Tuesday, September 23, 2014

kulmakuntakajahdus

Viime aikoina on tullut naputeltua sen verran paljon tiukkaa asiaa, että tuumasin heittäytyä hetkeksi kuvalinjalle - varsinkin, kun olen lupaillut kotikulmakuvia sukuni vanhemmalle jäsenistölle jo melkein kuukauden ajan.

Tässäpä siis Kunming, tuo kuuden miljoonan asukkaan kaupunki, jota pidetään Kiinassa yleisesti ottaen varsinaisena takapajulana. Legendan mukaan valtaosa kiinalaisista luulee, ettei Kunmingissa kulje busseja, saati sitten metroa - onhan kyseessä sentään maan köyhimmän provinssin pääkaupunki. Omaan makuuni Kunming on sopivan pieni ja vaatimaton paikka, joka toimii loistavana päämajana Yunnanin - joka on muuten köyhyytensä lisäksi myös Kiinan etnisesti monimuotoisin provinssi - kartoittamiseen. Tiibetin raja huohottelee niskaan ja välillä etnisissä kähinöissä rytisee, mutta kaikesta Kiinalle ominaisesta epäilyttävyydestä ja provokatiivisia tuntemuksia aiheuttavasta kärhämästä huolimatta Kunming lukeutuu ehdottomasti lempikaupunkeihini.

Kotikatuni on kovin trooppisen oloinen. Välillä vain pienet kiinalaiset lyhdyt muistuttavat siitä, että Kiinassahan tässä ny kumminkin ollaan.

Yliopistoni kampus on kooltaan valtava ja sitäkin sokkeloisempi. Tässä yksi sokkelonurkkaus.

Dhammapadan syyslootuksenkukka löydetty!

Joogapaikan kulmilta.


En kuitenkaan valinnut Kunmingia kotikaupungikseni kampusalueen sokkeloisuuden tai lähipuiston mehevyyden takia, vaan vuorien! Kunming sijaitsee 2000 metrin korkeudessa, joten ympäröivää vuoristoa piisaa. Tässä Läntiset vuoret, joille pääsee hujauttamaan noin puolessa tunnissa. Visiittejä on kertynyt jo kolme, ja lisää piisannee pian!



Yuantong on Yunnanin mahayanabuddhalaisen elämän keskus ja sijaitsee heti yliopistoni takana. Viikonpäivästä riippumatta temppelialueella on kaikenmoista hoilaamis- ja opetustoimintaa sekä ilmaisten sutrakirjojen jakelua. Viime sunnuntaina kävin kuuntelemassa luentoa Timanttisutran rivien välistä luettavista viisauksista - ja myönnettäköön, että turhan korkealentoiseksihan se kävi! Asetinpa itselleni ainakin hyvin konkreettisen tavoitteen sen suhteen, mille tasolle haluan kiinan kielen osaamiseni saada.



Lisäksi piisaa vielä taolaista temppeliä, joka sijaitsee varsin lasipainotteisen bisnesalueen keskellä. Täällä bisnesmiehet ravaavat lietsomassa setelinhuuruista taikauskoa samaan aikaan kun taolaiset käppänät väittelevät taolaisuuden ontologisesta perustasta. Toisin sanoen: kelpaa salakuunnella teetä lipitellen!



Loppuun vielä vilkaisu Kunmingin kattojen yli ja ylle.


Joskus vuonna 2011 suurin haaveni taisi olla päästä iltaisin pesemään hampaitani juurikin tällaiselle romun ja sähkökrääsän kansoittamalle kattoparvekkeelle. Tämä haave on nyttemmin toteutunut - ja samalla aika moni muukin. Vaikka Kiinassa asuminen on nykyään pikemminkin kotoisan leppoisaa kuin eksoottisen hurjaa, on tämä yhtä kaikki aivan yhtä myhäilytyttävää touhua!

13 comments:

  1. Voi pojat, että tekisi hyvää päästä seikkailemaan Kiinaan. Minkälaisella budjetilla Kiinassa elää esimerkiksi kuukauden jos rahaa menee vain ruokaan, yöpaikkaan ja julkiseen liikenteeseen? Onko esimerkiksi tuolla Kunmingissä halpoja hostelleja? Entä ovatko kiinalaiset avoimia ottamaan sohvasurffaajia? :D Olisi kova hinku päästä vuorille seikkailemaan ja temppeleihin istumaan ja ihmettelemään. Varsinkin tuo Kiinan luonto tuntuu puhuttelevan ja kutsuvan sieluni sopukoita. Mitähän rokotuksia kannattanee ottaa ja minkälaisiin öttiäisiin kannattaa varautua? Onnistuisiko esimerkiksi pihalla nukkuminen (riippumatossa) jos hätätapaus sattuu?
    Anteeksi kysymyspommituksesta, vastaathan jos kerkiät! :> Tuo porraskuva varsinkin on todella ihana ja suorastaan odottaa että niitä pääsisi astelemaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. AI NIIN! Mitenkäs Kiina ja dyykkaaminen? Oletko kokeillut?

      Delete
    2. Julkinen liikenne ja ruoka on tosi halpaa, yöpaikatkin jos sopivan turistiin kaupunkiin eksyy! Suuremmissa/turisteimmissa kaupungeissa hostellin löytäminen ei todellakaan ole ongelma ja sen saa paikasta riippuen about hintaan 4-8€ (beijing & shanghai kalliimpia). Pienemmissä kaupungeissa voi tulla ongelmaa koska hostellit ja usein jopa hotellit ei ota vastaan ulkomaalaisia (ainakaan jos et puhu Kiinaa tai et matkusta kiinalaisen kanssa) vaan käännyttää sut kaupungin hienoimman hotellin puoleen mikä voi sitten maksaa kolminkertasen hinnan. Sohvasurffaus on aika tuntematon käsite kiinalaisten keskuudessa, länsimaalaset harratsaa mutta niitä ei juuri suurten kaupunkien ulkopuolelta löydä! Kokeilla toki kannattaa. Mulla oli ihan perus A- ja B hepatiitti, japaninaivokuume rokotus olis kans vissiin hyvä olla jos pidemmän aikaa asuu "maaseudulla" eli just tuolla länsi-Kiinassa :) Muuhun mä en osaa vastata mut ehkä Heidi vähän paremmin!

      Delete
    3. Johan oli pontevuutta ja reissukähinää henkivä tämä kommentti! Tässä ny jokseenkin järjestelmällisesti vastaukset teikäläisen kysymyksiin:

      Yöpaikka on n. 3-5 euroa yöltä - yllä mainittu 8 euroa on jo aikamoisen tyyris, sillä esimerkiksi mun ja Rikun tuleva lemmenluola (eli twin room näin yleiskielellä ilmaistuna) tulee maksamaan tuon 8 euroa yöltä. Ja tuo on tosiaan totta, ettei ulkomaalaisia oteta läheskään kaikkiin yöpaikkoihin, joten voi hyvinkin olla, ettei jostain pikkurähjäkaupungista löydy yhtäkään majoittavaa yöpaikkaa. Itse en ole usein päässyt edes Kiinan asumisluvan sisältämällä passilla kirjautumaan sisään.

      Julkinen liikenne maksaa 2 yuania elikäs n. 0,2 euroa riippumatta siitä, kuinka pitkälle kaupungin sisällä kuljet. Pidemmät matkat maksavat keskimäärin noin 50 yuania elikäs ~5 euroa sadalta kilsalta sekä junan kuppaisimmilla paikoilla vielä tuosta puolet vähemmän.

      Sohvasurffausta Kiinassa ei liiemmin ole, mutta sen sijaan täällä voi nukkua oikeastaan ihan missä ja milloin vain. Itse olen nukunut niin KFC:n eteisessä, bussi- ja juna-asemilla, majatalon kellarissa, luostareissa ja temppeleissä kuin paikallisten kodeissa ja jurtissakin. Riippumattoilukin onnistunee käytännössä, mutta mikäli et osaa kiinan kieltä, saatat joutua aika tiukkoihin vääntöihin mahdollisten yövartijoiden kanssa. Dyykkaaminenkin saattaa onnistua, mutta kiinalaiset (pakatut) elintarvikkeet ovat kyllä niin hiton epäilyttävää kamaa jatkuvine myrkytystapauksineen ja korruptiokeisseineen, etten itse liiemmin koske niihin. Halvimmalla pääset, kun käyt yliopistojen ruokaloissa syömässä. Mää itse syön moisessa alle eurolla päivässä kolme lämmintä ateriaa.

      Itse en liiemmin rokotteista piittaa, joten multa ei moisia löydy. Suomessa suositeltiin aikamoista rokotekimaraa, joka olisi maksanut yhteensä n. 300 euroa, ja se sisälsi kaiken hepatiittirokotteista malariarokotteeseen sekä juurikin tuohon japaninaivokuumeen.

      Elikäs ei muuta kuin tänne vaan - halpaa ja elähdyttävää on, ja improvisaatiolla pääsee pitkälle!

      Delete
    4. Onko taustalla joku ideologinen syy vai jätitkö ihan muuten vaan rokotteita ottamatta? Malariaan ei muuten ole rokotetta.. ;)

      Delete
    5. No mitäs, mulla on ihan piinkova muistikuva siitä, että malariahommista mulle jotain puhuttiin! Onko siihen olemassa kenties jonkinlainen ennaltaehkäisevä lääkekuuri?

      Ei nyt ehkä niinkään ideologinen syy, kuin pikemminkin se, että pidän tämänmoisia rokotteita omalla kohdallani ylimääräisinä. Hepatiittia (japaninaivokuumeesta puhumattakaan) huomattavasti todennäköisempää on joutua esimerkiksi vuoristotiekolariin, ja tuolla vuoristoteillä sitä silti tulee harvase päivä heiluttua ties minkä kuskin kyydissä. (Kolareitakin onkin jo tullut kohdattua aikamoinen läjä, muttei mitä ilmeisimmin vielä hengenvaarallisia sellaisia!)

      Tiedän että moni on tästä aiheesta kanssani täysin eri mieltä, enkä ole erityisen halukas tempautumaan mukaan rokotedebatin tiimellykseen. Lääketieteellistä tietämystä mulla ei asiasta juurikaan ole, pikemminkin vain oma naposteluni ja mututuntumani! Jokainen luottakoon omaansa. n__n

      Delete
    6. Malarialääkitystä on, tosin ei sekään 100% suojaa tartunnalta. Kaikista tehokkain keino on vain suojautua hyttysten pistoksilta vaatetuksella, hyttysverkoilla ja -myrkyillä. Hepatiitti A sen sijaan tarttuu esim. saastuneen ruuan ja juoman välityksellä, että huonon hygienian maissa sen ottamiseen olisi kyllä syytä. Pahimmillaan kun se voi johtaa vakavaan maksatulehdukseen (ja kuolemaan).. Omasta mielestäni rokotuksien väliin jättäminen on vähän sama, kuin matkustaisi ilman vakuutusta. Mutta kuten sanoit, jokaisella on tietysti omat syynsä ottaa tai jättää ottamatta rokotuksia, enkä lähde itsekään siitä väittelemään sen enempää. Joskus kuitenkin kannattaa tutkia syitä, miksi rokotuksia suositellaan otettavaksi, sen sijaan että jättää suoraan jotakin ottamatta vain hinnan tai omien mututuntumien takia. :)

      Toivotaan, ettei mitään tartuntoja tule etkä joudu onnettomuuksiinkaan, vaikka niihin joutuminen (varsinkin Kiinassa) on varmasti todennäköisempää kuin hepatiitin tai muiden hyppykuppien tarttuminen!

      Delete
    7. Sittenhän tämä mun rokottamattomuus sopii hyvin kuvaan, kun eihän mulla ny minkäänlaista matkavakuutustakaan ole. :D

      Kukin siis tavallaan, totisesti!

      Delete
    8. No, toivottavasti et joudu sen luokan onnettomuuteen/saa mitään hirveetä trooppista tautia, että pitäisi joku kuljetus Suomeen järjestää/joutuisit sairaalaan siellä pidemmäksi aikaa. Ilman mitään vakuutuksia voi olla hankalampi juttu. Pitää vähän omia taskuja sit ruveta kaivelee. :)

      Delete
    9. Hepatiitti A ei tapa juuri koskaan ja maksakuolioonkin se voi johtaa vain hyvin hyvin harvoin (alle 1 tapaus tuhannesta tartunnasta). Kun verrataan aikaisempaa todennäköisyyttä taudin saamisen potentiaaliin, joka on 20-30 tautia suomalaisten 2 000 000 lomamatkasta niin huomaamme kuinka mitätön mahdollisuus ihmisellä on ylipäätään saada koko tauti. Hepatiitti B taasen voi tarttua ainoastaan veri- tai sukupuoliteitse, sekin on siis harvinainaistakin harvinaisempi tauti. Se on miltei mahdotonta saada, varsinkin jos EI harrasta suojaamatonta seksiä mitä monituisimpien ihmisten kanssa tai harrasta vaikkapa suonensisäisiä huumeita paikallisten kanssa - samalla neulalla. Tietenkin tilastoissa vaikuttaa se, että monilla varmasti on rokotus kyseisiä tauteja vastaan. Pitää myös muistaa, että lomamatkoilla voi olla monia henkilöitä, jotka taasen vaikuttavat kyseisiin lukemiin laskemalla tartunnan mahdollisuutta.

      Pitääkin muistaa, että kohtuus kaikessa hysteriassa! En esimerkiksi näe monia suomalaisia luotiliivien kanssa vaikka Suomessa kuolee 0,26 per 100 000 ihmistä vuosittain tuliaseilla toteutettaviin murhiin. Kuoleman mahdollisuudesta tällä tavalla saisi yllättävän suuren jos lukuja pyörittelisi tarpeeksi kauan. Luotiliivin hintaakin voisi jo varmaan alkaa vertaamaan Hepatiitti A ja B:n hintaan sun muihin matkailijoille suositeltaviin tökötteihin ja pistoksiin. Hinnat kun näet ovat monia satoja euroja.

      Ps. Cimon sivuilla lukee, että The China Scholarship Council maksaa asunnon, opiskelumateriaalin ja terveydenhoidon lukukausien aikana, joten Heidillä tuskin on hätää taskujen kaivelun suhteen. Yleensä nuo stipendit takaavat näet melko hyvin jokapäiväisen elämän menot, sekä ottavat huomioon pahimmatkin riskit kuten Hepatiitin tarjoten näin mahdollisuuden stipendiaatille ilmaiseen terveydenhuoltoon.

      Näin tämä maailma pyörii jatkuvan kuoleman pelon kourissa, ja ihmiset syytävät kaiken energiansa sen estämiseen joka on vielä tällä hetkellä välttämätöntä. Näennäisiä pelkoja sekä uhkakuvia luodaan, että lääkefirmat voivat kääriä hyväuskoisten ihmisten massit taskuunsa ja maailma on taas paljon turvallisempi paikka elää. Ehkä poliisien ja rikollisten tulisikin toteuttaa samanlainen liikeidea kuin lääkefirmojen ja lääkäreiden, vähän markkinointia ja suostuttelua, pientä pelottelua ja mediahysteriaa niin saamme varmasti koko länsimaisen väestön käyttämään luotiliivejäkin, sehän olisikin lystiä!

      Delete
    10. En syö itsekään malarialääkkeitä Intiassa reissatessani, mutta suosittelen silti suhtautumaan aiheeseen vakavasti. Se miten vakavana siihen sitten sairastuu jos sairastuu on ihan tuurista kiinni. Mieheni on sairastanut sen pari kertaa jolloin oireena oli pelkkä kuume. Mieheni isä ei ollut niin onnekas, sai aivomalarian ja kuoli parissa päivässä. Ei kukaan paikallinenkaan niitä lääkkeitä siellä syö. Oireiden tarkailussa vaan kannattaa olla skarppina. Sen sijaan hepatiittirokoitteita suosittelisin ja varmasti voit saada sen paljon edullisemmin siellä ollessasi. Mua puri Intiassa katukoira enkä sen jälkeen miettinyt hetkeäkään otanko viiden rokotteen sarjan rabiesrokotetta paikallisessa sairaalassa piikillä vai en. Sen jälkeen mietin että oli ihan hyvä että oli jäykkäkouristukset ym. voimassa. Tietenkään pelossa ei kannata elää, mutta näitä juttuja kun ei voi ennustaa.

      Delete
  2. No, hepatiitti A + B kuittaantuu elinikäisesti kolmen rokotteen sarjalla, yht. 150€ or so. Keltakuumerokote vaaditaan lain nojalla monille eksoottisemmille alueille matkatessa, ja on voimassa 10 vuotta (kuten jäykkäkouristusrokote, joka sekin kannattaa olla voimassa). Muuten nuo kalliimmat ja lyhytaikaisemman suojan antavat ehkäisevät lääkitykset ja rokotteet kannattanee harkita tapauskohtaisesti. Riskialueille matkatessa menee vähän omaan piikkiin, jos sairastuu vakavasti koska oli liian nuuka, tai ei ottanut riskeistä riittävästi selvää. Idealistiset seikat toki erikseen. Ei tosin itseäni niinkään lämmittäisi, että ainakaan en tukenut pahoja lääkefirmoja, kun osuisi omalle kohdalle joku noista vakavammista maailmaa riivaavista ja ihmisiä tietyillä alueilla massoittain tappavista sairauksista. Vaikka kuoleman ja pysyvän vahingoittumisen riski olisikin pieni, toipuminen voi kestää kuukausista vuosiin, ja hinta nousta sadoista kymmeniintuhansiin euroihin ilman vakuutusta. Kukin tyylillään.

    ReplyDelete
  3. ^ Mainittakoon vielä, että matkatavaroita en itsekään vakuuta. Menköön jos ovat mennäkseen. En myöskään rokottaudu influenssaa vastaan tai ota kallista ja lyhytaikaista rokotetta Japanin aivokuumetta vastaan, ellen joskus tule viettäneeksi aidosti riskaabelilla alueella riskaabeleissa olosuhteissa pitkää ajanjaksoa jostakin syystä. :)

    ReplyDelete