Sunday, October 26, 2014

vuoritrapetsi, seikkailupiilo

Olin jo jonkin aikaa ehtinyt kutkuttua muutaman sadan kilometrin päässä sijaitsevasta, 3500-4100 metriin kohoavasta Cangshan-vuoristosta (苍山), joten kun yliopistollani päätettiin yllättäen pitää neljän päivän miniloma, tuumasin välittömästi että juhuu, nyt mennään! Hyppäsin bussiin, odotin kärsivällisesti että samainen bussi saatiin hinattua ojasta, nukuin yön jo ennestään tutuksi käyneessä majatalossa ja heräsin seuraavana aamuna valmiina vuorenvaltaukseen.

Eipä siis muuta, kuin pitkän sortin tyhjyysmeditaatioon istuminen heti ensimmäiseen vuorimetsään sukellettuani, ja sen jälkeen tyhjyyden ja hiljaisuuden kera kohti arviolta seitsemän tunnin nousua. Vuorelle kiipeäminen on itse tyhjyys, ja se tarkoittaa nimenomaan tyhjyyttä itsessäni; loputonta, viehättävää tasapainoilua otsalohkon takana. Maailmasta eivät huolen-, murheen- ja miettimisenaiheet lopu, joten ei auta kuin astua tuolle trapetsille ja kurottaa loputtomaan. Erityisesti vuorille kiivetessäni tuo trapetsi näyttäytyy kovin kevyenä ja varmana, hiuksenhienona rytmin rummutuksena, ja siksi vuoret niin olennainen osa kulkemaani tietä kai ovatkin.

Itse Cangshan... Uskomaton. Cangshanin ei totisesti tarvitse yrittää olla yhtään mitään muuta kuin mitä se sattuu olemaan, joten miksi tarvitsisi kenenkään tai minkään muunkaan? Katsokaa vaikka.

Avalokitesvara keskellä vuorilampea.



Seuraavana päivänä edessä oli muutaman tunnin liftausoperaatio Dalista Weishaniin. Weishanissa ensisijainen kiinnostuksenkohteeni oli Weibaoshan (巍宝山), taolainen pyhä vuori, jossa taolaisuus ilmenee sammaleisina hautakammioina ja alkemistisina soppina -  ei marmoripintoina ja huoliteltuina kalligrafia-tauluina, kuten kaupungeissa on tapana.

Syrjäisellä Weibaoshanilla ei juuri ulkomaalaisia käy, eikä liiemmin ulkopaikkakuntien kiinalaisiakaan. Kävikin siis niin, että jo ensimmäisen temppelin munkki istutti minut olkituoliinsa ja kävi haastamaan juttua ensin tienkulkemisesta ("taolais-buddhalais-tantrinen polku, mitä hittoa!", tämä rääkäisi) ja sitten kuppikoostani. Taolaisilla munkeilla on nimittäin usein hyvin salaperäisen hihittelevä asenne seksuaalisuuteen. Kun toisen temppelin munkki teki saman homman, tajusin että tästä saattaa tulla aika pitkä reissu; vuorella kun on parisenkymmentä temppeliä sekä lisäksi vielä lukematon määrä pieniä pyhättöjä ja kotikoloja. "Kyllä on hyvä vartalo, mutta ei se Tielle pärjää!", totesi eräs nuorimmista munkeista tiiraillessaan porrasnousuani. Ehdottoman asiallinen tokaisu, josta en voisi olla enempää samaa mieltä.

Temppeleissä ylivoimaisesti kiinnostavinta oli se, että niissä ihan tosissaan asuttiin ja harjoitettiin tietä. Nuhjuisia kuppeja ja pannuja, sukkapyykkiä ja reikäisiä kalsareita sai ihailla siinä missä kolmisilmäisiä, keskisormellaan sojottelevia taolaishurjimuksiakin. Erääseen temppelihuoneeseen oli joku läväyttänyt mätänemisprosessinsa aloittaneen vuohenpään, kun taas erään temppelin alttarilla lekotteli laaja kokoelma taolaisen rakastelun saloista kertovaa kirjallisuutta kera paikallisen munkin kirjoittaman laajan kommentaarin.

Luulenpa, että näin rehvakas meininki voi toteutua vain maaseudulla, jossa taolaisuudella on vahvat ja syvät juuret - niin vahvat ja syvät, että se nostattaa salaperäistä hihittelyä.


Taolaiselta munkilta mukaan saamani, käsin näperrelty syöminen.

"Tule takaisin, kun meditointityynysi näyttää tältä!", heitti eräs munkki haasteen. Meditoimme yhdessä pienen tovin, jonka jälkeen lupasin ottaa haasteen vastaan.


Weishanissa on sattumalta myös yksi Kiinan viimeisistä vanhoista kaupungeista - siis sellaisista alkuperäisistä vanhoista kaupungeista, joita yhä edelleen pyörittää paikallinen elämänmeno; ei turismin tuoma kaupallistuminen. Dalin turismia varten kunnostettu vanha kaupunki on mainio paikka, jos haluaa ostella matkamuistoja tai istua kuppilassa, mutta jos haluaa todella tunnustella sitä millaista elämää näissä kaupungeissa on eletty (ja eletään yhä), on Weishan aivan ehdoton. Sunnuntaiaamun käynti oli kovin verkkainen; nuudelintekijä vaivasi taikinaa ja pari vanhaa käppänää istuskeli kävelykadun reunalla lehteä lukien. "Zhe ge pengyou tai lihai,!" ("tämä kaveri se vasta hurja onkin!"), riksakuski tuuletti menemään kun viipotimme keskusaukiolle kerääntyneen äijälauman ohi. Noita huvittuneita suosionosoituksia vastaanottaessani tuumin totisesti tehneeni oikean valinnan Yunnaniin tullessani. Metropolit saattavat viihdyttää hetken jos toisenkin, mutta jos minulta kysytään, niin kaikkein omituisimmat ja ihastuttavimmat seikkailut löytyvät juurikin näistä maaseutujen piilopaikoista.


Nuudelit lekottelemassa auringonpaisteessa.


Takaisin Kunmingiin päästyäni viimeistelin vielä ihmisyyttä ja moraalifilosofiaa käsittelevän esseeni, harjoittelin 50 uutta kirjoitusmerkkiä sanakokeeseen ja valmistelin pienen puheen puhekurssin välikoetta varten. Nytpä on siis sen sortin fiilis, että olen tälle Kiina-touhulle taas kaikkeni antanut!

23 comments:

  1. Ai että kun näyttää komealta! Pökertyneet fiilikset - tollaset mestat pitää joskus kyllä nähdä ihan oikeessa elämässä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kyllä pökerrytyttävää! Ja kuvahan on vain littana pannukakku; mietipä kaikkea tuota 360 astetta joka suuntaan! *__*

      Delete
  2. Kauniita paikkoja. On välillä pälkähtänyt kuitenkin mieleeni, että tekstistäsi saisi paljon syvempää ja mielenkiintoisempaa, mikäli perehtyisit syvemmin näihin paikkoihin ja uskomusmaailmoihin mitä esittelet. Tai ehkä teetkin niin, se ei vain oikein välity lukijalle. Sellainen välittömän kokemuksen ja teoreettisen tiedon (historian, filosofian) yhdistäminen kiinnostaisi minunlaistani lukijaa kaikkein eniten, ja välittäisi sellaista arvoa, joka saisi lukemaan tekstiäsi muutenkin kuin vasemmalla silmällä kuvien plaraamisen ja fiilistelyn jäädessä pääpointiksi. En tarkoita tätä pahalla, vaan rakentavana, kun näen sinussa paljon potentiaalia hyväksi ja kiinnostavaksi kirjailijaksi kuitenkin. :) Nyt näistä seikkailuista tulee vähän sellainen "menin sinne ja tänne, mutta en oikeastaan osaa sen syvällisemmin kertoa yhtään mistään"-fiilis, mikä on kiinnostuneena lukijana ehkä vähän sääli.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      En tiedä kauanko olet blogiani lukenut, mutta tuon sortin blogiahan sitä tuli nimenomaan joskus muutama vuosi sitten pidettyäkin. Sittemmin olen siirtynyt kirjoittamaan juurikin noista mainitsemistasi teemoista (ja analyysin tasoista) kirjoihini - ensimmäinen kirja julkaistaan nyt ensi vuoden alkupuolella ja toista kirjaa kirjoitan juuri parhaillaan.

      Nykyisellään tämä blogi on siis vain pienimuotoinen sivuharrastus, johon purkaa kuva- ja ajatusvirtaa rajallisin resurssein. En enää nykyään koe, että blogimaailma on se ykkösareena, johon haluan laittaa kaiken likoon. Rohkenen väittää, että minulla on paljonkin osaamista kirjoittaa ja monistakin asioista, mutta täällä blogissa en noihin monituisuuksiin aio enää porautua. Kirjaformaatti on aina ollut se formaatti, jota kohti olen tähdännyt, ja nyt kun siitä on tullut mahdollista, on blogi saanut jäädä pienimuotoiseksi harrastukseksi.

      Kannattaa siis ehdottomasti etsiä käsiinsä se meikäläisen kirja (ja kaikki tulevat kirjat!), sillä siitä löytyy nimenomaan kaikkea mitä kommentissasi peräänkuulutit - ilmoitan täällä blogin puolella sitten, kun kirja julkaistaan. :>

      Delete
    2. Mitä tuo toinen kirjasi muuten tulee käsittelemään vai onko se jonkinlainen jatko-osa ensimmäiselle kirjalle?

      Delete
  3. Kertakaikkisen ja monimuotoisen hengästyttävää meininkiä (maailma tursuaa)!!

    Tässä poukkoileva kommenttini:
    Vilpitön kiitos, Heidi, rohkeudestasi olla ja kirjoittaa. Innoitat minua suuresti omissa pohdinnoissani ja oman polkuni hahmottamisessa. Olen jo suhteellisen pitkän ajan kurkistellut oikeaan suuntaan, mutta vasta kuluvan vuoden aikana rohkeuteni on kypsynyt meheväksi!
    Ja kaiken tämän ehkä pienimpänä, ehkä merkittävimpänä seurauksena uskallan myös nyt viimein kysäistä (kuin ohimennen, kuin vasta ajatuksen saaneena): millaisia aamurutiineja sinulla on? Joogaa? Meditaatiota? Oliko alussa vaikeaa sisällyttää aamuihin tietyt menot?

    Innolla kirjaasi odottaen,

    Seuraaja vuosien takaa *_-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tervehdys, seuraaja vuosien takaa! (Ja kiitos kommentista!)

      Hyviä kysymyksiä - aamurutiinit on tärkeitä! Itse pyrin mahduttamaan aamuun valtaosan päivän "nää hommat mä haluan tehdä!" -jutuista - se mahdolistaa sen, että saman päivän aikana on mahdollista toteuttaa kaikki haluamansa sekä jättää tilaa myös spontaanille ajelehtimiselle.

      Suomessa tapasin herätä seitsemän aikoihin, kirjoittaa pari tuntia ja painella sitten aamujoogaan. Kiinassa taas mun täytyy tönöttää pulpetissa jo 7:45, joten aamuun mahtuu vain lyhyt meditaatio. En suoraan sanottuna tästä Kiinan-meiningistä ihan hirveästi piittaa, sillä olen ehdoton aamukirjoittaja (aamuisin mieli on tyhjimmillään ja puhtaimmillaan), ja toisinaan harmittaakin ihan vietävästi, että kirjoitushommiin pääsee vasta iltapäivällä, kun pää on jo selvästi kohisevammassa kunnossa. Joogakin tapahtuu täällä Kiinassa ilta-aikaan.

      Ainiin, vielä yksi tärkeä homma: herääminen ilman herätyskelloa! Tähän totuttelu vei omassa tapauksessani melkein vuoden, mutta sittemmin olen kehittänyt itselleni sisäisen kellon, joka viestii että puoli kahdentoista aikaan mennään nukkumaan ja seitsemältä herätään. n__n Herätyskelloon herääminen on nimittäin ainakin itselleni kovin vierannuttavan tuntuista touhua, joka katkaisee siteen unimaailmaan yhdellä äkkinäisellä nykäisyllä. Liukuvat rajat unitajunnan ja valveillaolon tuottaman tajunnan välillä tuntuvat luonnollisilta ja hyviltä.

      (Vitsi että tuli kova kaipuu noihin Suomen aamurutiineihin! Aamukirjoittaminen ja aamujooga = *__*)

      Delete
  4. Täällä myös yksi joka innoissaan kirjaasi odottaa.

    Mahtavia kuvia ja sanoja. Ehkä minäkin vielä joskus heitän rinkan selkään ja sanon adios!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rinkka selkään ja adios on sekin vain yksi adioksen puolikas - toinen puolikas on olla ihan just siinä missä on ja osata niiltä sijoiltaan sanota adios! Eka kirja käsittelee tätä ensimmäisenä mainittua adios-tyyppiä, toinen kirja jälkimmäisenä mainittua.

      Musta tuntuu että mun niin sanottu elämäntehtävä on ihan kokonaisvaltaisen adioksen kartoittaminen. Aivan loistavaa että oot mukana seuraamassa! n__n/

      Delete
  5. http://www.hs.fi/blogi/yhariaitijaunelmalapset/a1305882460370

    Mitä ajatuksia ja tuntemuksia tuo kirjoitus sinussa herättää?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pakinana tämä olisi naurattanut, mutta valitettavasti kyseessä ei tainnut olla pakina.

      Ensinnäkään: kyseisellä kirjoittajalla ei taida olla tietoa saati omakohtaista kokemusta siitä, kuinka kompleksista ja rankkaa touhua itseensä uppoaminen on. "Meditaatio on kovinta tietämääni työtä", sanovat kaikki buddhalaismunkit, vaikka tekevät päivän aikana myös 8-10 tuntia todella rankkaa fyysistä työtä. Kyse ei suinkaan ole mistään peiton alla kiehnäämisestä ja varpaiden ojentelusta. Ja vaikka itse-etsinnän keino ei olisikaan meditaatio, on edessä väistämättä hyvin rankka ja ristiriitainen tie. Ihmismieli on maapallon ylivoimaisesti kompleksisin ja konfliktisin organismi, ja sen ymmärtämistä on useissa kulttuureissa ja vuosituhansien ajan pidetty ihmisyyden kaikkein tärkeimpänä päämääränä.

      Ihminen ei ole yhteiskunnan palvelija, eikä yhteiskunta ole ihmistä suurempi. Ihminen ei ole itse vastuussa siitä että syntyy pakkoyhteiskuntaan, eikä täten ole myöskään sitä kohtaan velvollinen. Jos ihminen voisi halutessaan erota yhteiskunnasta, voitaisiin asiaa tarkastella toisesta näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista: nykyihminen on väistämättä aina jonkin yhteiskunnan jäsen.

      Jos kävisi niin, että neljä miljoonaa suomalaista jättäytyisi pois työelämästä itseään etsimään, tulisi tästä yhteiskunnasta kieltämättä hyvin erilainen. Se ei kuitenkaan lakkaisi olemasta tai olisi yhtään sen enempää tai vähempää. Yhteiskunta tarjoaa palveluita ja ajatusmalleja kysynnän mukaan - kun kysyntä vaihtuu, vaihtuu myös yhteiskunnan muoto ja tarkoitus. Esimerkiksi Bhutan on hyvä esimerkki yhteiskunnasta, jossa hyvin suuri osa väestöstä on kautta aikojen vetäytynyt "etsimään itseään." Bhutan on kovin erilainen kuin Suomi, mutta se on yhteiskunta siinä missä mikä tahansa muukin.

      Kyseisen artikkelin kirjoittaja taitaa pelätä muutosta kuollakseen. Siihen on nimittäin aivan vissi syy, miksi yhä useampi jättäytyy oravanpyörän ulkopuolelle. Oravanpyörä ei nykymuodossaan yksinkertaisesti ole kestävä, eikä se suinkaan ole ainoa mahdollinen tapa järjestää ihmiselämää maapallolla. Kun tarpeeksi moni ihminen asettuu poikkiteloin sitä vastaan, muuttaa oravanpyörä väistämättä suuntaansa. Yhteiskunnat ovat aina muuttuneet ja tulevat aina muuttumaan. Meidän yhteiskuntamme (nyt puhun koko länsimaisesta sivilisaatiosta) ei ole ensimmäinen eikä viimeinen, joka on suurten muutosten kynnyksellä.

      Moralisoiminen, syyllistäminen ja muutosta vastaan haraaminen se vasta itsekästä onkin.

      Delete
    2. Se piti vielä lisätä, että sinänsä erittäin tärkeä kirjoitus.

      Juuri tästä tulevina vuosikymmeninä tulee olemaan kysymys. Oravanpyörään sitoutumattomat eivät suostu lähtemään peliin mukaan, vaan etsivät toisia keinoja elää tällä maapallolla - oravanpyörään sitoutuneet pitävät tätä moraalittomana peiton alla kiehnäämisenä, eivätkä kykene näkemään että muutos ei ole uhka vaan välttämättömyys - ja että jonkun tuon muutoksen pioneeri on oltava.

      Delete
    3. Oon kanssa jossain määrin pohdiskellut tätä meidän yhteiskuntaa ja sitä, millaiseksi sen tulisi muuttua jotta se olisi vähemmän yksilöitään ja ympäristöään kuluttava. Tässä oli sulta hirveen hieno kommentti aiheesta ja sain taas vähän uutta näkökulmaa pohdittavaksi. Kiitos :) Tästä aiheesta voisi tehdä vaikka mitenkä hienoa ja tärkeää tutkimusta.

      Delete
    4. "Tästä aiheesta voisi tehdä vaikka mitenkä hienoa ja tärkeää tutkimusta."

      Tässä ny olisi esimerkiksi eräs tämmönen Heidi Nummi, joka aikoo tehdä tutkimusta juurikin tästä aiheesta! Olen vieläpä sen verran höynähtänyt, että koen että mulla on ihan oikeasti tarjota aika vinkeitä näkökulmia aiheeseen.

      Delete
  6. Heipparallaa!
    Iso kiitos mukaansatempaisevan mahtavasta ja äärettömän mielenkiintoisesta blogista nyt ensinnäkin! Sitten haluaisin sinulta viisaampana elämänmuotona kysäistä:
    Onko rastat, jooga tai ylipäänsä orientalismi vain länsimaisten harjoittamaa rasismia?
    Tämä liittyy nyt hyvin löyhästi aiheeseen, mutta kaikki nuo halloweenhöpinät ja tuhannet intiaaneiksi pukeutuvat amerikkalaiset saivat minut pohtimaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Viisaampana elämänmuotona" - tätä tunnustusta olen odottanut koko ikäni! *__*/

      Rasismi on kyllä hemskutin kompleksinen käsite, ja suoraan sanottuna en vielä viiden vuoden yliopistourankaan jälkeen koe olevani valmis argumentoimaan siihen liittyvistä kysymyksistä. Intiaaneihin viittaavien naamiaisasujen tapauksessa voisi ehkäpä puhua "uudelleensijoitetusta rasismista" - se on tietyissä määrin irronnut alkuperäisestä rasistisesta viitekehyksestään, mutta jatkaa silti rasistisen historian uusintamista.

      Orientalismi, rastat ja jooga sen sijaan ovat tutumpaa kauraa, joskin jokaista näistä tulisi mielestäni käsitellä erikseen.

      Orientalismi on mielestäni rasismia: orientalismissa on kyse siitä, että toinen kulttuuripiiri luo omiin tarkoitusperiinsä sopivan kuvan toiseudesta. Kuten orientalismista kirjoittamani postaus kertoikin, ei britti-imperiumin Intia-ekspertti ollut koskaan edes käynyt Intiassa. Tarkoituksena ei siis ollut luoda totuudenmukaista kuvaa Intiasta, vaan pikemminkin luoda britti-imperiumin tarkoitusperiin istuva kuva.

      Jooga taas on ykseyden tiedettä, ja se on sellaisellaan tarkoitettu universaaliksi. Itse pidän niin sanottuna gurunani Swami Satyananda Saraswatia, jonka näkemyksen mukaan jooga on maailmanlaajuinen kulttuuri.

      Rastat putoavat orientalismin ja joogan väliin, eivätkä ole täysin ongelmattomia - varsinkaan siksi, että takkuja löytyy niin rastafareilta kuin Etelä-Aasian spiritualisteiltakin. Rastafarismiin en osaa sinänsä ottaa kantaa, sillä en ole perehtynyt asiaan juuri lainkaan. En esimerkiksi tiedä, onko rastafarismi mustasukkaisesti suojeltu paikallisuskonto vaiko maailmanlaajuiseksi tarkoitettu henkinen tie. Nämä viittaamani eteläintialaiset opit taas ovat kaikille auki, ja mielestäni noihin oppeihin samaistuville rastat ovat yksi tapa ilmaista tienkulkemista. Omat takkuni edustavat juurikin eteläaasialaista spirituaalisuutta. (Vaikka aika kyseenalaisen hätäisestihän nämä kyhättiin kokoon, kun mulla oli silloin viime syksynä Suomeen saapuessani pienehkö "mitä hittoa mä teen Suomessa" -nahanluomiskausi meneillään. :D Tässä nää nyt kumminkin saa kehkeytyä niin kauan kuin vain tietä kuljen!)

      Jos joku osaisi ottaa kantaa tuohon rastafarismihommaan, niin olisinpa erittäin kiinnostunut tietämään! Tuntuu että koko rastahommaan on aika vaikea ottaa kantaa ennen kuin tuo kyseinen sivistysaukko on paikattu. ''___''

      Delete
  7. Ihana blogi sinulla, tulee paljon luettua :-).

    Tää menee nyt todella ohi aiheesta, mutta mitä mieltä olet homoudesta? Henkiseltä kantilta katsottuna. Minulla on vähän ongelma tuon suhteen. Olen nainen ja isken silmäni aina naisiin. Eihän tuossa sinänsä mitään, mutta jotenkin häiritsee ajatus siitä "tasapainottomuudesta". Kaikelle on aina se vastapuolensa, hyvä/paha, +/-, musta/valkoinen... Tietenkin mikään ei ole täysin mustavalkoista ja erilaisia ulottuvuuksia löytyy, mutta ehkä hoksasit mitä tarkoitan. En jotenkin saa tätä homouttani ja henkisyyttäni ympättyä yhteen, vaikka rakkaus onkin kaikkein tärkeintä. Äh. Pahoittelen huonoa selitystä, tätä on todella vaikea pistää sanoiksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla ei sinänsä ole mitään sen kummempaa mielipidettä homoudesta. Homous on olemassaoloa siinä missä mikä tahansa muukin! Itselläni on ollut niin tyttöystävää kuin poikaystävääkin, ja seksiä olen harrastanut aika tasapuolisesti kummankin sukupuolen kanssa.

      Tuollainen vastapariajattelu (dualismi) on kielellisesti ja loogisesti järkevää, mutta en itse koe että todellisuus voisi perimmäisessä muodossaan olla jaettavissa vastakohtiin. Koenkin, että dualismi on vain meidän todellisuutta tarkkailevien tahojen (sun ja mun) tapa jäsentää olemassaoloa sellaiseen muotoon, että kykenemme täällä elämään ja toimimaan.

      Olen omalla kohdallani huomannut, että oli kyse sitten homoudesta tai vaikkapa suhtautumisesta päihteisiin, on kaikki ihan hemmetin hankalaa niin kauan kuin asiaa lähestyy vastapariajattelun kautta. Itselleni paras vastaus onkin ollut non-dualismiin perehtyminen ja sen kokeminen ihan konkreettisesti meditaation kautta. Oli kyse nimittäin homoudesta tai päihteistä, osoittaa kaikki samaan suuntaan: kyvyttömyyteen nähdä olemassaolo ykseytenä. (Suosittelen aina tätä samaa kirjaa, mutta ihan oikeasti Darryl Baileyn Essence Revisited on muutaman tunnin lukukokemus joka mullistaa elämän.)

      Jos tytöt kiinnostaa, niin sitten ne kiinnostaa! Ei avaruudessakaan ole massa jakautunut tasaisesti, ja silti avaruus on juuri sellainen kuin pitääkin. n__n

      Delete
    2. Tulin vain korjaamaan pienen erheen avaruudesta ja massan jakautumisesta:

      http://en.wikipedia.org/wiki/Cosmological_principle

      Delete
    3. Tämäkin prinsiippi tietenkin kannattaa otta varauksella vastaan, mutta kuitenkin.

      Delete
    4. Nojuu, kosmologinen periaate!

      Omasta mielestäni tuo menee samaan "paremman puutteessa" -kategoriaan alkuräjähdyksen kanssa. n__n/

      Delete
    5. En itsekkään usko siihen, että alkuräjähdys olisi lopullinen kaikenkattava teoria maailmankaikkeuden synnystä. Vaikka kosmologisen periaatteen premissit ovatkin alkaneet rakoilla viime aikoina tehtyjen havaintojen perusteella, niin on silti hölmöä otaksua että massa ei olisi jakautunut tasaisesti. Ei kannata myöskään puritaanisesti olettaa, että massa olisi jakautunut tasaisesti.

      Tiede kehittyy jatkuvasti ja vanhoja teorioita sekä olettamuksia korvataan uusilla, enkä usko että koskaan tullaan saavuttamaan jotain ymmärrystä jolloin voisimme sanoa "Tää oli nyt tässä! JJUHUUU!!" Tieteessä on tärkeää olla hyväksymättä mitään annettuna. Jotkin asiat vakiintuvat ajan myötä näennäisen varmoiksi, mutta koskaan ei saa olettaa asian olevan ratkaistuna, sillä tämä johtaa usein jämähteneeseen ja tukkoiseen näkemykseen olemuksen luonteesta.

      Luovuus on äärimmäisen tärkeää tieteessä kuin myös taiteessa, jos oletamme jonkin asian olevan tietyllä tavalla se luo automaattisesti meille tietyn näkökulman, joka on haitaksi uusien mahdollisuuksien oivaltamiselle. Kuitenkin asiat joita pidetään annettuna voivat saada aikaan myös hyvää jos ihmiskunta tekeekin poikkeavan havainnon oletetun asian puitteissa. Tämä johtaa usein äärimmäiseen rajuun toimintaan ja selvitystyöhön, joka johtaa meitä taas uusiin suuntiin maailmankaikkeuden mysteereissä.

      Näitä mysteereitä riittää, ja tulemme aina olemaan "paremman puutteessa". On kuitenkin hieman outoa ladella avaruudellisia totuuksia noin varmasti, siksi annoinkin toisen vaihtoehdon omallesi, jotta muistat ettei täällä mikään asia yleensä ole yksiselitteistä ja mystisyyden ikeen ulkopuolella.

      Delete
    6. Näin lyhyesti sanottuna olen kyllä teikäläisen kanssa aivan samaa mieltä. "Jämähtänyt ja tukkoinen näkemys olemuksen luonteesta" oli sitä paitsi aivan valloittava sananparsi, jonka soisin mieluusti itse keksineeni.

      Tuo käyttämäni metafora ei tosiaan ollut parhaasta mahdollisesta päästä - se oli harhaanjohtava eikä täten erityisen kuvaava. Tuossa yhteydessä se oli kuitenkin tarkoitettu nimenomaan metaforaksi, ei tieteelliseksi kannanotoksi. Tästä lähtien pyrin nasevampiin metaforiin; jämähtänyt ja tukkoinen näkemys olemuksen luonteesta on henkilökohtainen kauhuni!

      Delete