Wednesday, August 27, 2014

hurja eurooppalainen nahkamyttytyttö sumuisilta vuorilta

Eilen Virallista ja Tärkeää Valokuvaani muokattiin varsin kyseenalaisesti Paintin kumitustyökalua käyttäen. Puistossa kaikenikäisten ihmisten lauma jonotti päästäkseen silittämään pallosammakkoa ja ensimmäinen kämppikseni vaati saada vaihtaa huonetta pelastautuakseen "hurjan eurooppalaisen tytön" ikeestä. Toisin sanoen: Kiinassa ollaan.

Ennen kuin mennään lupailemaani meditaatio- ja joogapostaukseen, on yleinen summaus Intiasta ja kuluneesta kuukaudesta vielä paikallaan. "Miä en oikein välitä sun blogista. Siellä on ihan liikaa kuvia sumuisista vuorista", totesi toverini kerran uljaan rehellisesti - ja oli kieltämättä varsin hyvin tämän blogin ytimessä. Sillä täältä niitä taas pukkaa: kuvia sumuisista vuorista!



Tämä Intian-matka ei ollut sieltä helpoimmasta päästä - itseasiassa nämä taisivat olla eniten kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä ja nöyryyttä vaativat neljä viikkoa aikoihin. Jouduin lähes viiden äijän joukkoraiskauksen uhriksi keskellä kirkasta päivää ja julkisella paikalla, ja vaikka mitään niin sanotusti peruuttamatonta ei ehtinyt tapahtumaan pelastavan turistibussin kaasuttaessa paikalle juuri oikealla hetkellä, menetin hetkellisesti fiilikseni koko Intian miessukupuolesta. Sairastin kaikki mahdolliset matkataudit oksennusripulista kuumeeseen ja peräpukamiin (ekat pukikset kuunaan!), ja eräänä aamuna henkilö, jonka kanssa olen viettänyt kuluneesta vuodesta lähes jokaisen hetken, hyppäsi Delhin junaan ja katosi näköpiiristäni jättäen jälkeensä vain pienelle, tuhnuiselle paperilapulle kirjoitetun runonpätkän.

Intia ihastutti taiteilijakylillään, vuoristoillaan ja niillä maailman hitaimmilla tuktuk-kuskeillaan, jotka pysähtyivät jokaisen vastaantulevan pyhätönrähjän kohdalle "temple, temple!" hihkuen. Tämän lisäksi Intia jysäytti itsensä suoraan läpi niinä auringonlaskun hetkinä, kun luuviulumaisin jaloin varustetut pojat pelasivat krokettia jätetunkioiden laidoilla. Junassa kaksi vanhaa äijännahjusta oli punkenut lomittain, sylikkäin ja päällekkäin hattuhyllylle nukkumaan, ja mietin tuota tyytyväisenä uinuvaa parivaljakkoa katsellessani, että tämä juuri on se perustavanlainen ero näiden kahden maailman välillä: Suomessa kaksi keski-ikäistä kaverusta ei ikinä eikä mistään hinnasta kiipeäisi junan hattuhyllylle koisaamaan. Pelkkä ajatus on absurdi. Täällä moinen meno on kuitenkin jokapäiväistä ja, kuten eräs intialainen ilmiötä elehti, "tosi näppärää." Se juuri on kai se jokin, joka minua on näiden kolmen vuoden ajan tänne jatkuvasti vetänyt: se, että täällä kaikki oppimani sovinnaisuuden rajat katoavat.


Intian junavaunut muistuttivat aina toisinaan hullujen huonetta, kun koko junavaunullinen osallistui huutokauppaan vähäisistä istumapaikoista. Silloin kömmittiin hattuhyllyille karkuun.



Epätodellisen oloinen vaaleansinikartano, jossa asustin joitain päiviä.



Mutta tällä matkalla huomasin jotain. Huomasin, että tällä kertaa liikun jonkin muun vetämänä. Oli mieletöntä päristellä keltaisella mopedilla pitkin kapeita vuoristopolkuja ja kiivetä jättiläispuun alaoksille kuuntelemaan lintujen narisevia ääniä. Samalla kuitenkin tajusin, että noiden vuoristopolkujen ja narisevien lintujen äänet ovat painumassa taustalle ja tilalle on nousemassa uusi, huomiotani sinnikkäästi hakeva ääniaalto.

Viime reissuni oli ensisijaisesti juuri matka maailmaan. Etsin ja haastoin maailman rajoja ja otin selvää, miten pitkälle ja millä kaikilla tavoilla täällä voikaan kulkea. Lopulta - niin koen - opin liikkumaan maailmassa varmasti ja luottamuksella.

Luulenpa kuitenkin, ettei tästä reissusta tule samanlaista reissua maailmaan, vaan aivan uudenlainen reissu itseeni. On aika oppia, miten voin varmasti ja luottamuksella liikkua maailman lisäksi myös itsessäni. Olen nimittäin varsin pieni, kolmella erilaisella tajunnan tasolla varustettu ja itsetietoinen nahkamytty, joka ei hetkeäkään epäröi lähteä jolkottelemaan maailmalle, mutta joka yhä edelleen kavahtaa painajaisiaan ja jossa jokin herää epätoivoisesti rimpuillen haraamaan vastaan, kun yoga nidra -guru käskee päästämään irti kaikesta. Juuri tuo vastaan haraaminen on alkanut kiinnostaa minua suunnattomasti. 

Olen jo jonkin aikaa ollut valmis ja varsin halukaskin hyväksymään sen, ettei tässä ole mitään järkeä. Että kuljettelen tätä pientä nahkamyttyä mututuntumalla paikasta toiseen ja että kaikkialla roikkuu oletus jonkinlaisesta etenemisestä ja kehittymisestä - muissa ihmisissä ja itsessäni. "Se on kaikki niin jännittävää ja hölmöä", vastasi viime keväänä eräs seikkailukerholainen, kun kysyin tältä miksi kerhon koko tyttöjaosto ei malta jatkuvasti olla puhumatta pippeleistä. Mieletön vastaus; täydellisen tyhjentävä vastaus koko seksuaalisuuden lumoon. Ja samalla vastaus myös elämän lumoon.

Niin jännittävää ja hölmöä. Koko tämä itsetietoinen, nahkamyttyinen elämäni on poikkeustila, jota olen oppinut pitämään normina. Tällä hetkellä koenkin suurta vetoa juuri poisoppimista kohtaan. En kuitenkaan ole kiinnostunut yhdestäkään elämäntavasta, uskonnosta, filosofiasta tai harjoitteesta, joka suhtautuu tähän nahkamyttyyn syntisenä, riittämättömänä, toisarvoisena tai vajaavaisena (kuten monissa traditioissa tuntuu olevan tapana). Sen sijaan olen intohimoisen kiinnostunut kaikesta sellaisesta, joka osoittaa myötätuntoa tätä itseensä kompastelevaa nahkamyttykompleksia kohtaan.

Sattumalta (puolittaiset heittomerkit tähän) löytämästäni jooga-ashramissa sain käyttööni varsin tehokasta välineistöä tätä aivan uudenlaista reissua varten, ja juuri noista välineistä aion seuraavan postauksen kirjoittaa. Koen eläväni hyvin jännittäviä, hölmöjä ja järjettömiä aikoja.

(Kuvissa Tamil Nadun vuoristoalueita sekä Chennai.)

20 comments:

  1. Eipäs mulla muuta sanottavaa kuin että kiva että kirjoittelet, yhä vaan näitä on hienoa lukea. Ja semmoista vielä että pysy turvassa! Kauhistuttaa aina lukea kun sulle sattuu ja tapahtuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan mainiota, että jaksat vuodesta toiseen paahtaa meikäläisen mukana! Arvostan todenteolla !

      Delete
  2. jossain (taisi olla blogissa julkaisemasi haastattelusi tms.) totesit, että on ollut jotain raiskausyrityksiä mutta niistä on selvinnyt napakkuudessa, tai jotain tuohon suuntaan. minut on raiskattu ja kommenttisi tuntui pahalta, vaikka ymmärrän kyllä mitä sillä tarkoitit.

    Älä käsitä väärin, olen todella iloinen, ettei sinulle käynyt mitään ja myös hyvin pahoillani että olet edes joutunut tuollaisen tapauksen kohteeksi. olen aidosti pahoillani. se järkevämpi osa minua tuntee syvää myötätuntoa sinua kohtaan tuon tapauksen takia. kuitenkin se syvälle loukattu osa on myös iloinen nähdessään nuo sanat kirjoittaminasi. kun luin tuon "olemalla napakka selviää" -tyylin kommentin se tuntui siltä, kuin olisit kääntänyt minun ja jok' ikisen raiskatun tuskan ja häpeän ihan vain napakkuuden puutteeksi. mitäs ette osanneet sanoa ei! ja tiedän kyllä, että et varmasti tarkoittanut sitä kommentillasi, vaan että olit itse pärjännyt napakkuudella ja luotit myös jatkossa pärjääväsi. kuitenkin tuon lausahduksen sävy toi mieleen uhrin syyttelyn - mitäs liikuit väärässä paikassa, mitäs olit lyhyessä hameessa, mitäs et vain sanonut ei, mitäs mitäs mitäs. aina ei mikään napakkuus maailmassa riitä, ei vastaan taisteleminen, ei pakeneminen. ei mikään. kommentista tuli mieleen kuin olisit sanonut että sinulla on tämä jämeryys ja kosminen johdatus jotka suojaavat kaikelta. minullako sitten ei olisi ollut? ja kuten jo sanoin, olen oikeasti pahoillani, mutta ehkä jatkossa et olisi tällaisissa asioissa ihan niin kaikki tietävä. kosmista johdatustako vai pelkkää hyvää onnea, en tiedä, mutta jos väittää pokkana että missä päin maailmaa tahansa, missä vain tilanteessa voi selvitä vain sanomalla ei, tuntui melko omituiselta kommentilta. ja kyllä, et varmasti tarkoittanut laittaa raiskauksista syitä uhreille, ymmärrän, mutta on asioita joita voisi pysähtyä miettimään hetkeksi, että miten ne ilmaisee.

    huippua ja turvallista matkaa jatkossakin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tiedän, että moni otti kyseisen raiskauskommenttini pahalla, ja koska aihe on hyvin herkkä, moni tuntui myös tarkoituksellisesti lukevan sen tavalla, joka hukutti varsinaisen pointtini allensa. Porukka reflektoi hyvin vahvasti omia kokemuksiaan (joka on paitsi ymmärrettävää myös toivottavaa), mutta tuon reflektoinnin tiimellyksessä unohtui se koko yleinen raiskauskeskustelun taso, johon taas itse yritin ottaa kantaa.

      Pointtini oli ensinnäkin subjektiivinen kokemus (muuta meillä ei ole) ja toiseksikin se, että raiskaustapauksiin VOI katsoakseni itse vaikuttaa - ei aina eikä kaikkialla, mutta joskus kuitenkin. Se, ettei juuri sinun tapauksesi ollut itse vaikutettavissa, ei tarkoita etteikö yksikään raiskaustapauksista olisi. Itse olen elämäni aikana joutunut kymmenisen kertaa raiskaustilanteen kynnykselle, ja niistä noin puolet ovat olleet sellaisia tilanteita, joihin olisin itse voinut vaikuttaa. (Olisin esimerkiksi voinut olla olematta humalassa, olisin voinut kuunnella paikallisten varoituksia ja olisin voinut noudattaa paikallista pukeutumiskoodia.) Tämä Intia-tapaus taas oli eittämättä sellainen, johon en voinut itse vaikuttaa. Se, että erotan nämä kahdenlaiset tapaukset toisistaan ei ole uhrien syyttelyä, vaan raiskauskeskustelun tuomista yleiselle tasolle.

      Minäkin haluan elää maailmassa, jossa nainen voi mennä missä ja miten mielii. Raiskausvapaata maailmaa tulee kuitenkin ajaa oikeilla foorumeilla, eikä yksin maailmalla matkaava nainen ole mikään raiskausvapaan maailman toiveikas manifestaatio. En suosittele yhtäkään naista lähtemään yksin maailmalle ilman jonkin sortin itsepuolustuslajin osaamista. (Itse olen esimerkiksi harrastanut kung fu'ta kuusi vuotta.)

      Intia on ensimmäinen paikka, jossa koin sukupuoleni merkittävästi rajoittavan liikkumismahdollisuuksiani. En voi täydellä tai edes puolittaisella sydämellä suositella Intiaa yhdellekään yksin liikkuvalle naiselle. Asiaa ei juuri auta se, että Intian poliittiseen eliittiin kuuluu tyyppejä, joiden mukaan raiskaus on "valitettava, mutta joskus vääjäämätön vahinko." Juuri tälle yleisen raiskauskeskustelun rintamalle tulisi käydä, sillä suoraan uhriasemasta puhuva nainen (niin pyllystä kuin se onkin) on yhteiskunnallisessa keskustelussa ensisijaisesti juuri heikommassa asemassa oleva uhri eikä niin sanottu "napakka", tasa-arvoinen keskustelukumppani. TÄTÄ mä tarkoitan napakkuudella.

      Delete
    2. Mulla taas vähän särähti korvaan tuo ''En voi täydellä tai edes puolittaisella sydämellä suositella Intiaa yhdellekään yksin liikkuvalle naiselle'' lause. Itse Intiassa yksin matkustaneena naisena voin kyllä lämpimästi suositella :) Ei ollut koskaan ongelmia miespuolisten henkilöiden eikä muidenkaan asioiden kanssa.

      Delete
    3. Kokemukset ovat erilaisia, ja voi olla että mulla kävi huono tuuri, mutta itse en törmännyt oikeastaan yhteenkään mieshenkilöön, joka ei olisi yrittänyt niin sanotusti uida liiveihini tavalla tai toisella. Viimeinen niitti oli hostellinpitäjä, jonka "hierontaan" heräsin yöllä.

      Voi olla, että mulla kävi todella huono tuuri, mutta en voi muodostaa suosituksia kuin omien kokemusteni (ja tuurieni) pohjalta. Ei sun tarvitse muiden kokemuksista särähdellä - tiedät oman kokemuksesi ja voit sen pohjalta muodostaa omat suosituksesi. :>

      Mun blogia lukee moni hyvinkin nuori ja reissukuumeinen tyttö, enkä mä halua innostaa ketään lähtemään Intiaan kokemaan samoja, toistuvia seksuaalisia ahdisteluja kuin minä. Koen, että mulla on tässä hommassa myös vastuuni, sillä moni on juurikin meikäläisen innostamana lähtenyt yksin Kiinaan sekä muualle Aasiaan.

      Delete
    4. Kyllä, sulla todennäköisesti oli huono tuuri. Ymmärsin että matkustit poikaystäväsi kanssa, et yksin. Kaksin on turvallisempaa matkustaa. Asuin pari vuotta sitten talven Intiassa ja minuun kävi käsiksi eurooppalainen, vanhempi mies. Ei koskaan ollut ongelmia paikallisten kanssa. Tosin en itsekään esim. Pohjois-Intiassa turvallisuussyistä yksin matkustaisi. Tuskin USA:ssakaan menisit epäilyttäville pimeille kujille yksin ja siellä sentään tapahtuu tilastollisesti raiskauksia Intiaa moninkertaisesti enemmän.

      Karoliina

      Delete
    5. Matkustin noin puolet ajasta yksin, puolet Rikun kanssa. Ikävät välikohtaukset tapahtuivat toki kaikki yksin liikenteessä ollessani.

      Mutta kuten sanoin, olen menossa Intiaan vielä monen monituiset kerrat, joten mikäli kyseessä oli tosiaan vain huono tuuri, ehdin vielä muuttaa mielipiteeni Intiasta moneen kertaan. :>

      Delete
    6. mielenkiintoisia näkemyksiä.

      on kuitenkin ihan mielettömän yksinkertaistettua ja naiivia väittää että raiskaukset/raiskausyritykset voisi jaotella tuolla tavoin kuin esitit. esimerkiksi uhriksi valikoituminen voi riippua aiemmasta päällä olevasta traumasta. toisaalta kyky toimia uhkaavassa tilanteessa on myös hyvin yksilöllistä. on vähän hassua nähdä kysymys uhriksi joutumisesta noin mustavalkeana...

      jos päätät aiheesta kirjoittaa niin toivottavasti tosiaan muistat että on monimutkaisesta ja vaikeasta asiasta kyse. kannattaa tosiaan miettiä, riittävätkö rahkeet hyvän kirjoituksen tekemiseen... sulla voi olla asiantuntemusta monilta aloilta, mutta tämä ei vaikuttaisi olevan yksi niistä.

      Delete
    7. Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä siitä, että tämä ei totisesti lukeudu niihin asioihin, joista mulla on niin sanottua asiantuntemusta, ja senpä takia asiasta ei ole vielä tähänkään päivään mennessä tullut kirjoitettua. Se, että olen itse joutunut kokemaan monia vastaavanlaisia tapauksia, ei tarkoita että olisin välttämättä kovinkaan hedelmällinen taho niistä kirjoittamaan.

      Yhteiskuntatieteilijänä koen, että kaikki sosiaaliset ilmiöt ja asiat ovat niin monimutkaisia ja vaikeita, että jonkinsortin abstrahointi on yleisen kommunikaation kannalta lähes väistämättä tarpeen. Raiskaustapaukset ovat kuitenkin niin henkilökohtaisia ja herkkiä aiheita, että kaikenlainen abstrahointi saa lukijan helposti varpailleen. Kommunikatiivinen, abstrahoitu taso sekä henkilökohtaisen kokemuksellisuuden taho tulisi kuitenkin osata erottaa toisistaan. (Enkä totisesti väitä, että olisin tästä mikään malliesimerkki; lopetin eläinoikeuksia ajavan kansalaisjärjestötyön, koska en vielä viiden vuoden jälkeenkään osannut olla ottamatta jok'ikisen pieneläimen tuskaa äärettömän henkilökohtaisesti.)

      Delete
  3. Onneksi selvisit Intiasta ehjin nahoin!
    Miekin liikun näillä itsetuntemuksen vesillä. Vika opintovuoteni menee hurjaa vauhtia eteenpäin, ja kaiken jatko-opintopainostuksen keskellä koitan löytää oman reittini, piittaamatta yhteiskunnallisista meriiteistä. Kiitos sinulle inspiroimisestani! ja ps. Nahkamytty, ihana ^_^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varsin hyvä ajankohta itsetutkiskelulle!

      Mä oon pohdiskellut paljon juuri yhteiskunnallisia meriittejä ja omaa suhdettani niihin. Onko esimerkiksi se, että toivon kirjojani julkaistavan, yhteiskunnallisten meriittien haalimista? Jos kirjoittaminen itsessään (ja toki se, että kirjoituksiani luetaan) riittää, miksen vaan julkaisisi kirjojani itse netissä? Jonkinsortin tunnustuksen hakeminen siinä lienee taustalla. Mutta onko tunnustuksen hakeminen sama kuin meriitin hakeminen? Hmm. Kiintoisaa!

      Delete
  4. Miten sun psyyke oikein kestää noin monia raiskausyrityksiä? Itse varmaan tarvitsisin aikamoista hermolomaa, että uskaltaisin taas liikkua. Oot varmaan huomannut, että tää aihe kiinnostaa lukijoitasi aika paljon niin oletko ajatellut tehdä postausta aiheeseen liittyen?

    Kai sä aina ilmoitat näistä hyökkäyksistä viranomaisille? Vaikka mitään jatkotoimenpiteitä ei välttämättä tulisi niin siinä vaiheessa kun viisi naista on ilmoittanut tulleensa hyökätyksi samassa paikassa niin voisi odottaa jonkinlaisia toimia. Syylliset ei jää koskaan kiinni, jos heidän olemassaolostaan ei edes kerrota.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No itseasiassa juuri tämä kyseinen keissi katkaisi kamelin selän lopullisesti. Olen yleisesti ottaen varsin pitkäpinnainen, avoin ja joustava, mutta nyt mulla alkoi elämässäni "no more bullshit" -vaihe. Olen esimerkiksi joskus saattanut antaa jonkun äijän hiplailla kättäni tai reittäni, koska en ole halunnut olla tätä kohtaan epäkohtelias, mutta tästä lähtien aion olla ehdoton ja - jos tilanne niin vaatii - epäkohtelias.

      Olen ilmoittanut tapauksista, mutta luulenpa että syvälle Ö-mapin syövereihin ne joutuvat. Silti olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ilmoittaminen on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin ilmoittamatta jättäminen.

      Itseasiassa tämän no more bullshit -vaihteen päälle käännettyäni voisi olla hyvä aika postata aiheesta. Ehkäpä mua on vähän jännittänyt kirjoittaa näin herkästä aiheesta, sillä oikeasti hedelmällisen keskustelun aikaansaaminen tällaisesta aiheesta vaatii paljon sekä kirjoittajalta että lukijoilta.

      Delete
  5. Häh? Mistä olet saanut sen käsityksen, että tuo olisi epäkohteliasta sinun osaltasi? Jatkossa tosiaan kannattaa olla ehdoton asiassa ja myös muistaa, ettei se ole epäkohteliaisuutta - kyse on sinun oikeudestasi päättää omasta kehostasi eikä kenenkään pitäisi siitä loukkaantua.

    Onneksi selvisit vaarallisesta tilanteesta ja toivottavasti myös pääset ajan kanssa yli sen oletettavasti aiheuttamasta valtavasta ahdistuksesta. Intiallahan on tyypillisesti vähän kyseenalainen maine raiskausten ja lähentelyn suhteen, mutta kiinnostaisi kuinka yleistä moinen on mielestäsi ollut muissa viime vuosien aikana koluamissasi maissa? Onko jokin maa esimerkiksi ollut sellainen, ettet kokenut naiseutesi heikentäneen turvallisuuttasi juuri ollenkaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, teikäläinen on aivan oikeassa. Mulla on taipumus heittäytyä ylikiltiksi, ja koska mulla on niin paukkuvat rajat, ajattelen usein että joustan mieluummin itse, kuin aiheutan toiselle osapuolelle mahdollista harmistusta. Nyt on mun vuoroni ja aikani opetella ehdottomuutta.

      Venäjällä, Kazakstanissa ja Vietnamissa törmäsin jonkinsortin ahdisteluun, mutta oikeastaan kaikkialla muualla olen saanut olla rauhassa. (Suomessa olen myös törmännyt ongelmiin, mutta nuo tapaukset ovat kaikki olleet ammoisina kännäilyaikoinani.) Kuten tuossa alla kirjoitin, Kiinassa en ole koskaan törmännyt minkäänsortin ahdistavuuksiin - ja toisin kuin noissa kuukauden verran visiteeraamissani maissa, täällä on sentään tullut pyörittyä yhteensä yli 15 kuukauden ajan. Kiina onkin sellainen paikka, jota hyvin mielelläni suosittelen kenelle tahansa; koen että täällä voi toteuttaa itseään miten mielii - sukupuolesta riippumatta.

      Delete
  6. Mulla on jo vuosia vetänyt veri Intiaan, mutta vieläkään en ole siellä päässyt käymään. Mulla on tosi ristiriitaiset ajatukset koko maan suhteen. Maa kiehtoo kulttuurin ja luonnon puolesta, mutta toisaalta mä en tiedä onko sinne lähteminen lopulta sen arvoista jos joudun koko ajan pelkäämään ja ottamaan riskin sen suhteen, että joku käy oikeasti päälle. Mä oon reissannut jonkin verran yksin, Kiinassa erityisesti, ja siellä mulle ei oo koskaan tullut mieleenkään että joku voisi käydä kimppuun. Mulla on aina ollut tosi turvallinen olo syrjäisemmilläkin seuduilla, vaikka kaverit ja muut tutut on olleet ihan kauhuissaan että miten mä uskallan. Enpä tiedä mikä tän komentin poittina oli, mutta hyvä että sulla on kaikki hyvin. Toivottavasti jonain päivänä Intia on sellainen mesta, missä pystyy vapaasti kulkemaan ja tutkimaan sen kummempia pelkäämättä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itselläni on tällä hetkellä myös varsin ristiriitaiset fiilikset Intiasta. Tiedän, että tulen sinne erinäisten ashramien ja gurujen perässä menemään vielä monen monituiset kerrat, mutta silti ajatus siitä, että varsinaisesti suosittelisin Intiaa reissukohteena lukijoilleni, tuntuu hyvin ristiriitaiselta.

      Ja aivan samat samat Kiinasta! Olen viettänyt tässä maassa yhteensä yli 15 kuukautta, ja koko tuona aikana en ole kohdannut minkäänsortin vaarallisuuksia tai ahdistavuuksia. Ainoa tapaus on sattunut Pohjois-Korean rajalla, ja sekin oli omaa törppöyttäni. Kiinassa on kovin turvallinen ja hyvä olla, ja se lieneekin yksi syy siihen, miksi veri on tänne niin kovasti aina vetänyt. Tämä on ollut ensimmäisestä visiitistä lähtien sellainen paikka, johon olen halunnut rakentaa pesäni. Intia ei ole sellainen paikka.

      Delete
  7. Ihania kuvia! Mutta on pitänyt kysyä, onko tuo vasen sun "parempi puoli" tai joku vanhastaan opittu poseerauspuoli, kun on tuntunu välillä, että joka ikinen kuva jonka olen koskaan nähnyt sinusta, on naama siihen suuntaan? :D Ei sillä että se olisi huono asia, mulla itselläni on lempparipuoli jota mieluummin väläytän kameralle kuin toista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huhh, aikamoinen huomio kyllä! On totta, että selfie-aikoinani tykkäsin ottaa kuvat aina vasemmalta puolelta, mutta näistä Intia-kuvista valtaosa on Rikun spontaanisti ottamia. Kai mulla jotenkin tuo vasen puoli korostuu, kun sillä puolella on nenäkoru ja tatuointi ja kaikki härpäkkeet.

      Aika hullu juttu kyllä, jos jotenkin alitajuntaisesti hakeudun niin, että ihmiset näkevät mun selfie-aikojen "paremman puolen." 8D Mut eihän sitä tiedä, mihin hullutuksiin ihmisen itsensä alitajuisesti ajaa!

      Delete