hetkestä lähtien kun maailmaan putkahtaa. Itse kuitenkin edustan ayurvedisesti pitta-tyyppiä, jolle on luonteenomaista työstää ja tehdä asioita - saada juttuja aikaiseksi. On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei lähde määrittelemään omaa arvoaan tekemistensä kautta. Kaikenlaiset tekemiset ovat loppupeleissä vain ajanvietettä tässä omituisessa aika-avaruudessa, johon meidät on lätkäisty - minä taas on mystinen, ikuinen ja kosminen hiippari, joka on aivan äärettömän arvokas ja uskomaton olento, vaikkei suorittaisi yhtäkään tutkintoa tai kirjoittaisi yhtäkään kirjaa.

Sat Nam, hiipparit!

10 comments:

  1. Onnittelut kandiutumisesta ! :--)

    "Kaikenlaiset tekemiset ovat loppupeleissä vain ajanvietettä tässä omituisessa aika-avaruudessa, johon meidät on lätkäisty"
    Tällä ajatuksella oon lohduttautunut kun oon tässä puol vuotta himmaillut työttömänä. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt vaikuttaa kyllä olevan paljon jengiä työttömänä. Ei välttämättä aika-avaruuteen lätkäisyn ihmettely kanna ihan loputtomiin, yyh.

      Onko sulla jotain henkilökohtaisia projekteja, joihin upottaa aika-avaruuden tunteja? Itselläni ainakin meditaatio-, jooga- ja kirjoitushommat ovat ikuisia tuntisyöppöjä, joten meininki ei oikein koskaan ehdi hiipua himmailuksi. n__n

      Delete
    2. Jep! Kyllähän noita on, taiteilua lähinnä ja onneksi poikaystävän kanssa touhotellaan kaikenlaista. Itsekin oon kirjojen, meditaation ja joogahommien ystävä ja tarkoitus ois palailla takasin niiden pariin. Paikalliseen joogakerhossa ajattelin piipahtaa kurkkaamassa meininkiä! Käsittääkseni siel on asiakaskunta pääasiassa 50v+ mutta mitkäs sen hauskempia onkaan ku pohjois-savolaiset tätilöiset ^_^
      Synkkyys on syönyt motivaatiota ihan urakalla vähän kaikkeen, mutta voimavarat alkaa palailla pikkuhiljaa. Aurinkokin paistaa kivasti tänään :>

      Delete
    3. Nyt on unohtunut pidemmäksi aikaa säännöllinen meditointi niin on taas se ~oma tatsi~ siihen aivan kadoksissa. Ei oikein enää muista, minkälainen sopis itselleen parhaiten. Istumalla varmaan selviää.!

      Delete
    4. Mä oon meditoinut jo päälle kolme vuotta ja istunut useampia meditaatioretriittejä, ja silti se tatsi tuntuu säännöllisin väliajoin aina pyristelevän karkuun. :D Nyt on taas pari viikkoa tuntunut meno vähän lipeilevältä; onneksi ensi kuussa pääsee taas paukuttamaan 10-päiväisen Vipassanan!

      Jos sun hoodeilta löytyy jotain ryhmäistumis- tai retriittimahdollisuuksia, niin suosittelen todellakin. Ryhmäpaine toimii tässä hommassa äärettömän hyvin!

      Ps. Tätilöiset. ;___; <3 Mä oon saanut kakkein intohimoisimmat kommentit kirjaani koskien just tätilöisiltä, ja vitsi mikä kunnia ois joskus saada opettaa heille joogan ja meditaation saloja vielä jonain päivänä!

      Delete
  2. On tykännyt sun kirjasta kovasti. Odotan innolla että sään sen luetuksi, kun ainakin mulle kirjan loppuun lukeminen on saavutus ja tekemisen päätökseen saattamminen. Coelhon alkemisti lukuunottamatta nei ole ollut kirjaa jonka jälkeen en olisi ollut raukea ja hyväntuulinen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, eikö Alkemisti maistunut? n__n En ole itse lukenut kyseistä kirjaa, mutta kalastelemani mututuntuman perusteella osa tuntuu rakastavan sitä, kun taas osa ei tunnu löytävän siitä ei niin mitään rakastamisen arvoista. Hyvä jos mun kirja tuntuu kuitenkin mielekkäältä!

      Tiedän kyllä tuon raukean "I did it!" -fiiliksen. Itse luin tänä syksynä melkein 900-sivuisen Sinuhe egyptiläisen. Sitten yläasteaikaisen Taru sormusten herrasta -lukumaratonin ei ole tullut luettua mitään läheskään yhtä massiivista, joten aika järkälemäiseltä tuntui Sinuhe siihen tarttuessani. Useampi viikkohan siinä vierähti, mutta lukemisen jälkeen fiilis oli voitokas! (Oli muuten aivan järkyttävän hyvä kirja, täydet 5/5!)

      Delete
    2. Oi, pitäisi varmaan napata sinuhe seuraavaksi! Alkemisti oli mun makuun tarinana kyllä hyvä tai ainakin potentiaalinen mutta jäi kerronnallisesti kauhean suppeaksi. Jotenkin meni oikopäätä asiaan eikä jättänyt tulkinnan varaa.

      Delete
  3. Hei Heidi! Onnea kandiksi valmistumisesta.

    Oon viime aikoina tykännyt opiskella buddhalaisuutta, mutta mua aina välillä häiritsee pieni kysymys takaraivossa. Jos mitään itseä ei ole, ja me ollaan kaikki rajatonta valoa, avaruutta, tietoisuutta, mitä lie, __miksi__ se kokemus itsestä sitten on syntynyt? Eiks eläimilläkin ole se kokemus? Johan tää maailmakin toimis paljon rauhanomaisemmin, jos kaikki kokis ykseyden.. Onko buddhalaisuus selittänyt tätä asiaa mitenkään :o

    Jotenkin tasapainottelen kahdella laudalla, kaikki mitä buddhalaisuus sanoo kuulostaa järkevältä ja luonnolliselta, hyvältä, mut nyt viime aikoina mussa on herännyt epäilyksiä, että miksi kokemamme todellisuus olisi rakentunut jos se onkin vaan valhetta. Vai onko se vaan ihmisen ominaisuus. Ollaan vielä liian tyhmiä ykseyteen jne.

    Kiitos jos osaat tuoda jotakin näkökulmaa tai tietoa asiaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tashi dele, arvon anonyymi!

      Aloin hihittelemään tätä kysymystä lukiessani, ja tiedätkö miksi: koska Buddha itse sanoisi, että I don't give a damn! Vaikka meillä olisikin tieto siitä, miksi subjektiivinen kokemus itsestä on syntynyt, niin vähentäisikö se kärsimystämme? Ei. Pitäisikö meidän silti käydä läpi se sama polku, jonka varrella opettelemme pois subjektiivisesta itsekokemuksesta (joka on kaiken kärsimyksen syy) ja vapaudumme Dharmadhatuun, absoluuttiseen todellisuuteen? Kyllä. Onko mahdollista, että taipumuksemme pyöritellä miksi-kysymyksiä on jälleen eräänlainen mielen "luuppi", joka harhauttaa meidät oleellisesta ja kietoo meidät entistä tiiviimpään subjektiiviseen, eristäytyneeseen itseyden kokemukseen? Ehdottomasti kyllä.

      Niin sanottu kosmologinen, metafyysinen tieto aiheesta ei vähentäisi kärsimystämme lainkaan. Buddha itse kieltäytyi puhumasta mistään, mikä ei liittynyt kärsimykseen, sillä subjektiivisessa kärsimyksessämme me kaikki todellakin _kärsimme_, ja se on loppupeleissä ainoa asia, jolla on väliä. Ja vaikka saisimmekin täydellisen vastauksen asiaan, niin miten suhtautuisimme siihen? Suhtautuisimme siihen niiden kolmen mielen myrkyn kautta, jotka ovat meidän samsaaristen olentojen ainaisena rienanana ja joiden kautta koko kokemuksellinen perspektiivimme rakentuu: attachment, aversion ja ignorance. (Nämä termit ovat mielestäni osuvampia englanniksi kuin suomeksi.) Suhtaudumme kaikkeen näiden mielen myrkkyjen kautta, joten on sinänsä aivan sama, millasta tietoa meille tarjoillaan. Ainoa mitä voimme tehdä, on keskittyä vapautumaan noista mielenmyrkyistä. Sen jälkeen voimme ehkä alkaa ymmärtääkin jotain! Absoluuttisessa todellisuudessa ei ole enää mitään syytä kysyä "miksi." :3

      (Toki eri buddhalaisilla koulukunnilla on omia kosmologisia, metafyysisiä selityksiään, jotka ovat muotoutuneet hyvin pitkälti sosio-kulttuuristen vaikutteiden kautta. Esim. zen-buddhalaisuudessa ja tiibetinbuddhalaisuudessa on selvästi nähtävissä, miten kaksi hyvin erilaista kulttuuria, Japani ja Tiibet, ovat omaksuneet ja muokanneet Buddhan opetuksen omaan sosio-kulttuuriseen tilaansa natsaavaksi. Ydin on kuitenkin aina sama, ja sen pyrin selittämään tuossa yllä!)

      Delete