Sunday, November 23, 2014

kauniiden ristiriitojen omaloma

Otin omaa lomaa koulusta ja lähdin suorittamaan kenttäopintoja; maataloussanaston opiskelu luokkahuoneessa tuntui kovin nuuduttavalta, joten päätin lähteä sinne missä moista sanastoa eniten, öö, viljellään. Siispä kävin hulauttamassa melkein 400 kilometrin liftauslenkin, jolla ei ollut varsinaista suunniteltua määränpäätä, mutta joka loppupeleissä kuitenkin päätyi juurikin sinne, jonne olin jo parin viikon ajan haaveillut päätyväni. Yunnanin pohjoispuolella on nimittäin vuoristoalueita, joiden maaperä on varsin omalaatuinen; ruskaan sekä tilkkutäkkisiin riisiterasseihin yhdistettynä lopputulos on kerta kaikkiaan satumainen. (En ole ekspertti, mutta muistaakseni tämä liittyi jotenkin maaperän mineraaleihin.) Kyseessä on yksi Kiinan köyhimmistä alueista, jossa maanviljely tapahtuu edelleen lihasvoimin ja elämänmeno on säilynyt vuosisatoja lähes muuttumattomana; osa ihmisistä elelee edelleen ilman sähköä.

Liftausreissu oli yhden aamun idea, joten ilman sen kummempia suunnitelmia heitin repun selkään ja kävin tienlaitaan seisomaan. Viittä tuntia myöhemmin olin jo syvällä vuoristossa. Pääsin pitkästä aikaa oikein hevoskärryn kyytiin, jonka pomppiva meno viehätti ja hihitytti kovasti. Ikuisena optimistina tietysti tuumin, että vuoren rinteellä tarkenee kyllä torkkumaan yön pimeimmät tunnit - tai jos ei, niin tähtien valossa kelpaa suunnistaa. Väärin. 3000 metrissä mentiin alle nollarajan, ja kun ripseni alkoivat käydä kuurakäppänöiksi, tuumin että öinen vuoren rinteillä kukkuminen saa tällä erää jäädä. Löysin tieni läheiseen maalaistaloon, jonka oveen kolkutin yöpaikkaa kysyen kuin mikäkin kulkuri ikään. Yöpaikka urkeni, mutta jäisyys jatkui: talossa ei ollut ikkunalaseja, ja koko perhe nukkui lattialla valtavan vilttikasan alla. Sukelsin sekaan ja nukuin muutaman tunnin pätkissä aina välillä kylmyyteen heräten.

Sähkölangattomuus ja perinteinen hökkeliasutus näyttää toki kuvissa suorastaan pakahduttavan nostalgiselta, mutta kokemuksen tasolla se on jotain aivan muuta. Kaikennäköisissä paikoissa sitä on nukuttu, mutta harvoin on tullut vietettyä näin lamaannuttavan kylmää yötä. Kunnioitukseni kyseisellä perheelle esi-isineen, joka on nukkunut moisissa oloissa sukupolvesta toiseen.

Illankoitto ja toiveikas fiilis vuorenrinteillä yöpymisestä.


Seuraavana aamuna perheen isä nakkasi minut moottoripyöränsä kyytiin ja lähti näyttämään lähitienoita. Ja kuten olin epäillytkin, osui liftailuni erittäin optimille ajankohdalle: värikirjo oli kuin jostain aivan toisesta maailmasta. Manailimme tovin kiinalaisen maalaiselämän surkeaa jamaa ja nautimme sitten siitä, minkä tuo surkea jama kuitenkin mahdollistaa: huikeimmista koskaan näkemistäni maisemista. Joskus tännekin vielä pärähtää traktoreita, voimalinjoja ja moderneja asuintaloja; silloin yöt eivät enää ole kylmiä, mutta tällainen maisema on iäksi menetetty.


Loppupäivän tein matkaa jalkaisin, sillä tarkoitus ei ollut enää varsinaisesti liikkua paikasta toiseen, vaan pikemminkin vain nauttia pellonreunalla kulkemisesta ja peltojen välisiin metsäkaistaleisiin sukeltamisesta. Päässäni oli olkihattu ja selässäni olkireppu, joten olo oli varsin kulkurimainen. Nämä seudut lienevät niitä viimeisiä maailmankolkkia, joissa voi kulkea kuin mikäkin vanhan maailman kiertolainen; tervehtiä kohteliaasti pelloilla kykkivää kansaa ja kävellä leppoisasti eteenpäin vailla minkäänmoista käpyä siitä mihin on matkalla tai miksi. Loppupeleissä olin taas vailla yöpaikkaa, ja hevoskärryn kyydissä pomppien päädyin takaisin samaiseen kylään, josta olin aamulla lähtenytkin - kolkutin siis jo tutuksi käyneeseen oveen ja vietin hyytävän mutta vastaanotoltaan lämpimän yön.

Seuraavana aamuna kävelin kymmenisen kilometriä vuohilaumojen ja maalaisäijien lomassa pujotellen. Ohi ajoi Kunmingiin matkalla oleva maataloustarkastaja, joten pääsin takaisin yliopiston portille yhdellä ja samalla kyydillä. Matkalla keskustelimme mistäpä muustakaan kuin maatalouden nykyjamasta, ja siinäpä sitä maataloussanastoa sitten tulikin treenattua!

Aurinko nousemaisillaan.

Kaikennäköistä kanssakulkijaa.

Hengästyttäviä liftausmaisemia.

Perhoshautajaiset.

Paluumatkalla.

Voitte kuvitella fiilikseni, kun painuin tuonne heinien sekaan ottamaan iltapäivälepoa!

Kylän mummo väsäili mukaani matkaeväät: perunaa ja oransseja puikuloita, joiden nimeä en totisesti suomeksi tiedä. Näiltä mannuilta ei löytynyt edes kauppoja, joten olin eväistä kovasti kiitollinen.


Minulta kysellään usein, että mistä sitä kaikkein muuttumattomimpana säilynyttä Kiinaa löytää. No, täältä: Kiinan köyhimmän provinssin köyhimmiltä alueilta. Mutta se mikä on minulle seikkailua ja väriloistoa, on paikallisille jotain aivan muuta; kylät ovat vanhuksia ja lapsia lukuun ottamatta täysin autioituneita. Kaikki kynnelle kykenevät ovat Guangzhoun kaltaisissa kaupungeissa töissä, ja lapset näkevät vanhempiaan hyvällä tuurilla kerran vuodessa, kiinalaisen uuden vuoden aikaan. Törmäsin perjantai-iltana kuuden jälkeen muksulaumaan, joka oli edelleen matkalla koulusta kotiin; näillä oli yli kolmen tunnin kotimatka. "Kaupungit muistuttavat vuosi vuodelta enemmän Eurooppaa - maaseutu muistuttaa vuosi vuodelta enemmän Afrikkaa", kuuluu kiinalainen sanonta.

Peltoja viljellään edelleen lihasvoimin, eikä kaikilla perheillä ole sähköä, ja toki se näyttää kameran linssissä hyvältä ja sykähdyttää kaltaistani ohikulkijaa - mutta millä hinnalla?

Nämä ovat kauniita, ristiriitaisia seikkailuja. Kuluneina vuosina olen käynyt jatkuvaa tasapainottelua kaiken sen välillä, mikä täällä on niin kaunista ja ristiriitaista. Lopulta olen oppinut hyväksymään kummatkin puolet ja ymmärtämään sen, ettei toista voi olla ilman toista. Kun takertuu kauneuteen, häilyy sen taustalla aina katkeruus; kun uppoaa katkeruuteen, nostaa kauneus jo päätään. Toista ei ole ilman toista, ja se on osattava hyväksyä, jos täällä mielii kulkea. Paikalliset eivät kaipaa sääliä, vaan tunnetta siitä, etteivät ole yksin; ymmärrystä siitä, että elämä on yhtä karua kuin se on kaunistakin.


Loppuun vielä henkilökohtainen Kiina-karttani: värikkäissä provinsseissa on seikkailtu, valkoisissa ei. Kaiken kaikkiaan alkaa näyttää jo aika hyvältä! Gansua, Qinghaita ja Tiibetiä (vasemmalla) lukuun ottamatta koen nähneeni Kiinasta aikalailla kaiken sen, mitä toiveissani on ollutkin. Vielä toki piisaisi aivan pohjoisinta Kiinaa sekä keskiprovinssien aluetta, mutta en ole kummastakaan suoraan sanottuna järin kiinnostunut. Taiwan tosin voisi olla aika vinkeä vielä joskus, joskaan sekään ei ole ehdottomalla must see -listallani. Paljon on näiden kolmen ja puolen vuoden aikana tullut nähtyä; siinä missä ennen kuvailin pyykkikaivolla kykkivää kansaa, olen nykyään itse tuolla samaisella pyykkikaivolla jynssäämässä. Itsepäisesti olemassaoloaan vaaliva identiteetti on kaiken tämän paukunnan ja repimisen jälkeen luultavasti iäksi menetetty, ja hyvä niin!

19 comments:

  1. Kerrassaan upeita maisemia kyllä! Vuorille haikailen itsekin.

    ReplyDelete
  2. Vau! Uskomaton tuo väriloisto! Ei voi muuta kuin nöyränä ihailla maailman kauneutta.

    ReplyDelete
  3. Kyllä on kaunista!

    Miten paikalliset yleensä suhtautuvat sinuun? Joudutko usein selittelemään miksi olet siellä tms?

    ReplyDelete
  4. ihania ihania ihania maisemia, ja aurinko! marraskuu mätkii täällä meikäläistä naamaan ja päivänvalo sammuu ennen kun on päässyt kunnolla syttymään, niin tällaiset kuvat todella lämmittävät mieltä :)

    ReplyDelete
  5. Tajuttoman upeita maisemia! Kiva lukea tällaisia reissupostauksia hyvien kuvien kera. Tuosta reissustasi tulee vähän omat seikkaulut mieleen täällä Meksikon maaseudulla ja vuoristoilla, jossa myös monet paikalliset elävät maalattiahökkeleissä ilman sähköä ja vettä. Vetää nöyräksi moisiin luksuksiin tottuneen kaupunkilaisen :)

    ReplyDelete
  6. Yksinkö tuolla olit vai joko Riku on tullut sinne Kiinaan seuraksi? Eikö itsesuojeluvaisto heräillyt yhtään tuolla liftausreissulla, mikäli vielä yksin siellä matkasit?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Riku tulee vasta parin viikon päästä! (Tai pikemminkin "jo" - onhan tässä oltu jo kolme kuukautta erossa, joten kaksi viikkoa on sen rinnalla varsin mitätön aika.)

      Mää oon liftannut kaikki Mongoliat ja Kirgisiatkin ihan keskenäni, joten täällä kotikulmilla liftailu ei juuri kuohahduta. Itsesuojeluvaisto ja kaikki muutkin vaistot saavat rääkyä ihan omia aikojaan, niiden leikkiin ei tarvitse lähteä mukaan. Turva ei ole mikään paikka - turva ja turvattomuus ovat kumpikin mielen luomia projektioita. Projektioita voi havainnoida, mutta niihin ei tarvitse samaistua.

      Eli: kyllä, itsesuojeluvaisto jyllää, mutta mä en jyllää sen mukana. Kunhan annan sen ja kaiken muunkin tulla ja mennä menojaan! "Välinpitämättömyys" on kulttuurissamme varsin demonisoitu sana, mutta mun mielestä tietynasteinen välinpitämättömyys kaikkea tämmöstä mielen kuohuntaa kohtaan on aika toimiva ratkaisu - sillä mielihän kuohuu aivan loputtomiin, jos sen jokaista kuohua ryntää kauhistelemaan ja ihastelemaan.

      Delete
  7. Onko tullut vastaan tilanteita, joissa köyhemmillä alueilla elelevät ihmiset suhtautuvat sinuun hyvin kielteisesti tai eivät oikeastaan ymmärrä mitä hittoa puuhaat (siis en tarkoita kielellistä ymmärtämistä)? En ole itse kovin paljon seikkaillut köyhien maiden syrjäseuduilla, joten pohdiskelin millaista suhtautuminen lähtökohtaisesti on. Voisin kuvitella, että köyhillä syrjäseuduilla ihmisillä herää helposti "rikas länsimaalainen elämysmatkailija haluaa tulla pällistelemään köyhyyttä" -oletuksia. Uskon kyllä että onnistut valloittamaan ihmiset hurmaavalla persoonallasi, mutta lähinnä kysymys koskee ensikohtaamisia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oikeastaan vain Xinjiangissa olen kohdannut avointa vihamielisyyttä. Siellähän mm. meikäläisen tatuoinnille syljettiin - se oli aika karua menoa se. Moinen taas ei johtunut siitä olin "rikas länsimaalainen elämysmatkailija", vaan siitä että puhuin kiinaa; kiinan kieli kun edustaa uiguureille kaikkea sitä kulttuuririistoa, jota nämä ovat Kiinan vallan alla joutuneet kokemaan.

      Delete
  8. Mietin näitä ristiriitoja eilen nähdessäni dokumentin siitä, kun Bhutanilaiseen maalaiskylään saapui jakin mukana ensimmäinen televisio. Jotenkin sen maalaiselämän ja ikiaikaisen muuttumattoman elon kauneus tuntuu täällä kotisohvalla niin sykähdyttävältä, että sielu huutaa että ei, ei, älkää hankkiko sitä telkkaria ja katsoko sieltä sitä jenkkiläistä vapaapainia, koska se murentaa lopulta teidän maailmankuvan ja elämäntavat ihan täysin. Mutta toisaalta, kuka minä olen kieltämään sähkön ja "kehityksen" tuomat edut ja haitat, kun itse olen saanut nauttia niistä koko elämäni. Kyllähän se elo aika huomattavasti helpottuu modernien mukavuuksien myötä, mutta kadotetaanko siinä samalla jotain todella arvokasta? Vai saavutetaan uusia unelmia ja vaihtoehtoja, joista ei aiemmin ole oltu lainkaan tietoisia? Todennäköisesti sekä että, hyvässä ja pahassa.

    Tämä postaus osui siis täysin yksiin omien pohdintojeni kanssa, joita olisin mielelläni kehitellyt enemmänkin. Nyt vain täytyy lähteä koululle kirjoittelemaan gradua, että se joskus valmistuisi ja voisin lähteä taas seikkailemaan. Kiitos vielä siitä, että saan seurata matkaasi ja lukea mietteitäsi kaikkien näiden mahtavien teemojen tienoilta! Piristää kummasti tämän harmaan marraskuun keskellä.

    - Maailmanpolitiikan opiskelija Ruotsista

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen itse sitä mieltä, että täältä kotisohvalta käsin jeesustelu ei yksinkertaisesti anna mitään kummallekaan osapuolelle. Kaikki on jatkuvassa muutoksessa - jotain menetään jatkuvasti ja samalla jotain uutta saadaan tilalle. Kaikkeen sisältyy hyvää ja huonoa, sillä hyvä ja huono luovat toisensa samassa prosessissa. (Kun jokin määritellään hyväksi, määritellään samassa prosessissa automaattisesti myös huono.) En myöskään usko mihinkään "parempaan maailmaan", jota kohti tässä oltaisiin menossa tai joka vastakkaisesti oltaisiin jättämässä taakse. Jokaisessa maailmanajassa ja -paikassa on omat hyvänsä ja huononsa - ne ovat jatkuvia määritelmien sokkeloita, jotka kieppuvat toistensa ymppärillä. Eikä tämä ei ole nihilismiä, vaan yksinkertaisesti sen hyväksymistä, että hyvä on silloin kuin huonokin on ja toisinpäin.

      "When all people under Heaven acknowledge the beautiful as beauty, there appears ugliness. When they acknowledge goodness as good, there appears evil."
      Laozi - Dao de jing

      Olen itse käynyt tämän aiheen tiimoilta montakin eri vaihetta läpi. Ensin jeesustelin kotisohvalta, mutta sitten aloin ihan tosissaan tallata noissa maalaiskylissä - aloin vieroksua turisteja, jotka tulivat sinne päiväksi paukuttelemaan kameroitaan ja harmittelemaan modernisoitumista ilman minkäänlaista omakohtaista käpyä siitä, millaista on asua esimerkiksi Gobin autiomaassa talvella. Nykyinen kantani taas on juurikin tuo, jonka tämän kommentin ensimmäisessä kappaleessa jo esitinkin. Toivon, ettei se ole mikään "lopullinen" kanta, sillä olisi aika tylsä stabilisoitua 25 vuoden iässä! Jokainen maalaiskylätallailu tuo uusia tuulia ja näkökulmia.

      Tsemppiä gradun tekemiseen - itse tusautan ensi syksynä vasta kandin. n__n

      Delete
  9. Nyt vähän ohi aiheen, mutta muistan sun joskus kertoneen että sulla oli jonkin sortin iho-ongelmia/aknea ainakin Kiinassa ollessasi? Paraniko tää sulla ihan itsestään vai söitkö siihen jotain lääkettä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä mulle ihan pahansorttinen akne iski, onteloakne laatuaan! Vuodenpäivät sen kanssa kärvistelin, sillä Kiinassahan moiseen ei lääkkeitä anneta. Suomessa sain sitten viimein aknelääkityksen, joka alkoi neljän-viiden kuukauden jälkeen tehota. Tämmönen onteloaknehan ei oikein itsekseen ota parantuakseen, joten jos sulla on samanlaista oireilua, niin suosittelen käymään lääkärissä. (Eikä syy ole ensisijaisesti kosmeettinen; mikään ei ole inhottavampaa kuin kauttaaltaan tulehtunut, kirvelevä ja poltteleva naama. :F) Itselleni jäi poskiin melkoisen syviä arpia, jotka olisi voinut välttää, mikäli hoito olisi aloitettu ajoissa.

      Noh, tämähän ei suinkaan ollut tarinan loppu! Nyt pari kuukautta sitten lopetin e-pillerien syömisen, ja siitäkös iho taas riemastui. :D Kovasti vaikuttaa siltä että uusi epidemia on alkamaisillaan, joten voi hyvinkin olla että ruttunaamana tässä mennään taas Suomeen asti. Tämä on ymmärtääkseni perinnöllinen sairaus - vähän hankala kumppani kaltaiselleni reissaajalle, mutta minkäs teet!

      Delete
    2. eikö oo vähän ristiriitaista että hipit käyttää e-pillereitä kun muuten koitetaan olla niin luomua ja sitten sekotetaankin hormonitoiminnat päivittäisillä (turhilla) pillereillä?

      Delete
    3. Keitä ovat nämä viittaamasi "hipit", jotka koittavat olla niin luomua? Aika monet "hipit" (jos tätä termiä nyt halutaan käyttää) käyttävät myös LSD:tä, elikäs puolisynteettistä psykoaktiivista ainetta. Onko LSD:llä trippaileva hippi siis ristiriitainen - tai ööh, puoliksi ristiriitainen? (Ja kellä on oikeus määrittää hippi hipiksi - onko moinen ulkoinen määritelmä edes millään muotoa mielekäs?)

      Ja ennen kaikkea: mikäpä täällä ei olisi ristiiriitaista? Onko ristiriidattomuus jokin tavoiteltava, itseisarvoinen olemassaolon tila? Jos minulta kysytään, niin koko kokemusmaailma nousee ristiriidoista. Ristiriidat loppuvat vasta siellä missä kieli lakkaa olemasta.

      Palatakseni pilleriaiheeseen: olen samaa mieltä siitä, että pillerit aiheuttavat (ainakin omalla kohdallani, muiden kokemukseen en osaa sukeltaa) aivan turhaa hormonihäslinkiä. Mikäli huomasit, niin kirjoitin yllä juurikin lopettaneeni pillerien käytön.

      En tiedä viittasitko luomuhipillä nyt juuri meikäläiseen, mutta mikäli moisen tittelin haluat mulle langettaa, niin voin kyllä patsastella sellaisenkin nimikkeen alla. Itse kuitenkin koen olevani ihan samanlainen ristiriitamuoto kuin mikä tahansa muukin elävä organismi, sillä ristiriitaista räpellystä tämä kaikki pintapuolinen kokemus on. Kuten sanoin: ristiriidat lakkaavat olemasta siellä missä kielikin - eli kokemuksen tuolla puolen -- the Void ja the end tälle kommentille!

      Delete
    4. tarkoitin noilla hipeillä tyyppejä kenen mielestä meikkaaminen, lisäaineet, hygieniatuotteet yms. ovat turhakkeita ja paheksuttavia elämänlaadun pilaajia. luulisi että e-pillerit voisi siten lykätä samaan kategoriaan, mutta yllättävän usein ne ovatkin hippipiireissä hyväksyttävämpiä kuin kahvi tai vaikkapa sokeri teessä

      Delete
    5. Tarkoitukseni ei ole nyt rehvastella seksielämälläni (yhyy ::DD), mutta jos tässä täysin kondomilinjalle heittäydyttäisiin, niin täytyy kyllä sanoa että aika massiivinen kasa siitä syntyisi kumijätettä ihan jo kuukausitasollakin, saati sitten vuositasolla. Moisesta kumijätteilystä se luomuus vasta kaukana onkin!

      Mitä siis esität vaihtoehdoksi? Ei ehkäisyä "hipeille"?

      (Tarkoitukseni ei ole haastaa riitaa, vaan ihan tosissani kuulisin potentiaalisista vaihtoehdoista! En koe itseäni luomuhipiksi tai edes hipiksi, mutta kyllä mua nyt vaan kiinnostavat mahdollisimman luonnonmukaiset, eettiset ja ekologiset elämänvalinnat.)

      Delete
    6. (Näillä näkymin olen siis ensi syksynä Suomeen tullessani hommaamassa kierukan, koska se on ainakin tämänhetkisen tietopohjani valossa niin sanottu "pienin paha." Luomua ei toki ole sekään nähnyt, joten tässä näyttää menevän oman luomuhippeilyni raja - seksihommista en ainakaan tässä vaiheessa elämää ole valmis enkä halukas tinkimään luomun nimissä!)

      Delete
    7. niin no jos seksiä mielii päivittäin tai useamman kerran viikossa harjoittaa, niin sitten kondomista sitä muovijätettä paljon tuleekin. kierukkaa olisin itsekin ehdottanut, jos seksiin täytyy aina kuulua yhdyntä ja sisälle laukeaminen ja sitä todella usein harjoitetaan niin kierukka voikin olla ihan hyvä vaihtoehto. herättää kyllä ihmetystä kun jotkut hippipiireissä katsovat toisten kulutustottumuksia, vaatteiden shoppailua, muovikassin ostamista tai lihansyöntiä pahalla tuottaen itse isoja määriä muovijätettä kondomeilla. tai sitten vieroksuvat toisten ruokatottumuksia ja lisäaineiden käyttöä, vaikka samalla itse söisi päivittäin hormonipillereitä. en kuitenkaan tuota lsd:n käyttöä vertaisi e-pillereihin koska lsdtä tuskin kukaan päivittäin tai kuukausittainkaan nauttii

      Delete