Saturday, September 20, 2014

astraalikehoista jumalauskoon: 5 harhaluuloa henkisyydestä

Henkisyyteen liitetään lähes mitä tahansa spiritualismista astraalikehoihin; lestadiolaisten kesäseurojen viattomista tanssiaskelista sadhujen pippelinvenytyksiin. Näinkin laajaan skaalaan pesiytyy kuitenkin monenmoista stereotypiaa. Etenkin Kiinan kaltaisessa ateistiseksi määritellyssä valtiossa spirituaalisuus kohtaa lähinnä vaivaantunutta hämmennystä, mutta aikamoiseen stereotypiasoppaan sitä on saanut Suomessakin upota.

Tässäpä siis viisi yleisimmin törmäämääni väitettä siitä, miksi Valtteri tahi Wang vierastaa henkisyyttä.


1. "En usko jumalaan tai yliluonnolliseen"

Spirituaalisuus ei ole yhtä kuin jumalaan tai jumaliin uskominen  - jumalausko tulee spirituaalisuuden rinnalle, jos on tullakseen. Uskonnollisesti itseänikin kuvaa parhaiten määritelmä ateisti - henkilö, jolla ei ole jumalauskoa. Henkinen elämä ei siis edellytä jumalauskoa, sillä henkisyys (joka on itsessään varsin epämääräisesti määriteltävissä oleva termi) viittaa pikemminkin mystisiin kokemuksiin, sisäiseen kasvuun sekä olemassaolon tarkoituksen ja merkityksellisyyden tietoiseen kasvattamiseen. (Mikko Sillfors on kirjoittanut ateistisesta henkisyydestä loistavan artikkelin, jonka voi lukea täältä.)

Yliluonnolliset kokemukset taas eivät katsoakseni ole uskomisen kysymys; yliluonnolliset kokemukset ovat aivokemiallisia reaktioita. Esimerkiksi kuolemanrajakokemukset saattavat hyvinkin olla lähtöisin käpyrauhasen vapauttamasta DMT:stä. Yliluonnolliset kokemukset ovat osa ihmisen olemassaoloa, ja väitänpä, että itsepäisimmin yliluonnollisuutta vastaan haraava henkilökin on joskus ajautunut yliluonnollisen kokemuksen äärelle.

(Yllä esitetystä väitteestä toki tieteellistä mittelöintiä piisaa, mutta itse pidän Strassmanin DMT-tutkimuksia varsin vakuuttavina.)

Uskomisesta puhuttaessa puhutaan väistämättä myös siitä, mikä on totta. Oman näkemykseni mukaan totta on yksinkertaisesti se, joka on kokijalleen totta - mitään kokijan ulkopuolista totuusperustaa ei voida pitää legiiminä. Täten yliluonnollinen kokemus onkin tapahtumahetkellään lähes väistämättä totta. Se, millaisen totuusarvon kyseinen tapahtuma jälkirationalisoinnissa saa, on toinen kysymys.


2. "Uskonnoista on vain haittaa"

Henkisyydellä ei myöskään ole automaattisesti tekemistä uskontojen kanssa. Uskonnot ovat kollektiivisia instituutioita, joissa henkiseen elämään ohjaaminen tapahtuu ulkoapäin, kun taas spirituaalisuus on yksilöllistä ja sisälähtöistä. Henkisyyden ja uskonnollisuuden sekoittaminen toisiinsa johtunee siitä, että ihmisellä on kautta aikain ollut suuri tarve institutionalisoida kokemaansa - tuoda se kollektiivisen tietoisuuden ja tunnustuksen alaiseksi.

Länsimaissa henkisyyden ja tieteellisyyden välille muodostetaan niin syvä jakolinja, että kysymys henkisistä tieteistä ohitetaan lähinnä kiusaantunein olankohautuksin. Henkisiä tieteitä on kuitenkin olemassa - tantran ollessa näistä ehkä tunnetuin. Aivan kuten kaikilla tieteillä, myös henkisillä tieteillä on omat lainalaisuutensa. Uskontoja henkiset tieteet eivät kuitenkaan ole.

Lisäksi väitän, että vain tarvehierarkian ylemmille portaille kiivenneillä on varaa moiseen väitteeseen. Ihmisellä on luontainen tarve luoda ja vastaanottaa selitysmalleja omalle olemassaololleen sekä tuon olemassaolon loppumiselle. Lukutaidottoman, peruskouluttamattoman intialaislapsen on hyvin vaikea heittäytyä ateismin tieteelliseen maailmankuvaan. (Ilman tieteellisen maailmankuvan selitysvoimaa ateismi taas on vain ontto kuori, joka sellaisellaan tuskin tyydyttää ketään. Tämä voidaan huomata esimerkiksi yhä edelleen kehitysmaaksi miellettävissä olevassa Kiinassa, joka on virallisesti ateistinen, mutta käytännön tasolla pikemminkin taikauskoinen valtio.)

"Uskonnoista on vain haittaa" -väittämä on hyvin elitistinen näkemys, joka ei ota huomioon niitä realiteetteja, joiden määritteleminä valtaosa maailman ihmisistä elää.




3. "Olen rationaalinen"

Kyseinen väite kumoaa itse itsensä jo ensikättelyssä, sillä on järjenvastaista väittää, että ihminen olisi ajasta, tilanteesta ja paikasta riippumatta tällainen tai tuollainen. Ihminen ei ole stabiili, eikä kukaan ole rationaalinen rakastuessaan, voimakasta seksuaalista vetoa tuntiessaan tai taide-elämyksiin heittäytyessään - saati sitten nukkuessaan tai kuollessaan. Jo aivopuoliskojen erilaisuus osoittaa, ettei rationaalisuus ole ihmisen koko totuus.

Rationaalisuudelle on paikkansa aivan kuten epärationaalisuudellekin. Ihmiselämä ei ole kontrollin alainen mötikkä, joka voidaan liittää rationaalisuuden otsakkeen alle ja pitää jämptisti siinä. Ehdottoman rationaalisuuden nimeen vannominen on samanlaista putkinäköisyyttä kuin ehdottoman Jumalan nimeen vannominen. Itse koen, että ehdottoman rationaaliseksi itsensä nimeäminen on kyvyttömyyttä (mahdollista pelkoa) heittäytyä ihmisyyden koko kokemukseen.


4. "Olen jo omaksunut tieteellisen maailmankuvan"

Oma maailmankuvani on myös hyvin tieteellinen niiltä osin, kuin koen että kyseessä on tieteellistä selitysmallia totteleva ilmiö. Kuten olen tässäkin blogissa moneen kertaan toitottanut, mielin tutkijaksi. En kuitenkaan näe, miksi se muodostaisi ristiriidan spiritualisuuden kanssa.

Esimerkiksi tietoisuuden, todellisuuden ja tajunnan kysymykset ovat sellaisia, joihin tiede ei nykymuodossaan anna kovinkaan tyydyttäviä vastauksia. Monet kokevat myös, etteivät tieteelliset selitykset rakkaudesta kykene kattamaan rakkauden koko ilmiötä.

Toisaalta on varsin harhaanjohtavaa otaksua, että tieteen tulisi voida selittää koko olemassaolon skaala - aivan kuten on harhaanjohtavaa otaksua, että spirituaalisuuden tulisi voida selittää koko olemassaolon skaala. Tieteellisyys ja spirituaalisuus eivät sulje toisiaan pois, vaan auttavat muodostamaan kokonaisvaltaisen näkemyksen olemassaolosta. Esimerkiksi seksin voikin mieltää samanaikaisesti sekä lisääntymisaktiksi että spirituaaliseksi kokemukseksi. Näiden kahden käsitysmallin ei tarvitse sulkea toisiaan pois.

"Olen jo omaksunut" taas on jälleen kerran aikamoinen stabiliteettiharha, jota kannattaa pikemminkin tunnustella kuin julistaa.


5. "Chakra- ja astraalikeholöpinät aiheuttavat lähinnä myötähäpeää"

Spirituaalisuus ei tarkoita sitä, että spirituaalisesta virrasta ammennetaan kaikki mahdollinen ennakkoluulottomasti ja kyseenalaistamatta - aivan samoin kuin tietellisyys ei tarkoita sitä, että automaattisesti allekirjoitetaan jokaikinen rotuteoria ja multiversumivouhotus. Kaikkea ei tarvitse eikä kuulu allekirjoittaa; meillä kaikilla on erilainen kokemus elämästä, jonka pohjalta voimme muodostaa oman spirituaalis-tieteellisen näkemyksemme.

Lisäksi haluan loppuun painottaa vielä sitä, että niin spirituaalisuus kuin tiedekin on myytti olemassaolosta. Väite siitä, että tiede kykenee esittämään objektiivisia totuuksia, on yhtä tietynlaiseen instituutioon ja yhteisöön sosialisoitunut väite kuin sekin, että kaiken takana on Jumala. Ihminen on aina esittänyt myyttejä olemassaolosta, ja tulee mitä luultavimmin aina esittämäänkin. Nuo myytit vaihtelevat halki ajan ja paikan, ja se että jokin myytti vaikuttaa juuri tuossa ajassa ja paikassa uskottavimmilta, ei tarkoita että se olisi objektiivinen totuus. Totta on vain se, mikä on kokijalleen totta - eikä tuossa totuudessa ole määrällisiä tai laadullisia eroja.

Kuvituksena taattua henkistelykamaa: taannoin valloittamani vuoristometsä sekä Intiassa paikkansa ottanut Puja-rituaali.

(Kulunut kuukausi on ollut melkoista jooga-ashramin lietsomaa henkistelypärinää - seuraavaksi palataan taas tiukkaan tiedeasiaan!)

9 comments:

  1. Todella hyvä ja tarpeellinen teksti. Todella uskovaisessa perheessä kasvaneena en koe jumaluskon tuoneen lapsuudessa elämääni erityistä henkisyyttä, kun taas nykyisin luonnontieteitä opiskelevana ateistina voisin kai sanoa kokevani elämän kokonaisuudessaan hyvinkin henkisesti. Jumaluskon menetettyäni minun oli hyvin vaikea antaa itselleni lupa kokea henkisyyttä, koska liitin sen niin vahvasti kokemaani ahdistavaan uskonnollisuuteen ymmärtämättä kuitenkaan että kyseiset asiat olivat olleet (siis omassa elämässäni) jopa vastakkaisia. Jostain syystä itselleni hyväksynnän kannalta tärkeäksi muodostui sellaisen käsitteen kuin synkronisiteetin löytäminen - sehän tarkoittaa merkityksettömien sattumien kokemista merkityksellisiksi.

    On kuitenkin pakko tarttua tähän:

    "Väite siitä, että tiede kykenee esittämään objektiivisia totuuksia, on yhtä tietynlaiseen instituutioon ja yhteisöön sosialisoitunut väite kuin sekin, että kaiken takana on Jumala."

    Hmm. Haluatko avata tätä vähän enemmän? Tieteessä on hyvin keskeisessä osassa virheiden myöntäminen ja korjaaminen sekä jatkuva kehitys, kun taas väite Jumalasta on (yleensä) pysähtynyt ja jäykkä ilman tarkoitusta muuttua - siksi näiden asioiden toisiinsa vertaaminen tällä tavalla tuntuu aika erikoiselta. Ei tieteen väitetä olevan mikään lopullinen totuus - ihan hullu väitehän se olisikin tieteellisten menetelmien erehtyväisyyden huomioiden. Tiede on ennen kaikkea pyrkimys muodostaa käsitys todellisuudesta, siten että voisimme sen tarjoaman tiedon pohjalta selittää tätä olemassaolon ihmettä toisillemme sen lisäksi että meillä jokaisella toki on oma subjektiivinen kokemuksemme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse erosin kirkosta 15-vuotiaana ateistiksi julistautuen, joten henkisyydelle avautuminen oli itsellenikin varsin ristiriitainen polku. Voin hyvin vahvasti samaistua tuohon vaikeuteen antaa itselleen lupa kokea henkisyyttä.

      Olen kanssasi tieteestä aivan täsmälleen samaa mieltä, eikä kommenttini kohdistunutkaan tämänmoiseen tiedekäsitykseen. Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu tieteeseen näin; olen törmännyt monesti melkoisen fanaattiseen ja ehdottomaan näkemykseen, joka ei hyväksy viittauksia subjektiivisuuteen tai tieteen rooliin myytinrakennuskeinona. Tällainen näkemys ei katsoakseni poikkea jumaluskosta juurikaan. (Valtaosa tällaisista ihmisistä ei ainakaan oman kokemukseni mukaan ole tieteentekijöitä itse, vaan pikemminkin tiedeharrastelijoita. Käsitys tieteenteon metodeista ja tieteenfilosofiasta siis tuskin on heille kovinkaan tuttua.)

      En tiedä oletko itse kohdannut moisen tiedekäsityksen omaavia ihmisiä, mutta ainakin Aasia on moisia pullollaan - ja itseasiassa vaikuttaa kovasti siltä, että "moderni, intellektuelli kiinalaisuus" rakentuu juuri tämänkaltaisen tiedekäsityksen varaan. "Kaiken takana on jumala" on korvattu väitteellä siitä, että kaiken takana on objektiivinen, tieteellisiä selitysmalleja totteleva maailma, ja toivelistalla ykkösenä lieneekin lopullinen, stabiili kaiken teoria. Yksi objektiivisuus- ja stabiiliharha on siis korvattu toisella, niin sanotusti nykyaikaisemmalla versiolla.

      Delete
    2. Aa, okei. "Tiede on vain yksi uskonnoista" on niin yleinen tiedevastainen argumentti, että luulin sinun tarkoittavan jotain samankaltaista. Hyvä että tuli kuitenkin nyt tehtyä ero näiden asioiden välille. Tieteen kyseenalainen käyttö jäykkien uskonnollisten näkemysten tavoin on toki itsellenikin tuttua - myönnän myös itse syyllistyneeni siihen erkaantuessani uskonnosta. Tutustuin sittemmin siis itsenäisesti tieteenfilosofiaan, mutta hullua on että koulun ja opiskelun puolelta moinen käytiin läpi vain muutamilla lukion elämänkatsomustiedon tunneilla ja yliopiston fuksivuonna yhdellä kahden tunnin luennolla. Aika nurinkurista ottaen huomioon aiheen tärkeyden koko tieteen pointin kannalta. Toivottavasti muiden opintielle on sattunut vähän parempaa meininkiä näiltä osin... tuskin? Varmaan usein onkin kyse juuri siitä, että semisti tiedeorientoituneet ihmiset eivät vain yksinkertaisesti törmää koko aiheeseen missään etenkin kun tieteen luonteen kokonaisvaltaisempi ymmärrys varmaan aika harvoin vaikuttaa kovin suoraan tieteellisen tiedon omaksumiseen.

      Delete
    3. Propsit itsenäisestä tieteenfilosofiaan tutustumisesta - moiseen hommaan saisi mun puolesta lähteä joka tyyppi/iikka!

      Itse olen valtiotieteilijänä saanut olla siitä onnellisessa asemassa, että meillä - näin pyöreästi heittämällä - viidesosa opinnoista keskittyy juuri tieteenfilosofiaan. Humanistisessa ja luonnontieteellisessä taas en ole tieteenfilosofiaan törmännyt kertaakaan, vaikka humanistisestakin on jo pitkä sivuaine valmiina ja luonnontieteellisestä tulossa (joskin verkkaiseen tahtiin) toinen samanmoinen.

      Omiin naposteluihini tämä näyttäytyy aika uskomattomana meininkinä, sillä en kykene näkemään miten argumentti voi olla edes avustavasti tieteellinen, mikäli ontologinen ja epistemologinen perusta on jäänyt kartoittamatta ja perustelematta. Monissa tiedekunnissa tämä kuitenkin vaikuttaa olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Jos koko hommassa on näin perustavanlainen aukko jo itse tiedeinstituution tasolla, niin eipä ole ihme, etteivät kovankaan luokan tiedeharrastelivat ole ontologiasta koskaan kuulletkaan. (Paitsi ehkä jossain Ketonen ja Myllyrinteen filosofisketsissä....)

      Delete
    4. https://www.youtube.com/watch?v=0kkrLNrenYU

      Pakko oli käydä tsekkaamassa kun tuli puheeksi! Kuulostan kyllä oikeanlaisen keskustelukumppanin kanssa vauhtiin päästessäni juurikin tältä, mutta siitä ei käy syyttäminen tieteenfilosofian opintoja, vaan pikemminkin sisäsyntyistä vasemmistointellektuellihörhöyttäni. o/

      Delete
    5. Haluaisin kysyä näin ohi aiheen, että mitä kiinan kielen oppikirjoja/muita opiskelumateriaaleja olet käyttänyt? Aloittelen itse opintojani, mutta hyvää kirjaa on vaikea löytää.

      Delete
    6. Mulla on ollut sekä Boya Chinese -sarjaa (博雅汉语) että New Practical Chinese Reader -sarjaa (新实用汉语课本). Jos aiot opiskella itsenäisesti, niin suosittelen ehdottomasti Boya Chinesea, siinä nimittäin tulee CD-levy mukana. Ilman moista voi kiinan ääntämiseen olla aika vaikea päästä sisään.

      Lisäksi kannattaa huomioida, että kyseisten kirjojen käännökset ovat lähes poikkeuksetta pyllyllään. Kiinaa ei useinkaan voi kääntää suoraan muille kielille, ja lisäksi kiinan kielen sana voi olla samanaikaisesti sekä verbi että substantiivi tai adverbi ja adjektiivi. Kannattaa siis pikemminkin kiinnittää huomiota siihen miten kyseistä sanaa käytetään (怎么用) kuin siihen mitä se tarkoittaa (什么意思).

      Delete
  2. Hurjan hyvä teksti!

    Itseäni kuitenkin vähän utopistisena ja tieteeseen kyllästyneenä tyyppinä epäilyttää hieman ajatus "yliluonnollisesta" pelkkänä aivokemiallisena reaktiona; näen henkisyyden niin paljon merkittävämpänä osana meitä kuin kehon/fyysisen, että on vaikeaa ajatella sen olevan selitettävissä biologisesti. Oikeastaan yliluonnollisuus on aika hyvä sana kuvaamaan koko ajatustani asiasta, sillä pidän tällaisia kokemuksia loppujen lopuksi paljon luonnollisempina (Yli-Luonnollisina) kuin tätä fyysistä kokemusta.

    Osaisinpa selittää asiat jotenkin selkeästi. Mutta oot valtavan hieno, hyvää ja virkistävää syksyä sulle!

    ps. ootko katsonut näitä koskaan (itse oon ainakin ihan koukussa): https://www.youtube.com/watch?v=xmN2RL4VJsE

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heihei, nyt täytyy korjata: en sanonut, että yliluonnolliset kokemukset ovat _vain_ aivokemiallisia reaktioita, vaan pikemminkin että ne ovat _myös_ aivokemiallisia reaktioita, eivätkä täten uskomisen kysymys. Aivan samoin kuten rakkauskaan ei ole uskomisen kysymys, sillä myös se on aivokemiallinen reaktio. Aivokemiallisuuden lisäksi rakkaus on kuitenkin myös lukemattomia muita asioita (juuri niitä, joita kokija itse kokee sen olevan), ja niin ovat yliluonnolliset kokemuksetkin. Aivokemiallisuus ei sulje pois ei-aivokemiallista puolta, vaan nuo puolet elävät rinnakkain. Saman voi huomata esimerkiksi LSD-tripillä: armottoman aivokemian riepoteltavanahan siinä itse kukin on, mutta itse kokija kokee samanaikaisesti myös monia muita tasoja.

      Itse vierastan monissa henkisissä opeissa kovasti sitä ajatusta, että henkistä maailmaa pidetään fyysistä maailmaa korkeampana ja tavoiteltavampana - samoin sitä, että usein puhutaan niin sanotuista korkeammista kokemuksista (higher experience). Omasta mielestäni fyysisyys ja henkisyys ovat täysin erilaisia, keskenään vuorovaikuttavia tasoja, joiden arvottaminen tai hierarkkiseksi tekeminen on vain yksi lokeroinnin ja kontrollin tapa.

      (Kuulostinpas jotenkin kovin tiukkasävyiseltä. :D Oikeesti oon ihan leppoisa keskustelukumppani!)

      Delete