Thursday, July 10, 2014

viisi teesiä päihteistä ja päihteettömyydestä

Oma päihteettömyyteni alkoi kaksi vuotta sitten Moskovassa. Päädyin aivan todella villin päivän päätteeksi maanalaisen buddhalaisen unionin tiloihin, ja vaikka seurue ja koko illan kulku oli siihen asti ollut jymymenestys, koin yhtäkkiä suurta ahdistusta ja päädyin kamppailemaan jatkuvaa pakoonluikkimisen tarvetta vastaan. Miksi? Koska en yksinkertaisesti osannut vaan olla siinä omituisessa seurassani maan alla. Pian tajusin, etten ollut koskaan ollut vastaanlaisessa tilanteessa ilman alkoholin läsnäoloa. Olisin kovasti halunnut vain olla ja kokea ihmiset ja tilan ympärilläni, mutten kerta kaikkiaan pystynyt siihen. Ja koska en millään saattanut uskoa, että ongelma oli sen enempää moskovalaisessa boheemijaostossa, buddhalaisessa unionissa kuin minussakaan, ymmärsin että ongelma saattoi hyvinkin olla juuri alkoholissa, joka oli ottanut haltuunsa jo aivan tarpeeksi monta tällaista iltaa.

Milloin päihteet ovat ongelma? Päihteet ovat käsittääkseni ongelma silloin, kun on olemassa ihan mitä tahansa sellaista, jota ei koe voivansa tehdä ilman päihteitä: oli kyse sitten vapautuneesta tanssimisesta, täydellisestä rentoutumisesta, taiteen tekemisestä tai ajatussolmujen oikomisesta - tai vaikka vain tuntemattomien seurassa hiljaa istumisesta. Tuo ilta Moskovassa osoitti, että päihteet olivat minulle ongelma. Olin jo monta vuotta tiennyt, ettei alkoholi ainakaan hyvää tehnyt: se aiheutti levottomuutta, päänsärkyjä, yleistä välinpitämättömyyttä ja empatiakyvyn puutetta, ahdistavia aamuja, kykenemättömyyttä käsitellä sosiaalisia solmukohtiani ja jos ei muuta, niin se myös otti ja lihotti ikävuosina 16-22 lähes kymmenen kilon verran. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta en ollut suostunut näkemään ongelmaa -  ja se jos jokin kertoi ongelmasta.

Huom! Postauksessa puhun päihteistä vain ja ainoastaan omassa kontekstissani. Monilla päihteillä on todettu olevan huomattavan positiivisia vaikutuksia esimerkiksi masennuksen ja traumojen hoidossa. Ilman sen suurempia kriisejäkään päihteitä voi käyttää erinäiten mielilukkojen purkamiseen ja muistojen esiinkaivamiseen - tai vaikkapa vain ekstaattisten elämysten kokemiseen. Tarkoituksena ei siis ole tuomita kenenkään päihteiden käyttöä tai päihteettömyyttä, sillä jokaisella on oma kontekstinsa, josta minä en tiedä mitään. Sen sijaan tarkoitukseni on kannustaa jokaista pohtimaan aktiivisesti omaa suhdettaan päihteisiin. Itse käytin alkoholia melkein 8 vuotta kyseenalaistamatta asiaa sen enempää, ja koska en toivo samaa kenellekään, päätin kirjoittaa tämän postauksen.



1. Päihteet pakenemisen ja turruttautumisen keinona

Itse olen käyttänyt päihteitä pääasiassa juuri pakenemiseen ja turruttautumiseen. Lukioaikana join kaikki viikonloput, sillä silloisessa arkielämässäni oli monia ahdistavia tekijöitä: lukio oli instituutiona tukahduttava ja 16-vuotiaana kotoa pois muuttaminen oli sanalla sanoen rankkaa. Hengailin porukoissa joissa juotiin, eikä minulla ollut kapasiteettia pohtia juomista omassa kontekstissani: join koska muutkin joivat. Välivuoteni aikana join, sillä koin työelämän kaikkea muuta kuin mielekkääksi. Arki oli kuin merkityksetön putki, ja viikonloppu yritys unohtaa tuo merkityksetön putki - sekä varsinkin se, että muutaman päivän päässä häämötti taas uusi samanlainen. Ja  yliopistoaikana jatkoin juomista, sillä siitä oli tullut tapa, jota en enää kyseenalaistanut. Join myös siksi, etten oikeastaan ollut lainkaan niin sosiaalisesti kykenevä, kuin olisin halunnut uskoa.

Olen käyttänyt päihteitä myös uskaltaakseni tehdä sellaisia asioita, joita en ilman päihteitä uskaltaisi. Siirtyminen lukioaikojen ujosta Heidistä yliopistoaikojen riettaan riehakkaaseen Heidiin ei tapahtunut niinkään sosiaalisia pelkoja kohtaamalla ja solmuja aukomalla, kuin yksinkertaisesti alkoholin määrää lisäämällä. En koskaan kokenut, että voisin ilman alkoholia osallistua kiihkeään aamuyön debattiin, tanssia kaiken muun unohtaen tai harrastaa yhden yön seikkailuja. Vasta alkoholinkäytön lopetettuani ymmärsin, että mitä ikinä haluankaan tehdä tai saavuttaa, on olemassa minussa kyllä - en  tarvitsen siihen mitään ylimääräistä ainetta. Ymmärsin aliarvioineeni itseni kaikki nämä vuodet.

Päihteettömänä koen, ettei repertuaaristani juurikaan löydy sellaista keinoa, jolla voisin paeta elämäntilannettani, tunteitani tai ajatuksiani. Se on johtanut aivan toisenlaiseen tapaan lähestyä elämää kaikkine muuttujineen: ei enää paeten ja turruttaen, vaan jatkuvasti ja yhä uudestaan ja uudestaan kohdaten. Koska kannan kaikkea tätä jatkuvasti mukanani, olen oppinut pitämään huolen siitä, että voin allekirjoittaa elämäntilanteeni, tunteeni ja ajatukseni täysin. Elämä ei aina ole miellyttävää, mutta elämä voi olla aina rehellistä ja kohdattua. Ei ole olemassa mitään viikonlopun mittaista pakoreissua itsestäni ja elämästäni - on vain tämä Heidi ja tämä elämä, joka hetki.


2. Alkoholi yleisenä tekemisenä

Moskovasta alkaneella matkallani huomasin myös toisen kiintoisan ilmiön: kun seikkailin, kirjoitin ja laukata viipotin hevosten selässä (lue: kun koin kaiken tekemäni äärettömän mielekkäänä), en kokenut minkäänlaista tarvetta päihteiden käytölle. Tarve päihteiden käytölle ilmeni vasta, kun pärähdin kovaääniselle klubille tai pöhnäisiin iltamiin, joihin en varsinaisesti tuntenut kuuluvani. Asia oli helposti oivallettavissa: baarissa alkoholittomana oleminen on tylsää, koska baarissa nyt vaan on tylsää. Kun olen baarissa käymisen ja pussikaljoittelun tilalle keksinyt muuta tekemistä - seikkailuja!- en ole enää kokenut tarvetta päihteiden käytölle. Mielekkään tekemisen parissa koko päihteiden olemassaolo unohtuu täysin, sillä mielekkään tekemisen parissa päihteillä ei ole minkäänmoista virkaa.

Ennen kaikkea alkoholi on yleispätevä tekeminen. Varsinkin kesäisessä Suomessa meininki vaikuttaa vahvasti siltä, että porukka juo koska haluaa tehdä jotain, muttei varsinaisesti keksi mitä tuo tekeminen voisi olla. Juominen on aina auki oleva vaihtoehto, jolla saa aikakäsityksen sopivan puuroiseksi ja illan rattoisasti kulumaan. Omasta kokemuksestani kurotellen väitän kuitenkin, että tekemisten kirjo on loputon: se avautuu aivan eri tavalla, kun perushelppo tekeminen nimeltä alkoholi poistetaan listalta.

Oivallus: Päihteet ovat olleet minulle pakokeino itseluodusta tylsyydestä. Elämässä voi jokaisena hetkenä tehdä käytännössä katsoen mitä tahansa, joten moisessa tylsyydessä roikkumisesta en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni.

Seikkailuilla voi päätyä esimerkiksi tämänmoiseen paikkaan telttailemaan.

3. Kun jotain puuttuu

Päihteiden käyttö ruokkii ihmiselle jo luonnostaan varsin tyypillistä "jotain puuttuu" -ajattelua ja käyttäytymistä. Kun ympäristö, tilanne ja asianomaiset ihmiset eivät itsessään riitä, vaan mielen pinnalle hiipii tarve lähteä lähikauppaan hakemaan alkoholia tai kyhätä sätkäkamat kasaan, herää kysymys mistä kiikastaa - mikä tilanteesta niin sanotusti puuttuu. Päihteiden toistuva käyttäminen vastaavassa tilanteessa ruokkii alitajuntaista tunnetta siitä, että jokin todella puuttuu ja on täten korvattava jollakin ulkoisella stimulantilla. Näin täyttymyksellisyyden kokemus ulkoistetaan omasta itsestään. Mielestäni juuri se, ettei voi vaan olla, on oman itsensä kieltämistä. Juuri tämän takia en nykyään käytä edes vankan kannattajakunnan ympärilleen kerännyttä kannabista, sillä tässä suhteessa päihde on aina päihde.

Itselleni on viime vuosina ollut aivan lähtökohtaisen tärkeää lähestyä jokaista tilannetta siitä perusolettamuksesta, ettei mitään puutu: jokainen hetki on juuri sellainen kuin se ikinä sattuu olemaankaan, ja se on täydellinen juuri sellaisena. Hiljalleen olen päässyt eroon minua koko elämän seuranneesta puuttumisen ja vajaavaisuuden tunteesta. Täyttymyksellisyys elää minussa joka hetki, ja se jos jokin on stimulanttien stimulantti. Tämä on itselleni ehkä yksi tärkeimmistä päihteettömyyden teeseistä.


4. Kehon kuunteleminen ja rakkauselämä

Kun keho käy jatkuvaa kamppailua alkoholi-nimellä tunnettua myrkkyä vastaan, menee suuri osa kehollisista fiiliksistä niin sanotusti harakoille. Alkoholisina aikoinani kärsin jatkuvista päänsäryistä, joiden alkuperää en liiemmin vaivautunut selvittämään, sillä säännöllisin väliajoin nuppiin huitaista särkylääke pelasti aina hetkellisesti. Nyttemmin olen saanut päänsärkyjeni alkuperän selville yksinkertaisesti sillä, että kehoni on jatkuvista myrkkypommituksista vapaa ja täten aivan erilailla tunnusteltavissa ja kuunneltavissa. Olen saanut huomata, että hyvin pidetty keho kykenee kokemaan todella ekstaattisia tiloja ilman mitään sen kummempaa syytä tai laukaisijaa. Lisäksi olen laihtunut kahden vuoden aikana lähes kymmenen kiloa ihan vain sillä, että olen lopettanut juomisen. (Osasyynä vaikuttaa tosin varmasti myös se, että siirryin tänä aikana vegetaristista vegaaniksi.)

Alkoholittomuus näkyy myös rakkauselämässä. Juuri känniriidat ja -draamat ovat mitä luultavimmin myötävaikuttaneet kaikkien edellisten parisuhteideni kariutumiseen. Olen myös huomannut, että alkoholi kehossani (sekä varsinaisen humalan hetkellä että vielä seuraavinakin päivinä) tekee minusta huomattavan epäempaattisen ja välinpitämättömän. Lisäksi olen saanut todeta, etten sittenkään ole pakkomielteinen miestenmetsästäjä; moinen käytös on reaktio, jonka alkoholi minussa aiheuttaa. Oikeastaan en ole lainkaan niin kyyninen ja ihmiskylmä kuin olen luullut: sen sijaan olen varsin empaattinen ja huolehtivainen tyyppi, joka kykenee kokemaan myös syvää ja vilpitöntä rakkautta.

Vietän seuraavat puolitoista vuotta ulkomailla, ja koska minun ja elämänkumppanini rakkauden rakennupilareina eivät toimi epäluottamus ja mustasukkaisuus, olemme päätyneet yhteistuumin siihen, että yksiavioinen kaukosuhde tuskin on paras jatkosuunnitelma kahdelle nuorelle, viriilille ihmiselle. Yksiavioisesta suhteesta uusille vesille siirtyminen on ollut vaikea päätös molemmille, ja koenkin, että alkoholittomuus ja siitä kumpuava yleinen asenne elämään ovat olleet merkittävässä roolissa keskusteluissamme. Olosuhteet ovat toisinaan vääjäämättömiä, mutta yhteisellä päätöksellä ja tahdolla voi itse kukin vaikuttaa siihen, ettei rakkaus jää olosuhteiden uhriksi.


5. Päihteet rituaaleissa

En halua enkä aio olla päihdesuhtautumisessani täysin mustavalkoinen, sillä mustavalkoinen ajattelu johtaa lähes poikkeuksetta oman kuplan sisään tuudittautumiseen sekä tuomitsemiseen - tuomarointiin, kuten eräs lukija muutamaa postausta aiemmin ilmiön hyvin ilmaisi. "Päihde" on laaja ja heterogeeninen käsite, jonka alle mahtuu monenlaista mielenturruttajaa ja -vilkastajaa. Kun teen debyyttimatkani Väli- ja Etelä-Amerikkaan, aion ehdottomasti osallistua ayahuasca-rituaaliin. Myös sienet ja muut huumaavat kasvit shamanistisissa ja muissa uskonnollisissa sekä henkisissä rituaaleissa vetävät puoleensa - Mongolian shamaanien parissa tulee siis epäilemättä pyörittyä toistekin. Näen rituaalinomaisen päihteiden käytön kuitenkin ratkaisevasti erilaisena kontekstina kuin ne päihdeteesit, joita olen yllä esittänyt.


18 comments:

  1. Asia, jonka kanssa oon käynyt syksystä asti sisäistä kamppailua. Ja edelleen käyn. En saa tiputettua alkoholia pois elämästäni, itseasiassa kirjoitan tätä kommenttiakin pienessä kaljapöhnässä. Ottaa aivoon ja tuntuu kuin mitään ei olisi tehtävissä. Todellinen tilannehan on toki täysin eri.. Piru vie. Lienee suotavaa antaa itselleni aikaa ja armoa. Huoh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noin tiukasti takertuneeseen alkoholitaipumukseen liittynee paljon muutakin kuin vain itse alkoholi aineena. Olisiko sun mahdollista lähteä purkamaan tuota vyyhtiä siitä päästä pikemminkin kuin yrittää kerralla heivata alkoholi mäkeen? Sulla saattaa olla paljon arvokasta opittavaa, kun lähdet tutkimaan miksi ylipäänsä päädyt aina viettämään kaljapöhnäisiä iltoja. n__n

      Suosittelen paitsi aikaa ja armoa myös itsetutkiskelua, niin nihkeältä kuin se välillä tuntuukin. Alkoholittomuus itsessään ei ole itseisarvo niinkään - itseisarvo on se, että todella tuntee itsessään mitä oma keho ja mieli kulloinkin tarvitsee tai ei tarvitse.

      Delete
    2. se että osaisi käyttää päihteitä hallitusti ja harvoin olisi ehkä se paras. Juo jos tahtoo juoda sillointällöin ( ja pätee myös muihin päihteisiin ) Tämä siis omalta taholta, tosin päihteiden käytön lopettaminen tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, kun ainoa selvänä mielen valtaava tila on yksinäisyys ja masentuneisuus sekä tulevaisuuden "ei mitään suuntaa" tunne.

      Delete
  2. Tämä oli todella hieno postaus. Itse en ole koskaan käyttänyt päihteitä, sillä haluan kokea elämän sekä hyvät että nurjat puolet selvinpäin ja pysyä aina tilanteen tasalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Valitettavan naiivi ajatus. Ei se ole sinulta pois tai kenenkään pettämistä jos maustat elämääsi psykedeeleillä tai muilla tajunnanlaajentajilla. Jos sinulla on vain kokemus maailman turhimmasta huumeesta, alkoholista, et voi tehdä mitään päätelmää tai väittämää muista aineista koska niiden toimintatavat ovat niin erilaisia. Selvinpäin koko elämän oleminen ja kokemattomana kuoleminen ei ole mikään itseisarvo tai ihailtava asia, kuten ei ole selibaatissakaan elämäinen. Eläisit enemmän.

      Delete
    2. tähän vielä: en itse käytä alkoholia tai tupakkaa mutta muita aineita kylläkin silloin tällöin. Olen oppinut paljon itsestäni ja selvittänyt ongelmia kun ego tulee vähemmän tielle. Jo pelkällä meditoimisella pääsee uusiin tajunnantiloihin.

      Asian ytimessä: http://www.samharris.org/blog/item/drugs-and-the-meaning-of-life

      Delete
    3. "Eläisit enemmän" kuulostaa mun korvaan vähän ikävästi ladatulta kommentilta. Jokainen elää juuri sen verran kuin haluaa tahi kykenee. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, ettei täysi päihteettömyys ole itseisarvo. (Selibaattivertaus oli hyvä ja osuva.) Alkoholi on vain yhdenlainen päihde, eikä sen olemasaolo sulje pois sitä, etteikö päihteiden laajasta skaalasta voisi löytyä toisenkinlaisia tuttavuuksia. Lainatakseni seksirinnastustasi: se, ettei vaikkapa takaapäin jyystäminen nappaa, ei tarkoita etteikö esim. tantrinen seksi nappaisi.

      Jätin tarkoituksella "rituaalisen" päihteidenkäytön määritelmän auki kirjoittaessani omalla nimelläni - jokainen lukekoon sen oman kokemusmaailmansa sisältä kuten mielii. n__n Rinnalle suosittelen kuitenkin myös meditaatiota ja muita tajunnantilaisia kokemuksia, sillä näen aivan yhtä ongelmallisena itsensä kieltämisenä myös sen, jos kokee kykenevänsä laajentamaan tajuntaansa tai kokemaan egottomuutta VAIN päihteiden kautta

      Delete
    4. Pahoittelen kusipäisyyttäni ja provoa, mutta tämä aihe on mielestäni merkittävyydeltään ihmiskunnan historian tärkeimpiä. Koska yhteiskunta kynsin ja hampain pitää kiinni ajattelun taantumisesta ja erilaisuuden polkemisesta nousee ärsytys vähemmästäkin. Haluaisin oikeasti vain aidosti jakaa ja antaa muille vapauden kokea näitä asioita. Harmittaa että lapsesta asti ihmiset opetetaan vihaamaan ja kammoamaan hUUmeita vaikka asia ei ole, kuten mainitsit, mustavalkoista.

      Delete
    5. Olen itsekin aivan samanlainen provosoituja, kun kyse on niistä aiheista, jotka koen merkittäviksi ja ennen kaikkea väärinymmärretyiksi. Tästä aiheesta onnistuin suurin ponnisteluin kirjoittamaan suhteellisen neutraalisti, mutta asia on aivan toinen, kun kirjoitan esimerkiksi eläinoikeuksista, kilpailuyhteiskunnasta ja markkinataloudesta.

      Olen kuitenkin huomannut, että neutraali (tai edes neutraaliuteen pyrkivä) lähestymistapa on ainoa tapa tavoittaa ne ihmiset, jotka ovat kanssani eri mieltä. "Eläisit enemmän" tai "söisit ja kuluttaisit vastuullisemmin" huutelu vain kasvattaa kuilua minun ja kanssani eri mieltä olevien ihmisten välillä, ja saa kummankin osapuolen takertumaan entistä tiukemmin omaan näkökantaansa. Hyökkäys aiheuttaa puolustusreaktion - lempeämpi lähestymistapa taas synnyttää lähes poikkeuksetta molemminpuolista keskustelua.

      Delete
  3. Tässä vielä uutena anonyymina kannan korteni keskusteluun.

    Päihteet itsessään ovat tosiaan heterogeeninen ryhmä, ja samoin niiden käyttökontekstit, tilanteet joissa niitä käytetään. Alkoholia voi pitää maailman turhimpana huumeena, jos etsii päihteiltä itseoivallusta tai diippejä ajatuksia, mutta itse ajattelen (psykedeelejä kokeilleena), että psykedeelit eivät viime kädessä voi opettaa mitään sellaista olennaista, jota ei voisi oppia ihmisiltä. Psykedeelien avulla voi keksiä melko helposti uusia kvasiuskonnollisia maailmanselityksiä tai salaliittoteorioita, mutta ne eivät välttämättä avaudu muille kuin käyttäjälle itselleen.

    Alkoholi taas muodostaa yleensä yhteisen käyttökokemuksen (ja yhteisöllisyyden tunteen, vaikka se voikin olla joskus valheellinen), johon toki mahtuu selvinpäinkin, jos asenne on oikea. Ihmisiin on helpompi tutustua ja spontaanisuutta on enemmän niin hyvässä kuin pahassa - voi käydä keskusteluja, joita ei muuten kävisi. Ihanne tietysti on, että kaiken tämän voisi saavuttaa ilman alkoholiakin, mutta kaikki ihmiset eivät ole kehityksessään samalla asteella, ja alkoholi voi olla joillekin jopa tärkeä välivaihe.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässäpä oikein mainio kommentti! Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että psykedeelit eivät tarjoa mitään sellaista, jota ei voisi kokea ja tuntea ilman psykedeelejäkin. Psykedeelit saattavat tosin nopeuttaa ja helpottaa oivallusprosessia, mutta itse en näe nopeudessa ja helppoudessa itseisarvoa - päinvastoin. Joogan ja meditaation ystävänä uskon hitaisiin, kaiken kattaviin prosesseihin, jotka näkyvät jokapäiväisen elämän kaikilla aloilla. Itseasiassa nämä pitkät, hitaat ja joskus myös äärimmäisen vaikeat oivallukset ja olotilat ovat oman kokemukseni mukaan sellaisia, joita psykedeeleillä EI voi tavoittaa.

      Itse olen siinä määrin idealistinen ihminen, että mielestäni ihanteita kohti tulisi aina kurottaa. 16-vuotiaana ihanteeni ei ollut olla alkoholiton (aivan päinvastoin), mutta 22-vuotiaana alkoholittomuuden idea nousi ensimmäistä kertaa mieleeni ja muuttui pian ihanteeksi. Tässä vaiheessa idealistiminä pääsi vauhtiin ja alkoholi sai jäädä.

      En siis usko, että tämä kirjoitus vaikuttaa kovinkaan radikaalisti sellaisiin lukijoihin, joiden ihanteeseen alkoholittomuus ei kuulu. Sen sijaan toivon, että ne, jotka ovat alkoholittomuutta jo omassa elämässään pohtineet, saavat tästä hyvän kimmokkeen kurottaa kohti ihannettaan.

      Delete
  4. Psykedeelit toimivat minulle aikoinaan avaimen tavoin. Ne avasivat lukon, jonka taakse olin kätkenyt jotain äärimmäisen vaikeaa ja kuitenkin niin kaunista. Jokin minussa muuttui täysin jo ensimmäisen psykedeelikokemuksen jälkeen ja tiesin jo silloin, että se muutos oli niin vahva ja kokonaisvaltainen, etten voisi enää koskaan palata vanhoihin kahlitseviin ajatuksiin ja tapoihin. Ensimmäisen kokeilun jälkeen käytin psykedeelejä (kuuden vuoden aikana) kymmenisen kertaa, koska en kuitenkaan vielä tuolloin osannut palata selvinpäin kunnolla siihen kokemukseen, jonka psykedeelit minulle tarjosivat. Viimeiset käyttökerrat olivat kuitenkin hyvin raskaita (en sano "huonoja", koska en koe raskaan tarkoittavan mitään vältettävää) ja tajusin, että tältä erää psykedeelit eivät joko voi tarjota minulle tämän enempää tai en vain itse ole valmis. Ja koska koin psykedeelit avaimena, tajusin viimein hallitsevani itse sitä avainta ja jätin lukon auki. Viime vuosina olenkin oppinut todella palaamaan selvinpäin siihen kokemukseen, jonka aiemmin sain vain psykedeelien välityksellä. Toki kokemus on selvinpäin riisutumpi, mutta ydin on sama.

    Millainen se kokemus sitten on? Koen olevani hyvä ilmaisemaan itseäni sanoilla, mutta minulle tuo kokemus on aina ollut enemmän kuin sanoilla voisin kuvailla. Siksi haluaisin sanoa, että jokaisen pitäisi kokeilla psykedeelejä ainakin kerran elämässään, mutta en kuitenkaan sano niin (mistäpä mä tietäisin mitä muiden pitää tai ei pidä kokea) - kyseisellä kehotuksella haluan lähinnä korostaa sitä, kuinka vahvaksi ja merkittäväksi asiaksi itse koen psykedeelien minulle avaaman maailman.

    En ole muutamaan vuoteen käyttänyt psykedeelejä. Itselläni on kuitenkin niiden ja muiden päihteiden suhteen melko vapaa linja, joskin käytän päihteitä siis melko vähän vapaasta linjastani huolimatta. Koen vapaan suhtautumisen itselleni parhaaksi lähestymistavaksi. Heikkouteni on takertua kaavoihin ja pakkomielteisiin, joten välttelen ehdottomuutta myös päihteiden osalta. On kaiketi syytä mainita, että oma reittini päihteiden pariin oli sikäli erikoinen, että olin käyttänyt alkoholia vain muutaman kerran ennen ensimmäistä psykedeelikokemustani (psilosybiinisienet) ja pilveä poltin ensimmäistä kertaa vasta vuosia myöhemmin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Psykedeelit ovat epäilemättä olleet sulle positiivinen juttu - hyvä että olet löytänyt ne. :> Tiedän monia muitakin ihmisiä, joille psykedeeleistä on ollut (jos ei yksinomaan niin ainakin suurissa määrin) iloa ja hyötyä. Psykedeelit ovat mielestäni ongelma vain siinä vaiheessa, jos tuo kokemus monen vuoden käytön jälkeenkin ulkoistetaan vain ja ainoastaan psykedeeleillä saavutettavaksi.

      Vapaa linja on jees - samoin se, että kykenee tunnistamaan omat heikkoutensa. Mun heikkouteni (jonka koen toisaalta myös vahvuudekseni) on hyvin radikaali asenne oikeastaan kaikkea sellaista kohtaan, jota pidän tärkeänä. Tuo radikalismi on ajanut mut yliopistoon, maailmalle, kirjoittamaan kirjan ja janoamaan tutkijaksi, mutta toisaalta se on myös omiaan vieraannuttamaan niistä vähemmän radikaaleista ihmisistä. Radikaalius on lainelauttani, jota tällä hetkellä tunnustelen tasapainoa etsien. n__n

      Delete
  5. Odottelen innolla kirjoitusta veganismista! o/

    ReplyDelete
  6. Hyvä kirjoitus. Etenkin kolmas kohta oli sellainen, johon tietyllä tavalla samaistun vahvasti: tuntuu joskus sosiaalisesti kummalliselta, että jo pelkkä oleminen ja aistiminen saattaa olla itselleni lähes ekstaattista kanssaihmisten peräti tylsistyessä. En jostakin syystä ole koskaan kokenut juuri vetoa päihteisiin ja olen ainakin alkoholille ja kofeiinille jollakin tasolla yliherkkä. Tämän takia muutkaan aineet eivät oikein tunnu hyvältä idealta, kun keho ei muutenkaan toimi ikään kuin standardin mukaan.

    Sivusta on tullut myös hieman hämmästeltyä sitä, miten kahviin pakkomielteisesti suhtautuminen on sosiaalisesti ihan OK. Noh, ei ollut tarkoitus kirjoittaa omista jutuista näin valtavaa pätkää, mutta kiitos kuitenkin sinulle!

    ReplyDelete
  7. "Juhlallisissa seremonioissa šhamaani saa voimansa hallusinogeenejä sisältävästä juomasta, ayahuascasta. Juoman nimi tulee quechuan kielen sanoista aya, joka tarkoittaa sielua ja huasca, joka tarkoittaa viiniä. Viime aikoina moni länsimaalainen turisti onkin lähtenyt "hengelliselle matkalle", toisin sanoen saamaan päänsä sekaisin uudesta kivasta huumeesta.

    On surullista, että heimoille niin pyhästä asiasta on tullut länsimaalaisten wannabe-madventures-seikkailijoiden uusi leikkikalu. Ecuadorin hallitus on jo joutunut kieltämään juoman muualla, kuin niiden alkuperäisessä ympäristössä."

    Viikko viidakossa - Extra - Turun Sanomat
    http://www.ts.fi/teemat/extra/1074075332/Viikko+viidakossa

    ReplyDelete
  8. Hyviä pointteja, ite en oo koskaan käyttänyt päihteitä (vääräleuat hiljaa teestä tms!), enkä ole hirveästi ajatellut edes koko asiaa. Muille tuota on joutunut selittelemään paljonkin, yllättäen varsinkin ulkomailla, Suomessa tätä tunnutaan ymmärtävän paremmin. Tuo on niin totta, että on vaikeampaa paeta tunteitaan ja itseään, ja on tavallaan koko ajan vastuussa siitä, että elämäntilanne on kokonaisuudessaan sellainen, että siinä on hyvä olla. Ehkä tuon takia olen käyttänyt merkittävän määrän henkisiä rahkeitani sen varmistamiseenm, että on hauskaa ja hyvä meno :) Ja toisaalta tuo, että jos jossain tilanteessa on epämukava olla, pitää joko muuttaa omaa asennoitumista, lähteä menemään tms. Eli ei tule jäätyä epämukaviin tai -tyydyttäviin tilanteisiin samalla tavalla. Ihan hauska, en ole tullut ajatelleeksi, että päihteethän voisivat olla hyvä keino tehdä elämästään helpompaa, kun ei tarttisi aina olla niin tilanteen ja itsensä tasalla :D Ja seikkailut ehkä, joo, mulle on kyllä aina ollut tärkeää, että elämän on mielenkiintoista

    ReplyDelete
  9. Kiitos tästä postauksesta! Mahtava kirjoitus ja samaistun täysin. Tavoitteenani on päihteetön elämä ja aion tämän tavoitteen saavuttaa.

    ReplyDelete