Wednesday, July 2, 2014

silkka olemassaolon ilmaus

Tein kuukauden töitä ja otin sitten lopputilin tästä päivästä alkaen. Nytpä siis kelpaa taas postailla - varsinkin, kun olen tänä aikana lukenut varsinaisen läjän toinen toistaan kiinnostavampia kirjoja. Aloitetaan Darryl Baileyn non-dualismilla ja jatketaan (toivottavasti jo huomenissa) Lanzan biosentrismillä.

Olen viime aikoina kamppailut paljon moraalisten ja eettisten kysymysten kanssa. Aivan jokaisella kaduntallaajalla kun ei ole yhtä tiukka (ja toki omasta mielestäni: valistunut) näkemys asioista kuin meikäläisellä. Oli kyse sitten ravinnonhankinnasta, päihteistä tai kuluttamisesta, ajaudun jatkuttavasti paukuttamaan päätäni samaan seinään. Essence Revisited - Slipping Past the Shadows of Illusion antoi raikkaan tuulahduksen moraalin ja etiikan toiselle puolen - tai pikemminkin ei-toiselle puolen, sillä non-dualismissa on kysymys juuri siitä, ettei vastakohtia varsinaisesti ole olemassa. Mieli luo vastakohdat kielen tuodessa ne julki.



Kirjassaan Bailey esittää, että ihmiskunta on täydellinen juuri sellaisena kuin se on - toisin sanoen aivan yhtä täydellinen kuin mikä tahansa muukin elämän ilmentymä. Emme ole itse vastuussa siitä millaisia olemme tai mitä teemme. Jokainen varmasti huomaa, kuinka räikeästi tämä poikkeaa useimmista (ellei kaikista) uskonnollisista opetuksista, joissa henkisen ja moraalisen kehityksen kautta pyritään nousemaan kärsimyksen yläpuolelle joko tässä elämässä tai tämän elämän jälkeen. Useimmat uskonnolliset opetukset pyrkivät ennen kaikkea kontrolliin: olemassaolon kontrolloimiseen ja sen ohjaamiseen haluttuun suuntaan.

Tämä ei kuitenkaan ole vapautta. Vapautta on oivallus siitä, ettei elämä ole itsemme aikaansaamaa. Itseasiassa elämässä ei ole mitään aikaansaatua: koko elämä on yksinkertaisesti olemassaolon ilmentymää. Olemassaolo taas ei koskaan pysy paikallaan, vaan on jatkuvasti muuttuva tapahtuma. Tälle tapahtumalle voi antaa nimen energia, kvanttienergia, puhdas tietoisuus, Jumala tai hereilläolo - kaikki termit viittaavat samaan suuntaan. Uskominen muotoon ja sen pysyvyyteen on jatkuvassa ristiriidassa tämän olemassaolon liikkeen kanssa aiheuttaen näin jatkuvaa turhautumista ja pettymystä. "No one is making this happen and no one can stop it." Ei ole mitään "todellista minää", joka vuosien kovalla työllä tai tietyn kehitysvaiheen jälkeen löydetään: on vain se keho, tarve, intressi ja toiminta, jota olemassaolo kulloinkin ilmentää.

Me emme siis itse luo tämänhetkisiä kehojamme, tarpeitamme, intressejämme tai toimintaamme. Emme voi vaihtaa niitä toisiin - emme vaikka kuinka haluaisimme tai yrittäisimme. Me emme myöskään omaa mitään edellä mainituista, sillä me olemme näitä kaikkia. Tästä huolimatta meillä on lähes pakonomainen, kiihkeä tarve omaan tarinaamme - tarinaan "minusta", joka ohjaa tätä jotain, jota kutsumme elämäksi. Tämä taas synnyttää tunteen siitä, että tuo "minä" tekee jotain väärin, eikä elämä koskaan ole aivan kuten sen pitäisi olla. Todellisuudessa kukaan ei kuitenkaan voi olla yhtään sen enempää vääränlainen kuin lumihiutalekaan on - kukaan ei voi tehdä sen huonompia elämänvalintoja kuin ukkosmyrskykään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö elämä välilllä olisi tuskallista: tuskallisuus on osa olemassaolon luonnetta.

"The idea that we're in charge of existence is a delusion. Everything we are is an expression of nature." Me emme pidä olemassaoloa kasassa vaivannäöllämme, vaan vaivannäkömme itsessään on olemassaolon liikettä. Emme ole olemassa sen ulkopuolella emmekä siten ole vastuussa siitä. Monikaan meistä tuskin ajattelee, että kasvi on vastuussa omasta kasvamisestaan. "No aspect of existence is doing it wrong, any more than any raindrop is doing it wrong. Just because it often seems unpleasant doesn't mean there's something wrong with it." Mitkä tarpeemme, intressimme ja huolemme kunakin hetkenä ikinä ovatkaan, niiden täytyy olla juuri sitä - ja juuri kun ehdimme havaitsemaan ne, ne ovat jo vaihtumassa toisiin.

Siispä on myös illuusiota kuvitella, että olemme henkilökohtaisella panoksellamme vastuussa siitä mitä itse olemme. Ei ole olemassa henkilökohtaista, menneisyyden minän aikaansaamaa nykyisyyden minää: olemassaolo itsessään ilmentää niin taidot, intressit kuin teotkin. Emme anna kiitosta tai  syötä syytöksiä kukalle siitä, että se on juuri sellainen kuin on - miksi siis tekisimme niin itsellemme tai muille? Elämässä ei voi tehdä virhettä, sillä kaikki mitä teemme ja ajattelemme, on olemassaolon ilmentymää. Ja olemassaolon ilmentymä on juuri sitä mitä se on; ei oikean- eikä vääränlainen. "There's nothing wrong with anything." Tästä seuraa se, ettei kukaan voi kertoa meille miten meidän tulisi elää, sillä olemme kukin täysin uniikkeja olemassaolon ilmentymiä.

Aluksi tämä nimenomainen non-dualismi herätti allekirjoittaneessa rajua vastarintaa. "Entä kaikki maailman väkivalta ja lihamyllyyn päätyvät eläimet - miksi koen molemmat niin raskaasti ja provosoituvasti? Miksi istun päivät pitkät kirjastossa lukemassa poliittista filosofiaa ja haaveilen sosio-ekonomisesta vallankumouksesta? Miksi en malta enkä edes halua katsoa Futuramaa koko päivää peiton alla kuten kämppikseni?" Hakkasin taas aimo tovin päätäni seinään, kunnes lopulta tajusin miksi. Siksi, että se on olemassaolon ilmentymää ihan kuten kaikki muukin. En ole itse valinnut tätä moraalis-eettistä paloa enkä tätä surkuhupaisaa intohimoa johonkin epämääräiseen, jolle en osaa antaa edes nimeä. En ole valinnut oman olemassaoloni luonnetta sen enempää kuin kommuunitoverinikaan.

Me olemme kumpikin aivan yhtä oikeutettuja olemassaolon ilmentymiä: meissä ei ole mitään väärää eikä mitään oikeaa.

14 comments:

  1. Missä olit töissä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Peruspuisevaa toimistossa istumista!

      Otin loparit heti kun sain vuokra- ja lentolippurahat kasaan. n__n/

      Delete
  2. hyvä ettet ruvennut yrittäjäksi, -poistamaan eettisesti valmistettua luomumarinaatia =,)
    no, vitsit sikseen, huonommatkin! kun jäljittää vaikkapa "ideologisen psyykkisen kärsimyksen" juurta, niin on aika mielenkiintoista havaita että sen täytyy olla EGOn muodostama helvetti. jos ajattelee ihmisten suhteellista älyä/kykyä toimia, niin voiko olettaa että itsellään(kään) olisi oikeutta/potentiaalia arvostella maailmaa ja sen osasia. nöyryys ja hyväksyntä on kaunista. tuomarointi aiheuttaa vaan surua ja väkivaltaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ties vaikka tässä yrittäjyyskin vielä kutsuu - näin nopeasti ajateltuna se on yksi niistä harvoista hommista, joita EN ole vielä kokeillut missään muodossaan! 8)

      Ymmärrän pointtisi ja olen pitkälti samaa mieltä, mutta ainakin Baileyn valossa näen että ajoittainen maailman ja sen osasten arvosteleminen on myös vain yksi olemassaolon ilmentymä - ihan kuten ajoittainen nöyryys ja hyväksyntäkin. Kokonaisvaltaisen nöyryyden ja hyväksynnän tavoittelu pyrkii olemassaolon kontrolloimiseen ja aiheuttaa näin aina lopulta surua ja kärsimystä. Tuomarointi lienee osa ihmisenä olemassaoloa ihan kuten matojen syöminen on osa lintuna olemassaoloa.

      Suru ja kärsimys on väistämätön osa olemassaolon luonnetta, joten sitä vastaan on turha pyristellä. Sen sijaan pyristelen kyllä mainitsemaasi tuomarointia vastaan; en ole valinnut sitä, mutta olemassaoloni nyt vaan sattuu ilmentymään tällä hetkellä juuri näin. Uskon kuitenkin ainakin jollain tasolla tiedostavani, että se tulee aiheuttamaan mulle vielä rutkasti surua ja kärsimystä. Jos se ei olisi se, se olisi jokin muu.

      Delete
  3. Kiinnostava näkökulma.

    "Ei ole olemassa henkilökohtaista, menneisyyden minän aikaansaamaa nykyisyyden minää: olemassaolo itsessään ilmentää niin taidot, intressit kuin teotkin."
    Uskotko, että menneisyys ei vaikuta nykyisyyteen? Että kaikki oleva on vain olemassaolon satunnaista ilmentymää? Vai voisiko tämä ilmentymä olla jollain lailla johdonmukainen?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Bailey itse ei varsinaisesti kiistä kausaliteetin olemassaoloa, muttei ilmeisesti pidä sitä kovin relevanttinakaan - kausaliteetti (mikäli sellainen on olemassa) on sekin vain yksi olemassaolon ilmentymistä. Bailey käsittelee siis ensisijaisesti juuri meta-tasoista olemisen luonnetta.

      Itse pidän ajatusta kausaliteetista uskottavana. Otin menneisyydellä ja nykyisyyden minällä kantaa juuri minuuteen tarinana, en niinkään menneisyyden ja nykyisyyden rooliin. Saman lauseen voisi siis muotoilla pikemminkin tähän muotoon: menneisyyden intressit, halut, tarpeet ja toiminta vaikuttavat nykyisyyden intresseihin, haluihin, tarpeisiin, ja toimintaan.

      En myöskään pidä mitään niin sanottuna sattumana, mutten myöskään automationa, vaan pikemminkin spontaanina ja orgaanisena.

      Delete
  4. kiinnostava postaus! oon saanut sulta hurjasti todella hyviä kirjavinkkejä. ihanaa, jos pitäisit jotain lukulistaa mihin merkkaisit vaikka kaikki lukemasi kirjat! :) oman paikkakuntani kirjasto on sen verran suppea että ihan paikanpäälle menemällä ei välttämättä löydä niitä parhaita helmiä..

    miten sä jaksat lukea päivät pääskytysten? mulla väsyy silmät viimeistään n. viiden tunnin kuluessa ja senpä jälkeen ei lukemisesta tule paljoa mitään kun kirjaimet alkaa olla pelkkää mössöä. vaikka palo lukemiseen olisi älytön!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Laskeskelin tässä eräs päivä, että olen elämäni aikana lukenut n. 2000-2500 kirjaa. Tuskinpa siis käyn ihan heti kaikkia listaamaan, mutta täältä voi löytää kaikkein kirkkaimmat helmet: http://hiippariaktivisti.blogspot.fi/p/kirjalista.html

      Huh, emmäkään sentään ihan päivät pääskytysten lue! Luen pikemminkin juuri tuon viitisen tuntia aamulla/päivällä ja pari tuntia illalla. Tähtäimessä on niin kokonaisvaltainen näkemys maailmasta, elämästä ja ihmisyydestä kuin yhden eliniän aikana vaan voi tavoittaa, ja se vaatii paljon muutakin kuin kirjoitetun sanan omaksumista - vaikka kirjoitetun sanan omaksuminen kieltämättä onkin yksi muikeimmista tavoista viettää aikaa tässä elämässä ja tässä ihmisen roolissani. n__n

      Delete
    2. Hui mikä määrä kirjoja! Kuinka paljon arvioisit noista olevan yliopistossa kursseille luettuja?

      Delete
  5. http://www.filmsforaction.org/news/your_lifestyle_has_already_been_designed/

    Postauksessasi oli pitkästä aikaa ajatuksia, jotka herättivät minussa vastakaikua. Arvelin, että tämä teksti saattaisi liipata kokemuksiasi matkailun ja toisaalta entisen elämäntyylisi saralla - minut se herätti huomaamaan asioita, jotka olivat aikaisemmin enemmän selkeiksi ajatuksiksi jäsentymätöntä intuitiota.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totisesti samanlaisia ajatuksia ja havaintoja, joita olen itsekin viime vuosina pyöritellyt! Vetäydyin vuonna 2012 varsin kokonaisvaltaisesti työelämästä, ja samalla linjalla aion pysyä. Tutkijan ura tosin kiinnostaa edelleen, mutta tutkimista en pidä niinkää työnä kuin välineenä toteuttaa ja tuoda julki omaa intohimoani.

      Olen tottunut nykyiseen elämäntyyliini ja asun (nykymuotoisesta) työelämästä tarpeekseen saaneessa yhteisössä, joten tämä oli hyvä ja tarpeeseen tullut muistutus siitä, että suuri osa ihmisistä kamppailee edelleen tämänkaltaisten kysymysten parissa. Voisinpa hyvinkin kirjoittaa omia mietteitäni aiheesta joku kerta.

      Delete
  6. Minakin haluan vetäytyä työelämästä! Mistä saan rahaa vuokran ja sähkön maksuun? Saako työelämästä tarpeekseen saaneessa yhteisössä asua ilmaiseksi? Vai mitenkä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahdollisia vaihtoehtoja ovat mm. taiteilijaelämä (erilaiset taiteilija-apurahat), stipendit (itselleni myönnettiin lukuvuodeksi 2014-15 China Scholarship Councilin full scholarship), oma yritys tai yleinen hoboilu ja kodittomuus! Kaikki edellä mainittu tosin vaatii riskinottoa ja jatkuvaa epävarmuutta, joka ei sovi kaikille.

      Esimerkkinä kommuuniasumisesta: maksan tässä kuussa asumisestani 150 e, joka sisältää sähkön, veden, netin ja kaiken mahdollisen. Ruokapuoli hoituu kommuuniasukkaiden yhteistuumin toteuttamalla dyykkauksella. Puhelinta en omista, joten laskuja ei siltäkään saralta satele.

      Aivan täysin ilman rahaa tässä yhteiskunnassa on vaikea elää, mutta isolla yhteisöjoukolla hyvin pienellä pärjääminen on aivan mahdollista.

      Delete