Sunday, November 2, 2014

vuosi ilman meikkiä

Aikalailla tasan vuosi sitten lopetin meikkaamisen. Päätös tuntui hurjalta hypyltä tuntemattomaan, sillä kuten monelle muullekin nuorelle naiselle, oli ulkonäkö näytellyt myös omassa elämässäni varsin keskeistä roolia. Ykkösosassa se ei koskaan ollut, mutta oltiin sitä sitten luennolla tai liftausreissulla, oli ulkonäöllä kuitenkin ehdoton sijansa; mitä hemaisevampi, sen parempi.

Päätös meikkaamisen lopettamiseen ei kuitenkaan sinänsä tullut puskista, sillä kävin keväällä 2013 niin sanotun "kyseenalaista kaikki, myös itsesi" -vaiheen läpi, jonka päätteeksi meikkaaminen ei yhtäkkiä enää sopinutkaan kuvaan. Aloin tiedostaa yhä terävämmin niitä ajatusmalleja ja käytöskaavoja, joita meikkaaminen minussa ruokki - kaikki sellaisia, joista koin haluavani opetella pois. Pokkaa ei kuitenkaan tahtonut löytyä; olinhan tottunut olemaan se hemaisevana pidetty, huomiota osakseen saava tyyppi.

Erään joogaopettajan inspiroimana kävi sitten kuinkin niin, että päätin yhdeltä joogaistunnolta lopettaa koko homman. Heivasin meikkiarsenaalini mäkeen (tämä oli kielikuva: tosiasiassa taisin antaa ne pikkusiskolleni) ja lopetin meikkaamisen. Kuin pisteenä i:n päälle kirjoitin aiheesta ilmoitusluontoisen postauksen blogiini - ja siitä tulikin kaikkien aikojen luetuin postaus, niin hyvässä kuin pahassakin. Moni piti minua tekopyhänä huomionkerjääjänä, kun taas osan mielestä juttu oli varsin mitätön - osa fiilistäytyi aivan todenteolla. Itse sen sijaan koin aivan hurjaa vapauden huumaa siitä, että kykenin viimein ilmentämään olemassaoloani siten, kuin olin sen jo pitkän aikaa kokenut.

2013. Kuten alla olevaa kuvaa vasten voikin verrata, on meikkikerros sanalla sanoen paksu.

2014. Oma maantievärikin palautumassa hiljalleen hiuksiin.


Kaipa tähän voisi vääntää kovinkin dramaattista sanantynkää, mutta en oikeastaan koe aihetta moiselle. En meikkaa, sillä en koe että meikkaaminen tai meikattuna oleminen toisi elämälleni minkäänlaista lisäarvoa - päinvastoin olen omalla kohdallani kokenut, että se luo vain ylimääräistä kohinaa sekä vääristää kuvaani minuudesta ja suhteestani muuhun olemassaoloon.

"No onpa iso juttu - minä en oo kuules meikannut koskaan!", ilmoitti joku vuosi sitten, kun kerroin lopettavani meikkaamisen ja olevani siitä melkoisen tohinoissani. Kyseiselle henkilölle se ei varmasti ollutkaan iso juttu, mutta minulle se oli: olin viimeiset kymmenen vuotta luonut ison osan identiteetistäni ulkonäön varaan - tottunut siihen, että ihmiset katsoivat kadulla perään ja että kehukommentteja ja kahvittelupyyntöjä sateli päivittäin. Eipä muuten satele enää! Voisin toki koska tahansa heittää pelit ja pensselit niskaan ja olla taas pariutumismarkkinoiden keskiössä, mutta mitä varten? Kuten jo yllä totesinkin: en koe sille tarvetta.

Itselleni ehkä isoin pointti koko tässä hommassa on se, ettei tässä oikeastaan enää vuoden jälkeen ole mitään sen ihmeempää pointtia: kunhan ollaan vaan, luonnontilaisen nassun kera. Ne jotka meikkaavat, meikkaavat siksi että kokevat saavansa siitä elämäänsä lisäarvoa. Se, onko lisäarvon hakeminen ulkonäön kautta suotavaa, jääköön jokaisen omaksi pohdittavaksi. Omassa tapauksessani se ei ollut. Ilman värejä ja virityksiä en ole kovinkaan kummoisen näköinen tyttö; pikemminkin ihan vaan perusnätti flikka. Tällaisena perusnättinä flikkana voin kuitenkin toteuttaa juuri niitä asioita, joita elämässäni haluan toteuttaa - ja se jos jokin on aivan riittämiin. Sen sijaan takkutukka ja yleinen habitukseni saa mieluusti viestiä elämänarvoistani sekä siitä, miten ylipäänsä koen ihmisenä olemisen sekä yhteiskuntaelämän. Se, että elämä on sattunut järjestäytymään siten kuin se on, ja että meillä on kaiken lisäksi tajunta, jolla koemme tuon elämän kuten nyt kukin satumme kokemaankaan - sitä kannattaa ihmetellä loputtomiin, eikä koskaan ottaa itsestäänselvyytenä.

Meikkaaminen ei katsoakseni koskaan ole "vain meikkaamista" - se kertoo ja välittää väistämättä jotain. Ennen kaikkea meikkaaminen vaikuttaa minäkuvaan, omaan käsitykseen minuudesta sekä siihen, miten näkee tuon minuuden osana kollektiivista olemassaoloa. Itse meikkasin pitkään vielä senkin jälkeen, kun olin jo alkanut kyseenalaistaa koko hommaa, enkä toivo kenellekään samaa. Olemassaolon hemaisevuus ja hekumallisuus ei nimittäin katso ulkonäköä - ja kuten tiedän omasta kokemuksestani kertoa, voi tuo ulkonäköön ripustautuminen pahimmillaan olla esteenä hemaisevuuden ja hekumallisuuden täysvaltaiselle kokemiselle.

Yksi tunnusteleva kysymys kaikille meikkaajille, jotka ovat alkaneet kyseenalaistaa näitä hommia: kuka ja mikä on tämä minä, joka toisaalta kokee tarvetta olla meikattu ja toisaalta on tuon meikkaamisen kohde?

54 comments:

  1. Mie lopetin meikkaamisen viime vuonna mutta jatkoin kuitenkin kesällä kun erosin ja halusin näyttää hehkeältä nuorelta naiselta, enkä nuivalta rätiltä (tosin mielestäni olen kaunis meikittäkin). Hmm. Egohommistahan tässä on kai kyse. Mutta tykkään korostaa silmiäni ja kulmia, joten en koe tätä suurena ongelmana. Sillon kun tosissaan pynttäytyy esim illanviettoon, on taustalla tieto siitä että tulen saamaan katseita.. Jääköön tämä hautumaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En tunne enkä tiedä teikäläistä, mutta näiden muutaman maininnan perusteella (mm. illanvietot joihin liittyy katseiden saaminen sekä halu hehkeään nuoreen naiseuteen) päättelen että meillä on jokseenkin erilaiset elämät ja elämäntavat! En siis käy sörkkimään itselleni tätä nykyä noin vierasta vyöhykettä. n__n

      Itse en varsinaisesti koe että koko kauneus (tapahtui se sitten meikillä tai meikittä) tuo elämääni lisäarvoa. Ne jutut, joita haluan tehdä, eivät ole ulkonäkösidonnaisia - rakastamani ihmiset (ja aivan erityisesti eräs tietty ihminen) eivät ole ulkonäkösidonnaisia nekään.

      Itselläni on erityisesti meditaation kautta kadonnut oikeastaan kaikki tarve saada huomiota niistä satunnaisista ulkonäönpiirteistä, jotka olen sattunut syntymässäni saamaan. Koen olevani pikemminkin varsin kummastuttava olemassaolomytty kuin hehkeä nuori nainen. Ehkäpä olen aina ollut vähän hömelö hiihtelijä, ja tuo "hehkeä nuori naiseus" alkoi viime vuosina tuntumaan lähinnä turhalta taakalta. n__n

      Delete
    2. Tämähän ei siis totisesti tarkoita sitä, että olisin meditoinut itseni huomionhalun tuolla puolen: esimerkiksi viime viikolla olin aivan maireana, kun Amnesty otti muhun yhteyttä kirjoitushommien merkeissä.

      Janoan siis toki tunnustusta, mutta en ulkonäköasioista, vaan sellaisista asioista joiden koen olevan sitä purevinta antiani! (Ja ehkäpä ulkonäköä korostavina aikoinani tuo purevin anti helposti painui taka-alalle.)

      Delete
  2. En ole koskaan ollut mikään erityisen meikkaushullu saatika edes osannut sutia pakkelia naamaan sen kummemmin kuin laittaa vähän ripsaria ja kulmakynää. En joka päivä käytä meikkiä ja välillä menee pitkiäkin aikoja, etten jaksa meikata ollenkaan, mutta sitten taas välillä on jotenkin muuten niin nuhjuinen fiilis että kiva vähän laittaa sitä ripsaria ja kulmakynää että näyttää vähän hehkeämmältä. Tulee itelle parempi fiilis kun ei näytä ihan kryptasta nousseelta, ja sehän kuitenkin on tärkeintä, että mikä itsestä tuntuu hyvältä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itselläni on kovin toisenlainen lähestymistapa asiaan, jonka voisinkin tässä nyt esittää!

      Mieli nimittäin tuottaa nuhjuisten fiilisten aaltoliikettä ja filminauhaa aivan loputtomiin - ja varsinkin, jos niihin lähtee mukaan. Sen sijaan että yrittäisi paikkalla noita nuhjuisuuksia, voi ihan tosissaan pureutua niiden juurille - oppia ensin tunnistamaan ja sitten tuntemaan omat ajatus- ja käyttäytysmallinsa, ja lopulta irrottautua niistä. "Onpas mulla jostain syystä nuhjuinen fiilis, voi hitto, nyt jotain huomion muualle kääntävää stimulaatiota peliin!" -lähestymistavalle (identifioituminen) on olemassa myös toinen lähestymistapa: "Oho, nyt jokin tässä kehollis-mielellisessä koostumuksessani aiheuttaa jotain, jonka koen nuhjuisena fiiliksenä - nytpä voisinkin asettautua tarkkailijan paikalle ja oppia jotain omasta alitajunnastani!" (tarkkailu, havainnointi).

      Aika diipiksi menee näin meikkaamisen yhteydessä, mutta tämä pätee ihan mihin tahansa muuhunkin. Tuollainen "jotenkin vaan niin nuhjuinen fiilis" ja sen ympärilä pyörivä aaltoliike voi pahimmassa tapauksessa pyörittää ihan koko ihmiselämän kelaa. Helpotusta etsitään aina jostain ulkoisesta, paikkaavasta tekijästä, vaikka todellisuudessa tuo selittämätön nuhjuisuuden tunne nousee alitajunnasta, jonka kanssa ei olla tultu tutuiksi. (En sano että sinun tapauksessasi näin on - tämä kommentti oli kohdistettu ihan koko vastaanottavalle ihmiskunnalle. n__n)

      Tämmönen tantrahörähtänyt ja suhteellisen radikaali näkökulmahan tämä on, enkä totisesti väitä että kaikkien tarvitsisi näin elää. Haluan kuitenkin tuoda esille, että vaihtoehtojakin on! Selittämättömien, "jotenkin vaan niin" -fiilisten aaltoliikkeeseen ei ole pakko lähteä mukaan. Itse ainakin olen saanut tuosta energiasyöpöstä, varsin hedelmättömäksi kokemastani aallokosta tarpeekseni.

      Delete
  3. Replies
    1. Kaksikin!

      Lupaudutko mun "kaksi vuotta ilman meikkiä" -postauksen viralliseksi kuvaajaksi vuoden päästä? *__*

      Delete
  4. Itse meikkailen lähinnä koska se on kivaa: saan siitä jonkinlaista artistista tyydytystä. Ei mulla ole pahemmin ongelmaa ihan omalla pärställä hengailunkaan kanssa. Partiomenneisyydessä oppi yhtä sun toista meikittä likakerroksen alla julkisilla paikoilla pyörimisestä :D

    ReplyDelete
  5. During the summer I went travelling alone for a month in Ireland and Britain for the first time. I decided not to wear makeup during my trip, or well, I continuously covered a persistent pimple. It felt very liberating, when all social roles, my current self-perception related to my style (gothicish), all makeup and fancy clothes were left at home. I used to wear lots of makeup before, and sadly I continued using makeup after my trip. I don't wear makeup every day anymore, however, and I constantly question it. So thank you very much for this post, I think it might have been the affirmation I needed. I'll now continue to questioning my usage of makeup, and see where it leads. :)

    ReplyDelete
  6. Mä meikkaan (käytän meikkivoidetta) siksi koska ihoni punoittaa todella helposti. En tuntisi itseäni itsevarmaksi, jos en olisi meikannut (no en kyllä käytä meikkiä kauppareissuilla tai hyvien kavereiden kanssa hengatessa). Muuta meikkiä käytän oikeastaan samasta syystä: tunnen itseni itsevarmemmaksi, kun olen luonnollisesti korostanut piirteitäni esim. ripsivärillä, kulmakynällä, vaalealla luomivärillä ja jollain poskipunalla. Silloin en myöskään näytä liian kiltiltä pikkutytöltä, vaaleahiuksinen ja -piirteinen kun olen. Lisäksi hyvä, luonnollinen meikki saa minut näyttämään vähemmän väsyneeltä, jolloin tunnen myös itseni pirteämmäksi. Joku punainen huulipuna joskus toimii asusteena ja kertoo persoonallisuudestani. Joskus voin laittaa hieman enemmän meikkiä iltamenoihin, jotta näyttäisin kauniimmalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse koin, että pitkällä tähtäimellä itsevarmuuden hakeminen ulkopuolisista asioista (oli kyse sitten alkoholista tai meikkivoiteesta) vain söi sitä perimmäistä, kaikkein syvintä itsevarmuutta. Tällaisellä itsevarmuudella tarkoitan mm. edellisessä postauksessa käsittelemiäni teemoja.

      Itse en myöskään koe, että jokin ihon- tai hiustenväri olisi toista parempi. Sattumanvaraisella generaattorillahan meille kaikille on nämä ominaisuudet heitetty. Omalla kohdallani olenkin huomannut, että mitä hanakammin sitä muodostaa kuvaa siitä miten asioiden pitäisi olla (vaikkapa juuri omassa ulkonäössä), sitä varmemmin tuottaa itselleen tuskastumista, tyytymättömyyttä sekä kyvyttömyyttä hyväksyä vallitsevat asiantilat. Sanalla sanoen: kärsimystä.

      Mutta tosiaan: jos kokee että kauniilta näyttäminen tuo elämään toivottua lisäarvoa, on meikkaaminen siihen kieltämättä oiva keino. Tiedät varmasti omat kuviosi minua paremmin. n__n Itse olen tainnut mennä harppaamaan sen verran radikaalin askeleen arkitajunnan tuottaman muotomaailman taakse, että tämä Heidi-keho tuntuu lähinnä hassulta, liikuttavalta mytyltä. Aika harmaahapsinen ja aknearpinen se on, mutta olkoon!

      Delete
  7. Onko sinulla omakohtaista kokemusta psykedeeleistä ja jos on niin koetko niiden muuttaneen sinua ihmisenä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puhutaanko mielummin entheogeeneistä? n__n

      On kokemusta ja tulee jatkossakin olemaan - eikä mulla entheogeeneihin kiinnostusta olisikaan, ellen kokisi saavani niistä arvokasta avustusta polullani. Tantra nyt kuitenkin on se jokapäiväinen tiennäyttäjä, kun taas entheogeeneihin liittyy omassa tapauksessa aina ihan erityinen rituaalinomaisuus!

      Delete
    2. Kappas, enteogeeni se onkin suomeksi, eikä entheogeeni!

      Delete
  8. Kun lopetit meikkauksen, lopetitko myös samalla kulmakarvojen nyppimisen? Itselleni meikittä oleminen on suhteellisen helppoa, mutta aika ajoin joudun nyppimään kulmakarvani. Tämä tietenkin johtuu siitä kierteestä jonka aloitin yli 10 vuotta sitten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tätä nykyä en enää nypi - eron voikin bongata aika hyvin tämän postauksen kahta kuvaa vertaamalla. (Tosin eräänä päivänä mulla ilmestyi poskipäälle joku satunnaiskarva :D Sitä näpläsin niin autuaasti että nyppäsin sen lopulta pois!)

      Nyppisinkö, jos mulla olisi omasta takaa aivan hurjat puskat? Tähän kysymykseen en osaa vastata, omat karvani kun ovat suhteellisen hillityt. n__n

      Delete
  9. Lopetin meikkaamisen kun aloin opiskella peltisepäksi. Aluksi koin suurta "tarvetta" laittautua aamuisin, olinhan alallani ainoa tyttö. Muutaman viikon jälkeen huomasin, ettei meikki + kaikki lika mitä koulusta naamaan tarttui, tehnyt hyvää atopiaan taipuvalle iholleni ja lopetin meikkaamisen. Olen omasta mielestäni kaunis myös ilman pakkelia sillä omaan näkyvät kasvonpiirteet, ripseni ovat tuuheat ja kaarevat myös ilman ripsiväriä ja kulmani eivät kaipaa erillistä piirtelyä, ne näkyy ilman kynääkin. Muutamia arpia kasvoissa on, mutta ne ovat niin pieniä, että luultavasti olen ainoa joka ne näkee ja hyväksyn ne osana elämää. Ihoni kunto parani nopeasti kun ei tarvitse enää joka päivä puunata aamuin illoin monella eri aineella ja kuivuuskin on hävinnyt lähes kokonaan. Saatan edelleen meikata jos on jokin suurempi tapahtuma, mutta tällöinkin meikki rajoittuu ripsiväriin ja huulikiiltoon.
    Tunnen tällä hetkellä oloni ehkä jopa varmemmaksi kuin meikin kanssa; koulussa ei tarvitse pelätä että olen vahingossa pyyhkäissyt kulmakarvat pitkin otsaa tai roskan joutuessa silmään muutun samantien pesukarhuksi saatika että kahdeksan tunnin jälkeen kasvoni kiiltävät ja meikkipohja on lähtenyt kävelemään omia aikojaan.

    ReplyDelete
  10. Tästä saa semmoisen kuvan että meikkaamiseen on aina jokin elämää suurempi syy.. Eikö ihmisestä voi vain olla kivaa meikata? Paras ystäväni meikkaa joskus useita tunteja koska rakastaa sitä, mutta hän voi myös mennä ilman meikkiä vaikka kouluun. Itsellänikään meikkaamiselle ei ole muuta syytä kuin se, että omistan hyvin kuivan ihottumaisen ihon jota pitää rasvata PALJON. Kotoa pystyn lähtemään vasta kun olen rasvan päälle lätkinyt bb-voidetta ja puuteria rasvaisimpiin kohtiin (myös käytännölliset syyt sillä muuten takkuni liimautuvat naamaan). Muuta meikkiä en sitten käytäkkään.
    Mutta olet suloinen ja aika hurjasti on ulkonäkösi muuttunut!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tjooh samaa mieltä... it's only make-up? Ei tarvi mennä niin diipiks. :E :D
      Mä tykkään meikata ja voin käyttää huolelliseen meikkaukseen tunteja MUTTA voin myös huidella pitkin katuja ilman pakkelia, it's not a big deal. :)

      Delete
    2. Meikkaamisen ei tarvitse diipiksi ja meikkaamisen syy voi olla yleinen kivuus, mutta teiltä taisi nyt jäädä eräs aika keskeinen pointti tästä postauksesta huomaamatta: viittaan jatkuvasti omaan kokemukseeni ja omaan kontekstiini: siis siihen, miten itse koin ja koen meikkaamisen. Tämä ei ollut universaali kannanotto, ja mielestäni postauksessa on tuotu tuo omakohtaisuus aika vahvasti esille!

      Ainoa asia, jonka esitin niin sanotussa universaalissa valossa, on se että meikkaaminen vaikuttaa minäkuvaan sekä omaan olemiseen osana sosiaalista yhteisöä. Se kuinka intensiivinen tuo vaikutus on, on kuitenkin yksilökohtaista. Omalla kohdallani vaikutus oli erittäin intensiivinen.

      Toivoisin, ettei kukaan tulisi tänne heittelemään "ei tarvi mennä diipiks :::D" -settiä, koska eri ihmiset kokevat asiat eri tavalla, ja jollekulle tämä voi olla hyvinkin iso ja syvä kysymys. Itsekään en mielestäni ole heittänyt ":::DD" -kommenttia sellaisten ihmisten suuntaan, jotka kokevat tämän asian eri tavalla.

      Muotibloggaajasta tähän pisteeseen on ollut aika hitonmoinen matka - ja monilta osin hyvin ristiriitainen sellainen. Koska meikkaaminen ja ulkonäkö syväleikkasivat oikeastaan kaikkia identiteetin kerroksiani, tuli meikkaamisesta myös yksi kynnyskysymys kun aloin niin sanotusti luomaan nahkaani. En missään nimessä oleta, että kaikki olisivat käyneet läpi samanlaista prosessia (tai edes kokisivat tarvetta moiselle), mutta toivon ymmärrystä sitä kohtaan, että se mikä itselle on olankohautusjuttu, saattaa jollekulle toiselle olla hyvin vaikea asia. (En myöskään väitä, että osaisin itse aina olla läheskään niin ymmärtävä, kuin olisi suotavaa. n_n)

      Delete
  11. Hei olipa kiva postaus! Paljon samoja asioita olen pohtinut itsekin.

    Muutama vuosi sitten minulla oli pitkät, väjätyt, tummat hiukset ja siisti ja naisellinen tyyli. Käytin aika paljon aikaa laittautumiseen, kynsiin, hiuksiin ja ylipäänsä peilin tuijotteluun. Sain usein kehuja kauneudestani, miehet tuli juttelemaan. Muokkasin ulkonäköäni niiden kehujen perusteella. Tietty tyyli, pukeutuminen ja hiukset tietyllä tavalla poiki varmimmin kehuja (=hyväksyntää), joten suosin niitä hyväksi havaittuja. Jumppasin ja mittailin vyötärön ja lantion suhteita, hinkkasin kuviteltuja selluliitteja harjalla ja muuta naurettavaa. Luin paljon tyyli- ja muotiblogeja, ja käytin ihan kohtuuttoman paljon aikaa sen itse laittautumisen lisäksi sen ajatteluun.

    Tapahtui sitten yhtä ja toista, kyseenalaistin itseni, kulutustottumukseni ja oikeastaan vähän kaiken ja dramaattisista elkeistä pitävänä vedin sitten kunnon Britney Spearsit ja ajoin tukan pois :D. Siitä lähti terve suhtautuminen omaan ulkonäköön, jotenkin hyvällä tavalla välinpitämätön ja ehdottomasti lempeä.

    En enää samalla tavalla välitä, miltä muiden silmissä näytän. Voisi kuvitella, että muilta saadut kehut ulkonäöstä parantaisi itsetuntoa, mutta ei se kyllä niin mennyt. Siitä tulee kuin joku huume, hyvä olo hetkeksi, mutta lisää pitää saada. Nyt minulla on lyhyt, värjäämätön, maantienharmaa tukka ja pukeudun kirpparilta ostettuihin outoihin retkuihin ja oloni on parempi kuin koskaan. Meikkaan edelleen vähän, enkä ole aikeissa lopettaa. Kehuja ja treffipyyntöjä tulee harvoin, jos silloinkaan, mutta itsetuntoni ei ole siitä mitenkään riippuvainen. Ja ne harvat kehujat onkin sitten ollut ihan mahtavia ja samanhenkisiä tyyppejä! En ymmärrä miten joskus jaksoin välittää jonkun randomin amis-Jannen mielipiteistä, eihän meillä muutenkaan ole mitään yhteistä.

    Näytät muuten nykyään aivan ihanalta ja paljon helpommin lähestyttävältä verrattuna tuohon ensimmäiseen kuvaan :). Jatka kirjoittamista, minä jatkan lukemista!

    ReplyDelete
  12. Itselläni meikkaaminen jäi pois kun aloin tiedostaa minkälaisia kemiallisia koktaaleja nuo meikit sisältävätkään. Ei sellaisia viitsi ihoonsa hangata. Eläinkokeiden vastustaminen menee siinä sivussa. Halvallakin pääsee ^^

    Oot sie Heidi vaan niin sulonen takkutukka!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinpä! Kyllähän sitä voi meikata eettisesti ja vähäeleisesti, mutta ylimääräistä tohinaa ja sohinaa sekin aiheuttaa. Jos meikkaaminen ei siis tunnu tuovan elämään mitään lisää, niin miksei sitä vaan päästäisi itseään helpoimmalla mahdollisella tavalla. n__n

      Plus meikkien käyttäminen vaatii myös lähes väistämättä kaikenmaailman puhdistusgeelit, kasvovoiteet, kuorinta-aineet ja kumppanit. Itse ainakin näin reppuelämää viettävänä tyyppinä juhlin sitä, ettei tähän nassuun tarvita mitään muuta kuin vettä. (Puhumattakaan siitä, kun pitkillä reissuilla piti myös värjäillä tukkaa mustaksi ties missä hostellien vessoissa, apua.) Nyt on kyllä yksinkertaisesti vaan aivan hemskutin helppo olla!

      Delete
  13. Täälläkin vietetään meikitöntä elämää! Aniharvoin laitan kyllä luomuväriä ripsiin jotain erityistilaisuutta varten. Koen sen samaksi asiaksi kuin vaikkapa korujen tai omaa silmää miellyttävien vaatteiden käyttämisen tai sen, miksi kotinsa haluaa sisustaa jollain tietyllä tavalla. Sielläkin taustalla on jonkunlainen käsitys kauneudesta. Itselleni on tätä nykyä aikalailla ihan sama, onko ne räpsyttimet vaaleat vai tummat, mutta loppujen lopuksi luulenkin haluavani viestiä tällä eritysitilaisuuksiin meikkaamisella muille ihmisille, että olen ottanut heidät ja tilaisuuden erityislaatuisuuden huomioon, sellaisiin meikkaaminen kun on aika sosiaalinen normi. Ei sen tietysti sitä täytyisi olla, vaan kyllähän ainakin kesäaikaan voisi ihan hyvin käyskennellä siellä erityistilaisuudessa ilman vaatteitakin, mutta sekin lähettäisi luultavasti aika töykeän viestin muille paikallaolijoille (hassua kyllä). Tämän tiedostamisen jälkeen itse kukin voikin sitten päättää onko niin radikaali että lähtee näitä normeja rikkomaan, oli kyse sitten meikkaamisesta, pukeutumisesta tai muusta ulkoisesta. ;)

    ReplyDelete
  14. eikö hiusten rastoittaminen tai vaikkapa korujen käyttäminen ole myös lisäarvon hakemista ulkonäön kautta? :) ihan samalla tavalla ne ovat "ylimääräisiä" ulkonäköön kohdistuvia juttuja kuin meikkaaminen. jos käsitin oikein, sulle meikkaaminen on jopa haitallista ulkonäköön ripustautumista. miksi se on, ja korujen ja koristeasusteiden valikoiminen ja paikoilleen asettelu ei ole? onhan meikkaaminen samalla tavalla viestimistä kuin vaikka rastatukka. se, että koet itse että rastoilla on esim. sinut johonkin arvomaailmaan tai alakulttuuriin liittävä symbolinen arvo, mutta meikkaamisella ei ole, ei välttämättä aukene samoin muille. rastojen tekoon kuluu sitä paitsi aika monen meikkisession ajan aikaakin, jos nyt sille linjalle lähdetään että rastat vaan on mut meikki täytyy joka kerta pykäistä paikalleen ;)

    mä en IKINÄ tee kauneusmeikkejä. meikkaan silloin tällöin koska se on mulle aidosti luova, nautinnollinen aktiviteetti. meikillä täytyy aina olla jokin idea taustallaan, ihan sama, viestiikö se sitä muille vai ei, pääasia että mun on hauskaa tehdä sitä. olenkin kuvataidehommeleista muutenkin diggaileva. silti on hassua ajatella, että jokin ulkonäön muokkaaminen olisi arvojen välittämistä ja onnistuisi jopa kertomaan mietteitäsi yhteiskuntaelämästä (melkoinen taikaletti hei, tai ainakin hyvin puheliasta sorttia! :D), mutta meikkaaminen olisi lähtökohtaisesti ulkonäköön takertumista. veikkaan et mun horror-meikit ja sun rastat herättää keskimääräisessä vastaantulijassa ihan yhtä paljon ja yhtä oikeaan osuvia mielikuvia. miksi meikkaaminen on juuri se hekumallisuuden kokemisen estävä ja rastojen vääntäminen ja puukoruin koristautuminen ei? ehkä se voi olla jollekulle ihan toisinpäin? kaiken voi tehdä ajatuksella tai automaationa...

    heh, en yleensä harrasta netissä anonyymina ihmisten kyseenalaistamista (pääsääntöisesti turhaa touhua ja hukkaan heitettyä aikaa), mutta täällä saan siit kyl kiksejä! :D

    -ex-vegaani (käytetään nyt tuota hassua allekirjoitusta kun kerta aiemminkin! Oon muuten kans ex-hippikin, nykyään jotain muuta. tämä jokseenkin merkityksetön tiedonpalanen vaikkapa rastojen viestinnällisen arvon ymmärrystä silmällä pitäen!)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässäpä pukkii itseään esille varsin "civilized West" -näkökulma, sillä (ainakin yleistäen) voidaan sanoa, että alakulttuuristuminen ja siihen identifioituminen on aika uusi ja länsivetoinen juttu. Useissa muissa kulttuureissa hiukset ja korut ovat spirituaalinen kysymys ja niillä on symbolinen arvo. Etelä-Kiinassa lähes kaikilla vähemmistöillä hiuksiin ja koruihin liittyy hyvin vahva uskonnollinen näkökulma, ja niiden määrä ja muoto määräytyy sen mukaan, kuinka pitkälle kyseinen henkilö on edennyt niin sanotulla uskonnollis-henkisellä polullaan. Mitä takkuihin tulee: myös niillä on eteläaasialaisissa uskonnoissa erittäin tärkeä spirituaalinen rooli. (Sama koskee rastafarihommia, mutta en ole aiheeseen juurikaan perehtynyt, joten jätän sen kommentoimisen osaavammille tahoille). Itselleni takut ja käyttämäni tiibetinbuddhalainen riipus ovat spirituaalisia symboleita. Lisäksi pidän ranteissani meditaatiohelmien rykelmää, jonka määrä vaihtelee niin sanotun spirituaalisen syklin mukaan - hiuksiini taas kertyy alati kasvava määrä buddhalaisilta ja taolaisilta munkeilta saamiani elämänlankoja. Toki asiaan tästä näkökulmasta perehtymätön näkee minut rastatukkaisena sekä etnisin koruin verhottuna hippinä, mutta moinen ei minua juurikaan haittaa. Se, että joku näkisi minut samalla tavalla kuin itse itseni näen, on kaiken kaikkiaan varsin epätodennäköistä.

      Itse en nimittäin ole koskaan kokenut linkittyväni millään tavalla niin sanottuun länsimaiseen hippikulttuuriin, vaikka moni minut siihen varmasti liittääkin. Hippireivit lienee se vihoviimeinen paikka, johon voin itseni kuvitella, ja edustavat oikeastaan kaikkea sitä ylimääräistä stimulaatiokuormitusta, jota en elämääni toivo. Nämä Aasian spirituaaliset piirit sen sijaan ovat meikäläisen temmellyskenttää!

      Tarkoitukseni ei ollut väittää, etteikö jollakulla voisi olla hyvinkin erilainen suhde meikkaamiseen kuin meikäläisellä. Tuossa neljää kommenttia ylempänä Minni tiivistikin hyvin, mitä meikkaamisen kautta hain: kehujen ja huomion aikaansaamaa väliaikaishuumetta. Joskus 14-vuotiaana piirtelin kajaalilla hämähäkinverkkoja silmäkulmiini ja lähdin niine hyvineni kylille. Se oli meikkaamista, mutta se oli samalla myös itseilmaisua. Tämän postauksen ensimmäinen nassukuva taas pyrkii johonkin aivan muuhun kuin itseilmaisuun: tuo nassu on koukussa siihen, millaista on olla kaunis.

      Ehkäpä tuon meikkaamisen olisi tosiaan voinut nimeä kauneusmeikkaamiseksi, koska kauneusmeikkaaminen kuvaa juurikin sitä, mitä tässä postauksessa haettiin takaa! Tämä on hyvä termi, jota aion tästä lähtien käyttää - kiitos. n__n/

      Delete
    2. Hei, yksi anonyymi täällä pohti samoja ajatuksia kuin ylempänä nimimerkki ex-vegaani. Itsekin olen hippivaiheen kokenut entinen takkutukka, ja meikkaamisen lopetin vuosia sitten. Vaikka en enää hippimeiningeistä olekaan kiinnostunut, niin meikkaamattomuus on jäänyt luonnollisesti osaksi elämääni, sillä koen sen vaan yksinkertaisesti turhana ja kiinnostusta meikkeihin ei enää löydy. Toki ymmärrän kuitenkin meikkaamisen olevan joillekin isokin osa elämää!

      Hieman jäi mietityttämään, kun mainitsit rastasi ja korujesi olevan osa spirituaalista polkuasi, ja rannettasi koristavat meditaatiohelmet lisääntyvät spirituaalisen syklin mukaan- niin entäpä sitten kuvassa korvassasi killuvat nappikorvikset, edustaako ne jotain muuta kuin juurikin tuota kauneutta ja itsensä ilmaisemista koruilla ilman henkistä tarkoitusperää? ;)

      On inhimillistä varsinkin meille länkkäreille muodostaa itsestämme muille sellaista kuvaa, jona haluaisimme meidät nähtävän. Omasta mielestäni siis hyvältä näyttämisen tarve/halu tulee esille myös takkupäillä, koruja kehossaan kantavilla, ja myös meikkaavilla ihmisillä, kaikilla samalla tavalla. Toki osa ihmisistä arvostaa ja tavoittelee luonnollisuutta ja luomulookia enemmän, mutta harva oikeasti jättää kulmakarvansa nyppimättä tai tukkansa pesemättä, koska meihin kaikkiin on iskostunut ajatus, että pitää olla muiden silmissä edes jollain tapaa miellyttävä ja hyväksyttävä. (täten voidaan siis pohtia ovatko rastatkaan tai vaatteet sitten osa luonnollisuutta, kun eihän ihmiset synny takut päässä tai maanläheiset kledjut päällään.) Kaiken takana siis näyttäisi olevan tarve huokua muille, että katsokaa millaiset arvot ja näkemys kauneudesta minulla on.

      Delete
    3. Olen kanssasi samaa mieltä, ja kuten tässä postauksessa jo mainitsinkin, viestitän ulkonäölläni erittäin mielelläni sitä millaisia arvoja olen tähän elämään noukkinut mukaani. (Arvot tottakai sanelevat hyvin pitkälle myös sen oman esteettisen maun.) Ulkonäkö viestittää aina väistämättä jotain, ja varsinkin jos ei ole halukas ostamaan hepeniään massaketjujen liikkeistä (esimerkiksi eettisistä syistä), huokuu vaatteista usein hyvin samantyylisiä viboja. Resuinen "emmävälitä"-kirppislook on viesti sekin.

      Se, onko tukka pesty ja kynnet leikattu, on kuitenkin omasta mielestäni ratkaisevasti eri juttu kuin se, mitä tämänkin postauksen ykköskuvassa tapahtuu. Tämä ei välttämättä aukea sellaiselle, joka ei ole joskus paistatellut pariutumismarkkinoiden keskiössä, mutta itse olen ollut siellä täydet pelit ja pensselit tanassa, joten koen puhtaan tukan radikaalisti eri asiaksi.

      Eli lyhyesti: ulkonäkö viestittää aina jotain (arvoja ja esteettistä makua), mutta se onko viestittäjällä tarve saada niin sanotusti julkista tunnustusta kauneudestaan ja seksikkyydestään, on eri asia. (Minun mielestäni - entisenä muotibloggaajana, mallina ja miestennielijänä. En missään nimessä oleta, että kaikki kokevat näin.)

      Delete
    4. mielenkiintoisia pointteja! jostain syystä tää homma ei vaan aukee mulle. mä en ymmärrä, miten vaikka spirituaalisina symboleina toimivat hommelit olisi sen vähemmän ulkonäköön ripustautumista kuin muutkaan ulkonäköön panostamisen muodot. eli onko ripustautumiselle suositeltavampia ja vähemmän suositeltavia muotoja?

      alakulttuurit ja hippeyden nostin esille siksi, koska ajattelin, että jos koet että ulkonäkösi viestii susta jotain, niin se tapahtuisi ensisijaisesti (henkilölle, joka ei tunne sua) liittämällä sut johonkin alakulttuuriin ja sen arvomaailmaan. en keksinyt muita tapoja kuinka ulkonäöstä voisi ajatella voitavan päätellä paljoakaan. en tullut ajatelleeksi tuota aasia-kontekstia. enemmän ehkä ajattelin jotain perus-helsinkiä :D kuuluuko siellä sitten rastat naisillekin uskonnollisissa menoissa? käsittääkseni ainakin rastafari-kulttuurissa rastat on vahvasti miesten juttu. sen takia suljin automaattisesti minkään mahdollisen uskonnollisen aspektin niiltä pois. tää on hyvinkin mielenkiintoinen asia! itse olen aivan todella tavallisen näköinen mutta se on mulle harkittu valinta, jolle on hyvät perusteet. moni samanhenkinen kyllä osoittaa ajatusmaailmaansa vahvasti myös ulkonäöllään. ois jännä tietää, edustanko minä sitten jotain onnetonta keskiluokkaa.. :D joo, meni ot:ks mutta oon itse aina ollut sen verran ulkonäöstä piittamaton että tätä on hauska pohdiskella! lisäksi meikkaamisen dissaaminen tuo mulle aina mieleen uskonnolliset yhteisöt, joissa se taitaa olla enimmäkseen sosiaalista kontrollia..! eli, en ymmärrä ihan vieläkään; miksi ulkonäöllä on hyvä asia viestiä, mutta joku viestintä on epäsuositeltavaa. ei tarvii koettaa selittää, kunhan tässä pohdiskelen :D itselleni tavoiteltavampi tila on tulla välinpitämättömäksi ulkokuoresta, joten mun näkökulmasta tää on jotenkin hyvin ristiriitaista!

      pakko vielä oikaista itseäni: tarkoitin totta kai, että kyseenalaistaa näkemyksiä, tai paremminkin haastaa tapoja ajatella. en tokikaan tarkoittanut että kyseenalaistaa ihmisenä :)

      Delete
    5. > eli, en ymmärrä ihan vieläkään; miksi ulkonäöllä on hyvä asia viestiä, mutta joku viestintä on epäsuositeltavaa.

      Vähän pääsee hukkumaan ajatus, mitä oikein haet takaa...? (1) Mihin konkreettisesti viittaat sillä, että ulkonäöllä olisi hyvä viestiä, ja (2) mihin konkreettisesti viittaat sillä, että jokin (siis MIKÄ?) olisi epäsuositeltavaa?

      Sori, ei nyt oikein aukene. Niin, ja voisitko kirjoittaa ihan omalla nimelläsi / nimimerkilläsi?


      Ystävällisin terveisin,

      Jayaguru-Shishiya

      Delete
  15. ja sori jos toistin jo kommenteissa käytyjä pointteja, en jaksanut niitä tähän hätään lukea -.- ed. ano

    ReplyDelete
  16. Kirjoitat meikkaamisesta elämään saatavan lisäarvon välineenä, toteat sen vaikuttavan minäkuvaan ja käsitykseen minuudesta... ja ennen kaikkea siis ilmeisesti haluat sanoa päässeesi kyseisestä yli. Nuo kaikki meikkaamisesta mainitsevasi asiat ovat luultavasti hyvin osuvia, mutta vaikuttaa vähän siltä että tässä nyt katsotaan jonnekin kauas (omaan menneisyyteen vai muihin ihmisiin?) näkemättä lähelle. Usein tuntuu jopa siltä, ettei ns. perinteisen laittautumiskulttuurin rinnalla ole niinkään erilaisia laittautumiskulttuureja vaan nimenomaan jonkinlainen valtava vastakulttuuri, jossa perinteinen laittautumiskulttuuri nähdään vähintäänkin turhamaisena ja pahimmillaan vahingollisena, kun taas muu laittautuminen nähdään tälle vastakkaisena. Jonkinlaisena antilaittautumisena. Tekstiesi ja kuviesi perusteella minä ainakin näen ihmisen, joka yhä selvästikin laittautuu ja jolle ulkoinen habitus ei ole yhdentekevä (mikä siis ei ole mielestäni huono asia). Mä olen kuitenkin hyvin iloinen, mikäli olet löytänyt ulkonäköasioissa sinulle sopivan meiningin. Tää postaus vain tuntuu melko ristiriitaiselta. Vai näenkö mä rivien välissä jotain mitä siellä ei?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Postauksessa ja omissa ajatuskuvioissani aivan varmasti ristiriitaisuutta piisaakin. Meikkasin 13 vuotta ja nyt olen ollut vuoden meikkaamatta - kokemuksellinen vaaka kallistuu siis vielä hyvin vahvasti meikkaamisen puolelle! Mutta toisaalta: olen ollut vegetaristi/vegaani jo 8 vuotta, ja silti siihenkin liittyy hurja määrä ristiriitaisuutta - mitä useampia näkökulmia sitä kuulee ja itseensä ammentaa, sitä ristiriitaisemmaksi koko homma käy!

      Itselleni ristiriitaisuus ei ole mikään lannistava tai välteltävä juttu, vaan aivan väistämätön osa olemassaoloa. Niin yksilötajunta kuin kollektiivinenkin tajunta rakentuu ristiriitojen varaan. Itseasiassa ristiriitaisuudet inspiroivat minua kovasti, ja saavat jatkuvasti etsiytymään yhä uudenlaisten näkökulmien äärelle. (Se juuri on yksi syy tämän blogin pitämiseen.)

      Voit verrata postauksen kahta kuvaa toisiinsa, ja yrittää tunnustella mitä laittautuminen on kumpaisenkin elämänvaiheen kontekstissa mahtanut tarkoittaa. Jollekulle tuo kakkoskuvakin voi olla vaikka kuinka rajun sortin laittautumista, mutta itselleni (tuon ykköskuvan tilanteesta nykytasolle tultuani) ero on aivan mielettömän, järjettömän huima ja huumaava. Nähtäväksi jää, missä tilanteessa sitä ollaan ensi vuonna näihin aikoihin!

      Tuosta laittautumisen ja antilaittautumisen kulttuurista vielä: mielestäni antilaittautumisen kulttuuri on varsin ymmärrettävä (ja suotava!), ja edustaa monilta osin omia näkemyksiäni asioista. Laittautuminen nimittäin liittyy väistämättä myös esimerkiksi sosiaalisiin normeihin, kuluttamiseen, markkinatalouteen ja mainontaan, tasa-arvokysymyksiin sekä ylipäänsä sukupuolirooleihin yhteiskunnassa.

      Delete
  17. Vertaan kaunistautumista kodin laittamiseen. Kauniissa, persoonallisessa kodissa viihtyy. Se, mikä kenellekin on kaunista, on tietysti makuasia, ja maku on yksi niistä asioista, jotka mielestäni rakentavat persoonallisuutta. Huonekalut on kuin suosikkivaatteita, joilla on tunnearvoa.

    Oon aina ajatellut, että kaikki ihmiset on kauniita puhtaina, ja vain puhdas on kaunista. Mieli yhdistää likaisuuden sairauteen, ja se on varmaan jo alitajuisillakin tasoilla jotain, mitä kannattaa välttää. Hyvä henkilökohtainen hygienia ja kodin siistinä pitäminen on myös verrattavissa. Meikkaaminen ei eroa muusta kaunistautumisesta millään tavalla. Vaatteet ja hiusten laittaminen on tärkeä osa tyyliä, kanssakäymistä, sanatonta viestintää.

    Uskon, että omasta kauneudestaan on lupa nauttia, eikä tarvitse häpeillä tarvetta kaunistautumiseen. Itsensä kauniina pitäminen tarkoittaa, että kunnioittaa ja rakastaa itseään. Pukeutumisella ja meikkaamisella voi osoittaa muille ihmisille oman vartalonsa hyvät puolet, makunsa ja persoonallisuutensa, sillä ulkonäkö on ensimmäinen asia joka meidät määrittelee muiden silmissä, ja onneksi siihen voi itse vaikuttaa. Kauneus on myös osa elämän nautintoa. Tärkeää on tietysti ymmärtää ja hyväksyä, että kaikki asiat muuttuu, myös oma keho.

    "Aitoa" kauneutta ei ole mielestäni olemassakaan. Kaikki kauneus on illuusiota, ja siksi luonnonkauneus ei ole varsinaisesti sen aidompaa kuin meikeillä tehty kauneus.

    Tietysti olisi mahtavaa, jos emme olisi samaistuneita kehoomme ja pystyisimme näkemään vain toistemme sielut maallisen olemuksen sijaan.. Mutta ollaan vielä ihmisiä silti. Musta tuntuu että kaunistautumisen lopettaminen olisi melkein sama asia, kuin syömisen lopettaminen siinä mielessä, että ensin muuttuu henki sitten vasta materia. Joka tapauksessa, ajattelen, ettei kauneuden tavoittelu ole ristiriidassa henkisyyden kanssa. Niin kauan, kun ihminen samaistuu kehoonsa, on mun mielestä täysin inhimillistä kaunistautua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei liene yllätys, että olen tästä hommasta aikalailla täysin eri mieltä! (:D)

      Lyhyin kommentein:

      Mielestäni "koti" sellaisena kuin se tässä nyt esitetään, on velkasuhteella sinetöity klimppi sisäpinta-alaa. Koti on itselleni jotain aivan muuta, ja sen rakentaminen huonekalujen varaan voi mielestäni olla hyvinkin harhaanjohtavaa. Klimppi sisäpinta-alaa tarjoaa materiaalisen suojaa, mutta koti on omaan olemukseensa juurtumista, eikä siten katso aikaa, paikkaa tai rahatilannetta. Niin kauan kuin ihmisen koti on ajan, paikan ja rahatilanteen riepoteltavissa, on ihminen aina vähän (joskus paljonkin) hukassa.

      "Niin kauan, kun ihminen samaistuu kehoonsa, on mun mielestä täysin inhimillistä kaunistautua." Minun mielestäni pohjimmainen kehoon samaistuminen taas on yksi kärsimyksen juurisyistä, ja siksi koenkin sen olevan ristiriidassa oman polkuni kanssa. "Tietysti olisi mahtavaa, jos emme olisi samaistuneita kehoomme ja pystyisimme näkemään vain toistemme sielut maallisen olemuksen sijaan.. Mutta ollaan vielä ihmisiä silti." Ollaan vaan - sillä ihmisyyteen liittyy mahdollisuus mielen evoluutioon. Sielusta puhuminen taas on varsin harhaanjohtavaa, sillä sielu ei ole välttämätön vastine maallisuudelle, enkä ainakaan itse liiemmin perusta minkäänsortin sieluopeista. Sen sijaan tässä esittämäsi sielun paikalle voisikin asettaa tietoisuuden ja tajunnan. Tietoisuuteen ja tajuntaan on mahdollista vaikuttaa mielen evoluution kautta, eikä tuo mielen evoluutio ole mitään yli-inhimillistä mysteerioppia, vaan hyvin tarkkojen ja purevien harjoitteiden tielle lähtemistä.

      Ja aina yhtä toimivana loppukaneettina: mikään ei varsinaisesti "ole olemassa" - kaikki on mielen luomaa projektiota. Meikkaaminen on pohjimmiltaan aivan yhtä samantekevää kuin mikä tahansa muukin, mutta omassa tapauksessani olen huomannut, että meikkaamattomuus tekee asioista mutkattomampia ja pitää kiinni niissä oivalluksissa, jotka koen oleellisiksi. Kyse ei ole siitä mikä on oikein tai väärin (mikään ei ole oikein tai väärin), vaan siitä minkä kukin kokee oleelliseksi. Jos joku kokee (omasta) kauneudesta nautiskelemisen oleelliseksi, en voi kuin kunnioittaa tuota kokemusta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kokemus on vain kokemus - ilmiömaailman möllykkä, joka tulee ja menee jättäen peräänsä nautintoa ja tuskaa. Kokemusten ja ilmiömaailman tuolla puolen on kuitenkin myös jotain muuta. Tuo jokin ei ole mitään yli-inhimillistä tai sielusidonnaista, vaan yksinkertaisesti jotain hyvin erilaista. Osa meistä kokee vetoa tuota jotain kohtaan, osa taas ei. Itse en kykenisi saamaan perspektiiviä tähän Heidinä olemiseen ja kokemiseen, ellen olisi käynyt myös jossain muualla ja menettänyt niin sanotun heidiyden hallinnan. (Egokuolema on muuten jotain, jota suosittelen jokaiselle, joka kokee olevansa siihen valmis.)

      Omasta mielestäni tuntuisi hyvin absurdilta käydä aamumeditaation jälkeen meikkaamaan, mutta mikäli joku kokee meikkaamisen olennaiseksi, on siihen varmasti syynsä. Kehotan vain ja ainoastaan kyseenalaistamaan ja tarkkailemaan noita syitä!

      Sieltä puolen ruutua kirjoittelee ilmeisesti hyvin erilainen tallari kuin meikäläinen, joten kommenttini tarkoitus ei ole käydä kritisoimaan - kunhan vain tuon esille oman näkökulmani!

      Delete
    2. No, hienosti sisustetussa asunnossa viihtyy ja sen kauneudesta nauttii, vaikkei se olisi oma. Ja olen itsekin sitä mieltä, ettei materiaan kannata takertua, ja kotiudun helposti vaikka hotellihuoneeseen... Eikä mun haaveena ole omistaa yhtään mitään :)
      Mulla oli tuossa ehkä ajatuksena se, että onko eroa meikkaamisella ja muulla kaunistautumisella. Tahto olla kaunis ja muiden silmissä viehättävä, sitäkö ei ole, jos ego on kuollut?

      Joskus mäkin ajattelin, että en edes tahdo olla kaunis, sillä tavoin, kuin se meidän kulttuurissa määritellään. Kapinoin näitä kauneuskäsityksiä vastaan. Ajoin tukan pois, lopetin meikkaamisen, käytin vaatteita, jotka olivat epäimartelevia vartaloa kohtaan.. Totesin, että silti ihmiset arvostelee mua ulkokuoren perusteella, ja tekee kaikenlaisia johtopäätöksiä. Siltä ei voi välttyä, että viestittää ulkonäöllään asioita, miksen siis ottaisi vastuuta siitä.

      Jos tulen henkisistä asioista kiinnostuneeksi, pitääkö alkaa käyttää rastoja ja pussihousuja? Mikä intialaisesta pukeutumisesta tekee henkisempää? Jos alan buddhalaiseksi, pitääkö alkaa käyttää oranssia kaapua? Mun mielestä ei. Se, jos mikä vasta tuntuukin vieraalta ajatukselta.

      Vaikka oisin miten meikattu, niin oon ihan yhtä epäaito nahkakasa "kauneutta", kuin luomunakin. Se mitä olen oikeasti, henki-tietoisuus, ei tule näkyviin meikkikuoria poistamalla. Sen alta saattaa tosin löytyä epävarmuuksia ja muita ihmisenä olevan syntejä, mutta sitä todellista olemusta ei mun mielestä voi silmillä nähdä, vaan sydämellä, ja sydämen pitäis nähdä kaiken meikin ja muun sälän sisään. Jokaisella meistä on sielu/tietoisuus ,vaikka näyttäisi barbielta, siksi sen perusteella ei pitäis koskaan ihmistä arvioida. Barbiemaisuuskin on tyyli, siinä missä hippimäisyyskin. (Tai voi se olla sairauskin, mutta onko sitten muutkin tyylit..?) Täydellistä tyylittömyyttä ei kulttuurissa kasvaneella voi olla. Pitäisi olla täysin eristyksissä kasvanut, jotta voisi olla aivan omaperäinen tyylitaju. Ja mun mielestä on ihan hienoa, että me ollaan tällä tavalla kollektiivisia olentoja.

      Mutta en ole tavannut toista ihmistä, joka näkisi sieluni, tietoisuuteni, miksikä nyt haluaa sanoa, ennen kehoa. Se on masentavaa, mutta minkäs teet. Ehkä senkin aika vielä koittaa!
      Pitääkö ensin opetella rakastamaan toista pyyteettömästi ja katsomatta ulkokuoreen, vai pitääkö ensin opetella rakastamaan itseään niin.

      Tarkoittaako meikkaaminen sitä, etten rakasta itseäni, sellaisena kuin olen? Mun mielestä ei, sillä tiedän ja tunnen, etten ole pelkkä ihmiskuori, meikattuna tai ei. Ulkonäkö kannattaa ottaa huumorilla, ja mun mielestä onkin tavattoman hauskaa, kun joku uskaltaa vetää överiksi.

      Delete
    3. (Tämä kommentti ei ole eksklusiivisesti suunnattu sinulle, vaan päätin ottaa koko hommaan kantaa vielä yhdestä näkökulmasta!)

      Ilmoitin sitten olevani vegaani, alkoholiton tai meikitön, asettuu porukka hyvin usein puolustuskannalle ja alkaa perustella ja puolustella valintojaan - ikään kuin minun vegaaniuteni, alkoholittomuuteni ja meikittömyyteni olisi hyökkäys tai ainakin kyseenalaistus näiden elämäntyyliä kohtaan. Näinhän ei suinkaan ole, enkä kaipaa minkäänsortin puolusteluja tai "lol, luuletko olevasi jotenkin parempi ihminen!!"-rähinää. En oleta kenenkään ajattelevan samoin kuin minä, sillä kellään muulla ei ole samanlaista kokemusta elämästä kuin minulla.

      Tottakai tällaiset postaukset tuovat valitsemani elämäntavan korostetusti esille, mutta tapoihini ei kuulu toitotella näitä asioita kadulla tai edes lähipiirissäni. Jaan omaa näkemystäni vain sellaisille, jotka käyvät siitä kysymään. (Sekä tässä blogissa, sillä oletan että porukka tulee tänne juurikin siksi, että ovat kiinnostuneita lukemaan näkemyksistäni - olivat ne sitten yhteneväisiä niiden omien näkemysten kanssa tai eivät.)

      Itse en meikkaa, koska 1) se näyttäytyy meditaation jälkeen hyvin absurdina touhuna 2) se luo ylimääräistä hälinää ja häslinkiä, joka vie huomiota oleellisemmiksi kokemiltani asioilta 3) vegaanisten, eettisten meikkien metsästäminen täältä Aasian pöpeliköistä ei nappaa 4) koen minäsuhteeni sekä ihmissuhteeni yksinkertaisesti rehellisemmiksi ja mutkattomammiksi näin

      Jokainen meikkaava tyyppi osannee esittää neljä väitettä oman meikkaamisensa puolesta, ja se on aivan riittämiin se. Ainoa toivomukseni vegaanina on se, että porukka meikkaisi eettisesti! Epäeettisen meikkaamisenkaan tapauksessa en kuitenkaan kaipaa puolusteluja tai perusteluja - jokainen toimii varmasti juuri kuten parhaiten taitaa. On kuitenkin monia sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole täysin vakuuttuneita siitä, että se oma toimintamalli ehkä sittenkään on paras mahdollinen, ja sellaisille ihmisille tällainen postaus voi olla kovakin juttu. (Tämän postauksen kirjoitettuani "elämä ilman meikkiä" -googlettelijoita on eksynyt tänne jo kaksinumeroinen määrä, joka ilahduttaa kovin.)

      Halusin tuoda tällä kommentillani vielä ilmi sen, että vaikka tällainen postaus tuokin näkemykseni korostetusti esille, niin minä en suinkaan ole mikään meikittömyysaktivisti: en tunne lisäkseni kuin yhden meikittömän naisen, joten varsin yksin olen tottunut olemaan tuumailujeni kanssa. n__n "Olen vegaani", "en juo alkoholia" tai "en käytä meikkiä" ei ole hyökkäys tai kyseenalaistus ketään toisin tekeviä kohtaan - se on vain toteamus siitä, miten minä olen tässä maailmassa päätynyt toimimaan. (Ja tämä "päätyminen" onkin jo itsessään aika kiintoisa juttu, sillä en usko vapaaseen tahtoon.)

      Delete
    4. Ymmärrän.
      Eettinen kosmetiikka on hyvä pointti. Meikkien lisäksi myös esimerkiksi puhdistustuotteiden, rasvojen ja muun kosmetiikan alkuperää ja valmistusmenetelmiä ja -aineita +pakkausjätettä kannattaa pohtia oman ja luonnon terveyden kannalta. Vaihtoehtoja kumminkin on. Luonnollisista meikeistä voisin mainita pari esimerkkiä, jos nyt jotain meikkaajaa vaikka kiinnostaisi. Hiilikynä käy hyvin meikkikynäksi (vedellä kastettuna jopa eyeliner). Marjoja ja punajuurta voi käyttää poski-/ huulipunana. Tukan voi värjätä kasviväreillä ja hiusten hoitoaineena voi käyttää öljyä. Näitä käyttämällä kehoon ei kerry vaarallisia kemikaaleja.

      Delete
  18. En tiedä kuinka verrannollista tämä on meikkaamiseen, mutta mua mietityttää kuinka suhtaudut esim. säärikarvojen ajeluun! Kainalokarvojen poiston voin itselleni selittää sillä, etten välttämättä halua kosteuden kiipeilevän niitä pitkin, mutta säärikarvani eivät ole ikinä tehneet mitään pahaa kellekään, joten nykyään annan niiden vain olla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, mulla rehottaa kans ihan armottomasti! Ensi kuussa tosin ajattelin silpaista kaiken pois saadessani tänne seuralaisen, sillä päästä varpaisiin yltävät kielihommat on molemmille osapuolille aika paljon mukavampia ilman sitä väliin punkevaa karvakerrosta. (Kainalokarvat tosin saa mullakin pysyä aina poissa juurikin noista kosteussyistä, kun en deodoranttiakaan käytä.)

      Mulle karvojen esteettinen arvo on aika samantekevä, mutta kyllä mun mielestä puskakerrostumat on intiimeissä hommissa sanalla sanoen tiellä. :D Sillon kun intiimihommia piisaa, saa karvakerros pysytellä poissa - silloin kun intiimihommia ei piisaa, saa karvakerros elellä omaa elämäänsä. Se, järkyttyykö joku satunnainen ohikulkija mun karvakoivista vai ei, on mulle aika irrelevantti juttu!

      Ja te lukijat, jotka järkytytte näistä karvaraportaaseista: niiltä ei ilmeisesti tässä blogissa voida välttyä, elikäs nyt ei auta muu kuin opetella omaksumaan sellainen sopivan välinpitämätön asenne asiaa kohtaan! n__n

      Delete
    2. päästä varpaisiin yltävät kielihommat... eikö jotkut asiat vain voisi pitää yksityiselämään kuuluvina ja kun itsekin puhut seksistä intiiminä niin kaikki se intiimiys kyllä kauniisti kaikkoaa kun sen koko lukijakunnallesi jaat.

      Delete
    3. Silpaiseeko seuralaisesikin kaiken pois, myös ne jalkakarvat?

      Delete
    4. Ylempi anonyymi: Tässä blogissa on varmasti tullutkin jo selväksi, että mulla on hyvin avoin (ehkä vähän kapinallinenkin) asenne intiimijuttujen hyysäystä kohtaan. Kakkoskirjassani on mm. varsin yksityiskohtaista kuvailua siitä, miten harrastan seksiä psykoaktiivisten aineiden vaikutuksen alaisena. Elikäs jos tälläi kielellä lipominen menee liian hurjaksi, niin suosittelen hyppäämään kelkasta ihan heti nyt pikimmiten!

      Alempi anonyymi: Tätä en tiedä vielä itsekään, saa nähdä mimmonen kolli sieltä kuukauden päästä tänne jysähtää! :D

      Delete
    5. Mielestäni tämä yksityisen ja julkisen elämän välinen rajanveto vaatii kyseenalaistamista ja uudelleenmuotoilua. Ylipäänsäkin tällainen nykymuodossaan koettu "yksityiselämä" on varsin uusi juttu, eikä se ainakaan itselleni näyttäydy kovin uskottavana tai hedelmällisenä tapana jäsentää ihmisenä olemista. Muistutan myös siitä, että tällainen yksityiselämäajattelu ei suinkaan ole universaalia vielä tänäkään päivänä.

      Itse olen lopen kyllästynyt yhteiskuntaan, jossa kaupallinen seksi on jokaisella kadunnurkalla, mutta jossa kahden ihmisen välinen yhtyminen on yksityiselämään kuuluvaa ja hyssyteltävää. Seksi tuodaankin julkisessa tilassa esiin hyvin alleviivatussa ja sensaatiomaisessa muodossaan. Hyvin harva kirjoittaa (tai tuo millään muullakaan tavalla esiin) seksiä ja seksuaalisuutta sen leppoisassa, jokapäiväisessä muodossa - joskin tuo kaupallistunut, sensaatiohakuinen seksuaalisuus rupeaa tätä nykyään jo olemaan jokapäiväisyyttä. Ja se on jotain, johon mulla on paljonkin sanottavaa.

      Mikään asia ei ole perusolemukseltaan sen hyssyteltävämpi ja yksityisempi kuin mikään muukaan - sosiaaliset normit määrittelevät sen, miten asioista puhutaan ja missä niistä puhutaan. Itse pidän seksiä erittäin tärkeänä asiana, kun puhutaan moraalista ja ihmisenä olemisesta, ja aion jatkossakin aivan varmasti puhua siitä myös julkisessa tilassa. (Kirjailijana olen myös tarttunut haasteeseen: haluan oppia kirjoittamaan rentoja, elähdyttäviä ja jokapäiväisiä seksikohtauksia ilman tuota yllä mainitsemaani sensaatiohakuisuutta. Sellaisia ei kirjallisuudesta juurikaan löydy.)

      "Hyi hitto joku Heidin seksielämä" ei ole rationaalinen ajattelukehys, vaan sosiaalisten normien pohjalta opittu inhoreaktio, jonka kanssa kannattaa olla tarkkana! Jos moinen hyihitotuttaa, kannattaa tämä blogi ja erityisesti tämän blogin kommenttiboksi jättää lukematta !

      Delete
    6. tai sitten voisi olla ihan luonnollista ettei muiden seksielämä kiinnosta? voihan sitä inhoa yrittää selittää sosiaalisten normien pohjalta opittuna inhoreaktiona, mutta itselleni se merkkaa lähinnä tietynlaista viisautta ja tervettä suhdetta yksityisyyttä kohtaan. mulle ja monille muille seksi ainakin on henkilökohtaiseen elämään kuuluva kahden tai yhden ihmisen välinen juttu jota ei tarvitse jakaa muille

      Delete
    7. Mutta miksi sitten rienata itseään blogissa, jossa tuo yksityisyys koetaan selvästi erilailla? (Koska kuten sanottu: koen asian hyvin erilailla, kuin sinä sen tässä esität.) Kyllähän blogimaailmasta ny varmasti löytyisi sellaisia vastineita, jotka istuvat omaan ajatus- ja kiinnostusmaailmaan paremmin.

      Delete
  19. Mulla on sairaus, jonka takia olen menettänyt mm. ripseni ja kulmakarvani, myös ison osan hiuksistani. En edes kutsu meikkaamistani enää tässä vaiheessa kauneudenhoidoksi vaan se on lähinnä pakkopullaa jos haluan näyttää ihmiseltä. Meikkaan, että mua ei tuijotettaisi kadulla. En näytä edes ihmiseltä. No, osaahan jokainen kuvitella miltä joku näyttää ilman ripsiä ja kulmia. Onhan se tietysti helppoa heittäytyä syvälliseksi ja ajatella, että ulkonäöllä ei ole väliä. Varsinkin jos ei tiedä miltä se tuntuu kun esimerkiksi pienet lapset ihan kirjaimellisesti pelkäävät sua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Onhan se tietysti helppoa heittäytyä syvälliseksi ja ajatella, että ulkonäöllä ei ole väliä."

      Ei ole. Omassa tapauksessani tämä oli kaikkea muuta kuin helppoa, ja vaati vuosikausien työn. Jos koet meikkaamisen omalla kohdallasi oleelliseksi (kumpusi tuo oleellisuus sitten tarpeesta olla kaunis tai halusta näyttää ihmiseltä), on meikkaaminen sinulle varmasti oikea valinta - minä koin omalla kohdallani kuitenkin toisin.

      Meillä kaikilla on omat erityisyytemme, jotka eivät istu yhteiskunnan standardoituun malliin. Itse kärsin hämyisästä pääkopasta (en viitsi heitellä enää taudinkuvia kehiin, sillä porukka tuntuu tarttuvan niihin vähän turhankin hanakasti), ja vasta viime vuosina olen oppinut kääntämään sen edukseni taiteen ja tantran kautta - vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, että niin sanottu standardoidun elämän malli ei yksinkertaisesti onnistu eikä luonnistu tämän pääkopan kanssa. Tämäkin oli kaikkea muuta kuin helppoa.

      Aiheutin itsekin pelkoa ja inhoa (en Las Vegasissa, vaan lähes yhtä näyttävästi Kirgisiassa ja Kazakstanissa) silloin kun akneni alkoi mätiä ja mätäpaiseita saattoi spontaanisti räjähdellä keskellä katua, joten osaan pieniä annoksina samaistua fiiliksiisi.

      Meillä jokaisella on oma, ainutlaatuinen kokemuksemme elämästä. Yksi asia on kuitenkin varma: kenenkään kokemus elämästä ei ole helppo. Ei siis vetäydytä marttyyriksi ja kuvitella, että muilla on meitä helpompaa. Jokainen kadulla ohittamamme ihminen käy omanlaistaan sisäistä kamppailua, josta emme tiedä mitään. Me olemme kaikki samassa veneessä: me olemme kaikki kykeneviä kokemaan taivaan ja helvetin - ja valtaosa meistä käy elämänsä aikana kummassakin päässä. (En väitä, että juuri sinä olisit vetäytynyt marttyyriksi; halusin osoittaa tämän kommentin ihan kaikille.)

      Toivon, että saat meikkaamisesta irti juuri niitä asioita, joita haluatkin. Minulla homma kävi kuitenkin toisin, ja koin siitä blogiini kertomisen mielekkääksi. Jos tavoitteenani olisi meikitön maailma, kirjoittaisin aiheesta manifestin ja naulaisin sen näin ensialkuun Stockmannin oveen! Tämä postaus ei siis missään nimessä ollut hyökkäys niitä ihmisiä kohtaan, joka kokevat haluavansa meikata. Sen sijaan tämä postaus oli sellaisen ihmisen tarina, joka ei enää kokenut haluavansa meikata.

      Delete
    2. Heidi! Ei saa kirjoittaa noin mielenkiintoisia pieniä heittoja ja jättää ne sillensä, kuten hämyisä pääkoppa! Koen tiettyä ajattelun erilaisuutta ja myös "hämyisää pääkoppaa", jonka kanssa koen osittain yllätyksekseni olevan hieman - ongelma on liian vahva sana - mutta marginaalissa jopa marginaalin sisällä. Akateemisista ympyröistä puhumattakaan.

      Sun vapaat ajattelutavat puhuttelee mua. Olisi muhtia kuulla enemmän hämyisän pääkopan ongelmista!

      Delete
    3. Samaistun marginaaliin marginaalin sisällä erittäin vahvasti. Tässä olen nyt viimein saavuttamassa hyväksyntää siitä, että mitään kokonaisvaltaista ymmärrystä on muiden ihmisten suunnalta turha odottaa - se pitää löytää itsestään ja sitten vaan yksinkertaisesti luottaa siihen. Mitään helpottavia armonpaloja ei ole tulossa. (Toki muilta ihmisiltä voi saada tukea ja kannustusta, mutta ymmärrystä ja visiota ei kukaan muu voi antaa.)

      Blogi taitaa olla kumminkin vähän tulenarka paikka käsitellä näitä aiheita! (Blogipsykologien ryhmä on hyväntahtoinen, mutta vähän hätäinen poppoo!) Tähän nyt on vielä hurjan pitkä aika, mutta sitten kun palaan Suomeen, juttelisin näistä hommista mieluusti ihan kasvotusten. Jonkinmoista insightia mulla varmasti olisi tarjota!

      Delete
    4. tervehdys! kiitos vastauksesta :)

      ymmärrän hyvin, että näistä voi olla vaikea jutella näin avoimesti. mulla ei edes löydy sanoja tälle kaikelle, ja kaikki yritykseni käsitteellistää näitä sanoiksi tuntuvat ajoittain kokemuksen väkivaltaiselta murskaukselta. ehkä tämä riipivyyden tunne liittyy siihen, että ympyräni ovat aika vahvan ideologisia tiettyyn suuntaan, joka johtaa dogmaattisuuteen, mikä luo mulle ajoittain sellaisen jännän puristavan tunteen. en nyt taida minäkään uskaltaa avautua näin julkisesti enempää vaikka anonyyminä kirjoittelen, vaikka paljon on pohdituttavaa juttua.

      olisi kyllä mahtavaa jutskailla kasvotustenkin sitten joskus kun palaat sieltä. :) luuletko, että sulle voisi joskus laittaa aiheesta sähköpostia jos oikein kovasti rupee tuntumaan puristavalta kun koko lähipiiri pitää jokseenkin hörhähtäneenä? :D

      Delete
    5. Joo, ihan ehdottomasti voi; heidi.nummi@helsinki.fi - tuonne vaan paukkumaan, kun siltä tuntuu!

      Musta tuntuu että ainakin jonkinasteinen dogmaattisuus on tärkeä elämänvaihe käydä läpi, mutta jossain vaiheessa tuon dogmaattisuuden toiselle puolen on päästävä, tai sitä elelee aikamoisessa stabiliteettilaastissa!

      Delete
    6. kivaa, ja kiitos! voi olla että jossain vaiheessa laitankin. mutta teksti voi lopulta vangita vain pienen pirstaleen kokemusta..

      Delete
  20. Onpas sinulla kauniit pisamat.
    Sievä tyttö molemmissa kuvissa, mutta ensimmäisenä jäin miettimään, että miksi ihmeessä noin kivat pisamat on peitetty :)

    (Varsinaisesti piti kai vain sanoa, että tsemppiä kirjoittamiseen. Elinympäristösi vaikuttaa vähintäänkin inspiroivalta.)

    ReplyDelete