Thursday, October 9, 2014

alitajunnan mouruntaa päiväkirjan sivuilta

Moni saattaa pitää päiväkirjaa hyvinkin henkilökohtaisena, mutta itse en koe että yhdenkään ihmisen päiväkirjassa voisi olla mitään sellaista, jota jokainen ihminen ei olisi perustavanlaisimmalla tasollaan aivan yhtä lailla kokenut. Se, miten tuo jokin sattuu pintapuolisesti ilmentymään (ovatko kyseessä bostonilaiset homonyyttärit, joukkomasturbaatio Nepalin nummilla vai syysmasennus Herttoniemessä), on loppupeleissä vain samaa kokemusta ihmisenä olemisesta.

Tässäpä siis minun päiväkirjaani viime päivien ajalta. Merkinnät ovat sattumanvaraisia, eivätkä pyri muodostamaan minkääsortin ravistelevaa kokonaisuutta. Kunhan nyt ovat vaan - kuten kaikki täällä.


Raivokasta ilon ja onnen tunnetta, polttavaa pettymystä, kärsimättömyyttä, pitkäjänteisyyttä ja yksinäisyyttä. Levottomuutta, keskittymiskyvyn puutetta ja tahmaisia, takertuvia ajatuksia. Päättäväisyyttä, lujuutta ja itsevarmuutta, ja pian taas etäinen, epämääräinen tunne siitä että jokin on hiuksenhienosti vinossa ----- jo samana iltana koko kehon täyttävää autuutta, valoa ja antautumista.

Vaihtoehtoja on joka hetkelle kaksi: identifioitua tai tarkkailla.

Istun maalaisbussin takapenkillä ensin lievää epämukavuutta tuntien, sitten jännittyneenä ja lopulta tylsisteenä. Ihmettelen ja hekottelen kaikelle sille, joka ihmisen läpi pyyhältää ja porskuttelee kuin mikäkin kaikkivaltias. Ja kaikkivaltiutta se onkin, niin kauan kunnes tuumaa että pitäkää te kaikki tämä mikä on hyvää ja kaikki tämä mikä on huonoa, sillä minä en tarvitse enää kumpaakaan - ja kääntää kylkeä nähdäkseen entistä syvempiä unia.

Ahdistus ja autuus ----- olemassaolon esiin nostamaa. Kaikki tulee ja menee, tulee ja menee - tulee ja menee. Olemassaolon luonnetta vastaan on mahdoton rimpuilla. Mutta nämä vastaanottimet, jotka suodattavat olemassaoloa - näiden luonteen tarkkailusta minä voin rakentaa itselleni majan. (Asun majassa!, tiedän kertoa, kun joku kysyy että eikö tämä maja itsessään ole kuitenkin rakennettu toisen rakennuksen sisään.)

Olemassaololla ei ole tahtoa, eikä olemassaolo voi siten olla sen enempää vapaa kuin vapaudetonkaan. Se on kertakaikkisen välinpitämätön, ja välinpitämättömyyden pelko jos jokin johtaa meitä harhaan.


Näissä vuoristometsissä olen kävellyt ja pohtinut. Kahdessa alimmassa kuvassa lepuuttaa metsähautoja.


Milan Kundera kirjoitti ainaisen palautumisen ideasta, ja puhui silloin - tietoisesti tai tietämättään - kaiken samsaarisesta luonteesta. Yksikään kadunpätkä, kahvilannurkka tai lemmenpesä ei ole viimeinen - ei yksikään ahdistus eikä autuus. Se, että kuolema aina jossain vaiheessa puuttuu peliin, ei ole yhtä kuin viimeisyys. Takerrumme viimeisyyden ideaan, sillä emme ole valmiita kohtaamaan loputtomuutta - kohtaamaan ainaista palautumista, samsaraa.

Rähmäsilmäisenä, karvaskurkkuisena, ihmeissäni: tässäkö on kaikki? Maailma on lättänä, ontologinen pannukakku, jonka päälle voin kiivetä kunhan vain olen tarpeeksi rohkea ja huoleton. Ja seuraavassa hetkessä: kaikki on loputonta!

Alitajunnan mouruntaa. Se haluaa huomiota, hellyyttä ja yhä uusia ja uusia houreita (uusi harrastus! kissa! projekti! maailmanympärimatka!) - se haluaa edistystä ja kehitystä, ja enemmän kuin mitään se haluaa että kiipeän vuorelle ja huudan viimeinkin! unohtaen että vuorille noustaan ja niiltä laskeudutaan. Mutta unohtumista seuraa aina muistaminen.

Oletuksia, odotuksia. Alitajunnan mouruntaa, ja unohduksen ja muistamisen rajapinnalla muistutus siitä, että kerran tulee päivä, jona alitajunnan mourunnalla ei ole enää ketään kelle mouruta. Tässä majassa nukkuu kyljenkääntäjä.

Helmikuussa jollakulla teistä saattaa olla kissanpentu tai tipatonta tammikuuta seuraavat bakkanaalit: minulla on lentolippu Nepaliin ja kolmen viikon mittainen tiibetinbuddhalainen retriitti. Samassa veneessä tässä ollaan, tyypit. Ja siksipä teille päiväkirjaani uskonkin.

12 comments:

  1. Tuo ajatus, että kaikki ovat asemasta/maasta/viikonloppusuunnitelmista huolimatta samassa jamassa, on niin kaunis ja niin tärkeä. Aina se tuppaa unohtumaan.

    Kuoleman ja viimeisyyden erosta tuli mieleen reinkarnaatiokysymys. Voi olla, että olet tästä joskus puhunutkin, mutta mikä on kantasi jälleensyntymiseen tai sielunvaellukseen? Oletko esim. meditaation yhteydessä joskus kokenut edellisiin inkarnaatioihin liittyviä muistoja?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa jamaahan tämä kaikki kai tuppaa olemaan!

      Itseasiassa en ole tainnut kyseisestä aiheesta puhua liiemmin yhtään mitään, sillä en koe että mulla on tarjota aiheesta mitään sen kummempaa kannanottoa. Lyhyesti sanottuna: en koe että mieli luo tietoisuuden, vaan pidän mieltä pikemminkin tietoisuuden suodattimena. Samsaarisuus syntyy tuossa suodatusprosessissa. Onko suodatusprosessin tuolle puolen lopullisesti pääseminen elikäs niin sanottu valaistuminen mahdollista? Ehkä - miksei! Sen verran osaan ainakin kertoa, että hetkellisesti se on hyvinkin mahdollista.

      Mitä tulee meditaatioon ja sen yhteydessä tapahtuneeseen inkarnaatiomuiston kokemukseen: moinen viestii mielestäni vain mielen sensaationhakuisuudesta sekä siitä, ettei meditaatio niin sanotusti pysy kasassa. Dhyanassa ei koeta mitään, ja kuten noin kuukausi sitten meditaatiopostauksessani kirjoitinkin, dhyanaa kuvaa parhaiten sana "ei-kokemus." Kovanluokan inkarnaatiomuistojen kaiveleminen saattaa myös johtaa minuuden tarinan entistä kiihkeämpään rakenteluun, vaikka tuo minuus ylikehollista onkin.

      Kaiken kaikkiaan suosittelen pitämään inkarnaatiohommat ja meditaation visusti erillään. Meditaation tarkoitus on nimenomaan sulkea/lopettaa kokeminen.

      Delete
  2. Hei, kopioin tähän vielä vastaukseni edellisen postauksen kommenteista liittyen siihen eeppisyyteen. Haluaisin vielä selventää, että vastaako epäeeppisyys mielestäsi siis karkeasti suomennettuna epäluonnollisuutta?

    Kyllä omasta mielestäni Suomesta siltikin löytyy eeppisyyttä, sitä joka ainakin itsessäni synnyttää juurikin tuota epäuskoisuutta näkemäänsä/ kokemaansa kohtaan. Näin minä koen eeppisyyden ihan maailmanlaajuisena, maita ja mantuja koskevana juttuna. Tosin itselleni ainakaan ei _kaikki_ ilmene luonnollisena ja luontevasti Suomessakaan, kuten ei täydellisesti muuallakaan. :) vaikka eeppisyys sanakirjan mukaan tarkoittaakin jotain todella suurta ja mahtavaa, niin niitä ihmeitähän tästä elämästä löytyy vaikka kuinka- sen kummemmin välittämättä missä päin maailmaa tönöttää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Okei, katotaas ny vielä sitten!

      Perustavanlaiselta olemukseltaanhan kaikki on toki aivan yhtä eeppistä ja epäeeppistä - siis neutraalia. Eeppisyyden ja epäeeppisyyden leimat luo vasta kokija itse. Tämä Heidi-kokija tässä pitää Suomea ilmeisesti sen sortin levähdyspaikkana, että on oman mielenterveytensä pitimiksi lyönyt Suomelle epäeeppisyyden leiman. Samoin saattaa olla tehnyt Chongqingin kaupungin asukki, joka on karannut Kiinasta Suomen luontoon ottaakseen selvää mitä se paljon puhuttu hiljaisuus mahtaa olla.

      Mikään asia tai ilmiö ei siis itsessään ole sen enempää eeppinen kuin epäeeppinenkään - vain kokijan kokemus asiasta voi olla jompaakumpaa. llman kokijaa kaikki vain, no, on. (Joskin olen tainnut blogissani jossain kohtaa myös väittää, ettei ilman kokijaa ole mitään. Seison edelleen tuon väittämän takana, mutta ehkei sitä ny tarvitse tähän yhteyteen sekoittaa. :D) En siis epäile lainkaan, etteikö jollekulle Suomi voisi olla maailman eeppisinkin paikka. Kyse on siitä, millaisen leiman kokija itse millekin lyö!

      (Jos mä nyt tuon eeppisyyden etymologian omassa tapauksessani jollain tapaa määrittelisin, niin kyseessä olisi ehkäpä jokin "epäluontevasti uskottava" asia tai ilmiö.)

      Delete
  3. ''Olemassaololla ei ole tahtoa, eikä olemassaolo voi siten olla sen enempää vapaa kuin vapaudetonkaan''

    Entä ne lapset, jotka ovat vuosia pakotettu elämään vankina jonkun kellarissa, hyväksikäytettävinä monesti päivän aikana? heillä on rikottu ja pilattu elämä, eikö se juurikin ole tuota vapaudettomuutta? Toki olemassaolo on arpapeliä, vähän kuin elämä muutenkin, mutta eikö ole hieman naiivia puhua siitä, kuinka olemassaolo ei ole vapaata eikä vapaudetonta- joillekin se nimittäin on. Maailmassa Vapaana reissaava reppureissaaja kun kuitenkin todellisuudessa vain on hieman eri asia kuin 4-vuotiaana kaapattu ihminen, jonka vapaus on riistetty ennen sen luomista. Yritin ymmärtää kauniin ajatuksesi tuon lauseen takana, mutta totuus lienee se, että olemassaolo kyllä voi olla joko todella vapaata, tai ei niin vapaata.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puhun perimmäisestä vapaasta tahdosta, jota en koe kellään tai millään olevan. En ottanut kantaa tuon vapaatahdottomuuden ilmenemismuotoihin, kuten nyt esimerkiksi tässä viittaamaasi yksilönvapauden puutteeseen. "Maailmassa Vapaana reissaava reppureissaaja" ei ole pohjimmiltaan sen vapaampi kuin lapsiorjakaan. Kumpikaan ei ole vastuussa omasta olemassaolostaan, eikä täten vapaa omassa olemassaolossaan tai omasta olemassaolostaan.

      Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan Darryl Baileyn Essence Revisited -kirjan, (http://hiippariaktivisti.blogspot.com/2014/07/silkka-olemassaolon-ilmaus.html) - se avasi ainakin mun tapauksessa aika tehokkaasti näitä ajatuksia!

      Delete
  4. "ja enemmän kuin mitään se haluaa että kiipeän vuorelle ja huudan viimeinkin! unohtaen että vuorille noustaan ja niiltä laskeudutaan"

    Tässä lausahduksessa on sitä jotakin!

    ReplyDelete
  5. Kiitos erityisesti tästä "Vaihtoehtoja on joka hetkelle kaksi: identifioitua tai tarkkailla."

    Kuinka usein tuleekaan niitä hetkiä, jolloin haluaisi vain tarkkailla ja unohtaa itsensä ja identiteettinsä. Mutta liian usein näinä hetkinä tuntuu että ympäröivä yhteisö ja yhteiskunta pakottaa meitä identifoitumaan. Identiteetitön leimataan vastuuttomaksi ja sitoutumiskammoiseksi. Kuitenkin ainakaan itselleni vastuun karttaminen ei ole ikinä syy sille miksi tuntuu paremmalta vain tarkkailla, vaan pikemminkin päinvastoin: haluan tarkkailla, jotta voisin aina vain kehittyä, toivottavasti vastuullisempaan suuntaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. hyvä anonymous! ymmärrän sun pointin, mut haluaisin tuoda tähän kelaan uuden näkökulman, joka on selkiyttänyt mun elämääni viime aikoina aika paljon: identifioituminen ei välttämättä tarkoita mitään lokeroa, vaan sellaista hullua maailmaanimeytymistä, joka on myös välillä tarpeellista ja terveellistä. jos ajattelet lokeroita, olet yhä siinä tarkkailun moodissa, mutta todella identifioituessasi johonkin tilanteeseen et enää edes ajattele laatikoita - muut lokeroivat sinut puolestasi jos ovat lokeroidakseen.

      tarkkailu on jees, mutta oon sitä mieltä et jos jämähtää tähän asemaan elämässään, saattaa elämän rohkein askel jäädä ottamatta: se, että loputtoman ajattelun sijaan annat mennä, astut virtaan, heittäydyt elämään, ikään kuin ilmaiset niitä tarkkaillessasi kehkeytyneitä ajatuksiasi koko olemuksellasi elämässä, muiden keskellä. elämän ei tarvitse olla vain tarkkailun rauhaa, vaan myös identifioitumisen riehaa.

      t. omena-neiti

      Delete
    2. Kiitos tästä kommentista toinen Anonymous! Ihan pohdittavan arvoinen näkökulma kyllä. Eiköhän se niin ole, että rauhallisen tarkkailun ja riehakkaan identifoitumisen harmoninen vuorottelu tuovat elämään parhaan mahdollisen perspektiivin ja syklin :)

      Delete
  6. Moi Heidi!

    Oon lueskellut sun blogia jostain kesästä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti, mikä on vähän yllättänyt itsenikin, sillä blogien lueskelu ei ole mulle lainkaan arkipäivää. Päällimäiseksi tähän itseni yllättäneeseen käytökseeni löydän kaksi syytä: sun sanallisen ilmaisun kauneus ja meidän ajatusmaailmoiden hämmentävä samankaltaisuus. Voin rehellisesti sanoa, etten ole aiemmin törmännyt blogimaailmassa kehenkään, joka hallitsisi yhtä rikkaan ja ajatuksenkulkunsa perimmäisimmäisetkin onkalot valottavan itseilmaisun. Sä olet tiivistänyt ja havainnollistanut keloja, jotka on niin samankaltaisia omieni kanssa, että välillä tuntuu että oot käynyt mun lantun sisällä kurkkimassa. Vähän samalla tavalla kun joskus musiikkia kuunnellessa ne lyriikat osuu just siihen sun vallitsevaan elämänvaiheeseen, sun tekstit on kolahtanut muhun ja auttanut hahmottamaan asioita, jotka jo tiesin muhineen alitajunnassani. Oon myös itse kokenut viime vuosien aikana melkoisen myllytyksen pääni sisällä liittyen minuteen, maailmankatsomukseen ja no, kaikkeuteen. Myös tarinasi pimeästä illasta oli hyvin samankaltainen omien kokemusteni kanssa, vaikka lähtökohtamme ovatkin täysin erilaiset.

    Eniten sun blogissa on kuitenkin koukuttanut sen ketään kumartelematon elämänjanoisuus, -iloisuus ja usko omaan tekemiseen, joka itselläni tuppaa melko naurettavista syistä jäämään valitettavan usein taka-alalle. Mitä pidemmän aikaa kuluu, etten muista mitä oikeasti haluan tehdä ja olla, sitä huonommaksi yleinen hyvinvointini muuttuu. Siellä se "oikea minä" kuitenkin pinnan alla jyskyttää valmiina pääsemään taas valloilleen ja koen sun tekstien lukemisen helpottaneen suunnattomasti sen muistamista. Välillä on niin helppo lähteä sille sivuraiteelle, joka viitoittaa johonkin ihan toiseen suuntaan, kun siihen sun sisimmässi haluamaan. On se sitten yhteiskunnan, kulttuurin, suvun, kaveripiirin tai vaikka median näyttämä tapa elää ja olla, mä oon huomannut omassa elämässäni liian helposti liukuvani takaisin siihen muottiin, mitä mä luulen muiden multa haluavan. Apatia, se on mun nemesis.

    Vähän aikaa sitten sulla oli jonkun frendin postaus kehumisen tärkeydestä, siksipä ajattelinkin pukea ajatukseni sanoiksi ja jättää palautteen, joka toivottavasti vahvistaa sun intoa kirjoittaa ja jatkaa samalla meiningillä. Vaikka tekstiesi kautta sua ei kykenekään tuntemaan, paistaa rivien välistä niin elinvoimainen ja kaunis ihminen, että haluan antaa sulle lämpimän halauksen ja toivoa kaikkea hyvää. Sun omaksi huviksesi pitämä blogi on tuottanut jollekin elämyksiä, jotka on kouraissut jostain pintaa syvemmältä. Se jos mikä on oiva syy jatkaa. Kirjaa venaillessa!

    Toivottavasti törmätään jossain kuppilassa, jos palaat joskus Helsinkiin. Tarjoan teet!

    - Jussi

    ReplyDelete
  7. Juuri tällaista tajunnanvirtaa lukiessa huomaa mielenkiintoisimmat seikat ja juurikin ne yhtäläisyydet kiinojen ja oulujen ja kaiken siltä väliltä välillä.

    ReplyDelete