Wednesday, May 21, 2014

kommuunielämisestä ja sosiaalisesta olemisesta

Seuraavana vuorossa on juttua kommuunielämisestä niin kommuunin perustajan (Olli) kuin sen asukkaankin (meikäheidi) näkökulmasta. Toteutin pienimuotoisen haastattelun, jonka Olli vei jämäkkään tyyliinsä varsin informatiivisille urille. Lopussa on oma tajunnanvirrassa uitettu töräytykseni, josta on informatiivisuus kaukana, mutta jossa ainakin kukkii kaikki se into, jolla itse lähdin näihin hommiin mukaan.

Olli:

Mistä idea kommuunin perustamiseen lähti?

Vuosi sitten kaverini sai idean: voisimme koota yhteen ihmisiä, jotka kaikki tekevät omaa juttuaan ja nauttivat elämästään - perustaa inspiroivien ihmisten yhteisön. Kaveripiirissämme kukaan ei kuitenkaan ollut valmis lähtemään juttuun mukaan, joten etsimme sopivan omakotitalon netistä (tori.fi ja kimppakamppa.fi). Sopivan omakotitalon löydettyämme teimme vetävän hakemuksen, ja parissa viikossa yhteydenottoja tuli toistakymmentä. Asukkaat valittiin potentiaalisimpia yhteydenottajia haastattelemalla. Nykyään kommuunissa asuu seitsemän ihmistä, ja syksyllä pyörähtää käyntiin kommuunin toinen vuosi.

Miksi kommuuni? Listaa muutama piinkova syy.

- Huomattavasti halvempi asua
- Käytössä kaikki omakotitalon fasiliteetit pesukoneineen, saunoineen ja pihoineen
- Ei yksinäisyyttä, mutta tarvittaessa oma tila ja huone
- Ja ennen kaikkea: ympärillä asuu mainioita tyyppejä, joiden kanssa yhdessä eläminen projekteineen, iltamineen ja tapahtumineen ruokkii inspiraation kehää jatkuvasti
- Ujommallekin tyypille kommuuni on loistava paikka oppia sosiaalista olemista


Kaksi keskeistä tapahtumapaikkaa: katolla ja kellarissa

Millaisia vinkkejä heittäisit kommuunissa eläjille tai kommuunielämisestä haaveileville?

- Kun monta elintavoiltaan ja -tottumuksiltaan erilaista ihmistä asuu yhdessä, konflikteja syntyy väistämättä
- Kommuunieläminen ei välttämättä sovi kaikille! Jos elämässäsi on vaihe, jossa selvästi kaipaat paljon omaa rauhaa ja tilaa ympärillesi, ei kommuuni välttämättä ole otollisin asumismuoto
- Yhteisistä pelisäännöistä on sovittava kaikkien asukkaiden kanssa heti kättelyssä
- Myös omat heikot paikat on hyvä tuoda esille: mikä ärsyttää, ahdistaa tai turhauttaa juuri minua?
- Kaiken taustalla on yhteinen sopimus siitä, että asioista puhutaan suoraan: jos on jotain sanottavaa, se töräytetään itse asianomaiselle eikä jäädä jupisemaan. Näin voidaan välttää ilmapiirin kiristyminen.
- Paras toimintatapa on ennaltaehkäisy! (Tässä kohtaa konfliktinratkaisuun perehtynyt maailmanpolitiikan tutkimuksen opiskelija Heidi nyökkäilee hyväksyvästi)

Kaiken kaikkiaan kommuuni on siis juuri niin hyvä tai huono kokemus kuin ihmiset siinä!

Entä mitä olet itse saanut kommuunielämisestä irti?

Kommuunielämä jokaviikkoisine illanviettoineen ja niitä seuraavine aamuineen (ja päivineen) on kiistatta muuttanut elämääni. Yksi arvokkaimmista oppitunneista on ollut se, että kaikesta kannattaa olla avoin eikä salailla mitään. Yhdessä elämisen kautta olen oppinut myös ihmisten ja ihmisryhmien kanssa kommunikointia ja asioiden organisointia - nykyään olen jämäkämpi ja osaan pitää puoliani paremmin. Muiden ihmisten ja näiden antaman palautteen kautta olen kohdannut itseni ja saanut huomata, että jokin sellainen asia minussa, josta en ole ollut edes tietoinen, ärsyttää muita. Ja ennen kaikkea: olen saanut läjäpäin uusia ystäviä ja tutustunut kymmeniin mielenkiintoisiin ihmisiin. Ylipäänsä näkökulmani ihmisyyteen on nykyään erilainen. Harvoin pääsee näkemään toisen ihmisen - saati sitten monen ihmisen - elämää näin läheltä.


Arkisin ja viikonloppuisin

Loppukaneetti: Kommuuniasuminen ei ole vain resuisten hippien juttu! (Vaikka postauksen kuvitus muuta saattaa viestiäkin...) Työelämässäkin töitä tehdään usein ryhmissä, ja kommuunieläminen jos jokin opettaa, suorastaan pakottaa, toimimaan erikokoisissa ryhmissä. Kommuuni on asumismuoto, joka opettaa sosiaalisia taitoja ja sosiaalista olemista kaikenlaisille ihmisille. Omalla kohdallani paluuta kalliiseen, ahtaaseen yksinasumiseen tuskin enää on. Tämä on kokemus, jonka soisin useampien kokevan: vuosi kommuunissa on ollut elämäni parhaita.

Meikäheidin järkkäämät poetry reading -sessiot

Heidi:

Kerrotaanpa alkuun hieman sosiaalisista taustoistani. En ole sitten teini-iän ollut varsinaisesti ujo tai epäsosiaalinen, mutten koskaan ole myöskään kokenut voivani olla todella rennosti ihmisten keskuudessa. Olen aina kokenut, että minun ja toisten ihmisten välillä on jonkinlainen perimmäinen muuri - vieraantumisen tunne. Heidi yksin ja Heidi ihmisten ilmoilla ovat aina olleet toisistaan erillisiä konsepteja. Tämä liittynee monilta osin myös siihen, että alkoholista tuli vuosikausiksi niin keskeinen elementti sosiaalisessa elämässäni. Sillä vaikka olen mitä yrittänyt itselleni väittää, vuosi vuodelta monimutkaisemmin väittämin, tuo vieraantumisen tunne on häirinnyt ja piinannut minua aina. Lopulta löysin tekosyistä ylevimmän ja ripustauduin sen varaan: luova elämä on yksinäistä elämää.

Kiinan-vuotenani tutustuin Jack Kerouaciin ja rakastuin tyypilliseen tapaani päätä pahkaa - en niinkään Kerouaciin tai edes tämän kirjoihin itsessään (vaikka ne loistavia ovatkin), vaan pikemminkin oivallukseen siitä, ettei luovan elämän tarvitse sittenkään olla yksinäistä mörssäämistä. Ihmiset ympärillä voivat olla paitsi voimakenttä myös inspiraationlähde. Ennen kaikkea minuun pärähti oivallus siitä, ettei mielettömän (ja alkoholittoman) menon ja meiningin puute ehkä sittenkään ole mikään aikakautemme vitsaus. Suomeen palattuani mietin monta pitkää kuukautta, kuinka päästä moisen menon ja meiningin ytimeen - miten viettää välitöntä, hullua ja hävytöntä aikaa toisten samanmoisten ihmisten kanssa. Ehdin jo luopua toivosta, sillä vaikutti siltä, että kaikialla jöpötettiin baareissa ja opiskelijabileissä - istuttiin Robert's Coffeen neljän euron teekupposten äärellä. Sitten, kuin sattumalta, Olli eräänä iltana kysyi minua kommuuniinsa asumaan. En ollut tavannut Ollia kuin kerran lyhyesti kadulla, mutta pidin moista sattumanvaraisuutta hyvänä enteenä. Homma oli selvä saman tien, joten vuodenvaihteessa muutin kommuuniin - ensin yksin ja sitten poikaystäväni kera.

Nyt viittä kuukautta myöhemmin voin vain todeta, että kommuunieläminen on ollut juuri sitä itseään. Ihmisiä lappaa sisään ja ulos, kellarissa ja katolla pauhaa, ja silti saan jakaa oman rakkaudenpesäkkeen myös elämänkumppanini kanssa.Valtava piha mahdollistaa niin aamujoogaamisen ja ulkomeditaation kuin laaduttomien kotivideoiden kyhäämisenkin. Kommuunilla on järjestetty kaikkea unelmailloista poetry reading -sessioihin, demonipiireihin ja salaisuusrinkeihin. Vappukin venyi kolmipäiväiseksi, kun paikalle ilmestyi jatkuvasti uusia ihmisiä ja eläimiä. Olen aina kuvitellut olevani lähes äärimmäisyyksiin saakka omaa aikaa ja tilaa vaativa henkilö, jolla napsahtaa sosiaalisessa kuhinassa hyvinkin pian päässä. Asia on kuitenkin osoittautunut aivan päinvastaiseksi. Pikemminkin kuin sosiaalisesti sellainen tai tälläinen, olen joustava sopeutuja ja soluttautuja, joka osaa heittäytyä ihmiskasan keskelle, viettää kahdenkeskistä aikaa ja tarpeen tullen myös lukittautua omiin oloihinsa nysväämään. Tämä on piirre, jonka olen vasta itsestäni löytänyt, mutta jota arvostan ehkä kaikkein eniten. Toisin kuin olen 24 vuotta kuvitellut, minussa on kaikki se, jonka täyden elämän elämiseen tarvitsen.

Kiitos Olli, kommuuni ja kaikki siihen liittyvät ihmiset ja eläimet! Ja kiitos Riku, joka jaat tämän pienen huoneen ja valtavan elämän kanssani.



Alle soisin mieluusti keskustelua kommuuniasumisesta! Aihe nappailee itseäni kovasti ja monestakin syystä: uskon, että tässä on varsin potentiaalinen tapa luoda uutta yhteisöllisyyttä ja rimpuilla irti ääri-individualismin ikeestä!

8 comments:

  1. <3 Itte oon majaillut epävirallisesti pian vuodenpäivät pienessä kommuunissa joka on ollut pystyssä jo ainakin neljätoista vuotta (vanhin seiniltä löydetty kirjoitus on allekirjoitettu vuonna 2000), ja voin kyllä samaistua noihin oloihin ihan täysin. Vaikka en asukaan täällä oikeasti. En ole koskaan asunut yksin tai edes kaksin, vaan lapsesta saakka on ollut talo täynnä tuttua ja tuntematonta porukkaa, senkin takia viihdyn täällä juuri nyt paremmin kuin missään. Kommuunielämä luo aivan ihmeellisen, voimauttavan yhteyden jokaiseen asukkiin. Tuntuu niin luontevalta olla näiden ihmisten kanssa - ei tarvitse sanoa mitään jos ei huvita mutta kuten sanoitkin niin ei koskaan tarvitse tuntea itseään yksinäiseksi. Jokaisen alkaa näkemään aivan läpikotaisin ja omana yksilönään, mikä ainakin minusta tuntuu hullun inspiroivalta. Siis nähdä kuinka erilaisia ihmisiä voi olla, vaikka kaikilla on keskenään hyvä meininki ja melkolailla yhtenevät näkemykset maailmasta yms. Plus on aivan ihanaa että täällä asuu pari ei-suomalaista tyttöä, olen huomannut ettei jännitä enää ollenkaan puhua englantia, sen sijaan välillä ei edes huomaa vaihtavansa kieltä kesken kertomuksen tms. Mutta ihanaa ja kaunista kesää ja kaikkea hyvää sinulle Sisko <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Neljätoistavuotinen kommuuni kuulostaa kyllä aika vankkumattomalta ja kunnioitusta herättävältä - ties vaikka meidänkin kommuuni voi pulleasti vielä vuosikymmenen jos toisenkin!

      Mä taas olen kasvanut lähiökerrostalossa ja asunut sittemmin erinäisissä yksiöissä, joten oma pihamaa ja yleinen temmellys on mulle aivan uusi juttu. On ollut ihan mielettömän siistiä huomata, kuinka nopeasti sitä kuitenkin voi sopeutua yhteisöasukiksi - ja miten tähän kaikkeen voi vielä yhdistää (poika)rakkaushommatkin mukaan.

      Mainiota ja vaiherikasta kesää sinnekin päin - kyttäilen blogiasi harvase päivä! n__n

      Delete
  2. Kiitos paljon tästä postauksesta, oikeasti! Informatiivinen puoli oli huippu, mutta ehkä vielä enemmän tykkäsin sinun omasta näkökulmastasi. Olen kokenut muiden ihmisten seurassa vähän vastaavaa kuin sinä aiemmin. Tulen kyllä toimeen oikeastaan kaikkien ihmisten kanssa ja kykenen saamaan keskusteluista irti paljonkin, mutta jotenkin olen aina tuntenut olevani hieman ulkopuolella. Itse en suuremmin rakasta ryypiskelyä, mutta sitä tulee silti tehtyä paljon ihan vain sen vuoksi, että se on tuntunut olevan ainakin tällä hetkellä ja tässä ympäristössä lähes ainoa keino, jolla saada kontaktia isompaan porukkaan kerrallaan ja ennen kaikkea uusiin ihmisiin. Se on ollut vähän masentavaa välillä. Joskus osasin nauttia siitä enemmän, mutta aina vain enemmän tuntuu siltä, että olen muuttumassa vähän toisenlaiseen suuntaan. Toisaalta se on kovin pelottavaa, vanhasta irtautuminen. Vie varmasti vielä jonkin verran aikaa. Olen kiitollinen sinulle siitä, että kirjoitit tämän rohkaisevan postauksen. Loit toivoa tulevaisuuteen ja annoit hippusen rohkeutta. Ehkäpä itsekin joskus päädyn asumaan kommuuniin, ajatus on alkanut kiehtoa kovasti. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muutos on aina kuumottava ja yleistä närää aiheuttava juttu. Rehellisyyden nimissä en edes tiedä, olisiko mulla ollut pokkaa lähteä näin kokonaisvaltaiseen muutokseen, ellen olisi päässyt Kiinaan karkuun paitsi pohtimaan asioita, myös ottamaan niihin etäisyyttä.

      Muutoksessa on myös kuitenkin se hieno homma, että kun muutoksen pyörä on pyörähtänyt käyntiin (ja kunhan siinä sivussa pysyy rehellisenä itselleen), paluuta vanhaan tuskin enää on. Muutos on siis loppupeleissä varsin luotettava ja hyvä kaveri. Sussa vaikuttaa olevan monia sellaisia ajatuksen ja fiiliksen ituja, jotka tulevat varmasti kantamaan sua eteenpäin. Meikän vinkki on, että jos jokin ei tunnu hyvältä, muuta jotain - aloittaen itsestäsi.

      Delete
    2. Mietteesi kuulostavat hyviltä ja voihan sitä yrittää olla selvänä kännisten seurassa? Toki ymmärrän, jos se tuntuu vaikealta. Itseltä on onnistunut aika moneen kertaan jo, eikä se sitten alun jälkeen olekaan ollut niin vaikeaa, kun ei kuitenkaan edes huvita juoda alkoholia. Voihan muiden kanssa selvänäkin ns. sekoilla. En tosiaan tuomitse alkoholin käyttöä, mutta monien puolesta huolestuttaa, koska määrät eivät ole mitään pieniä.

      Lisäksi itselleni sopii paremmin kannabis, pidän sitä paljon kevyempänä päihteenä kuin alkoholia, joskin se tuo mielestäni voimakkaamman kokemuksen kuin alkoholi, sitä en vähättele. Kannabis ei toki sovi kaikille, enkä sitä rupea suosittelemaan, mutta silti siis vaihtoehtoja on, lähinnä sen halusin tuoda esille. Toki Suomen lainsäädäntö lisää toisille liian ison ahdistavuuden kannabiksen käyttöön liittyen ja ymmärrän senkin hyvin. Itse käytän kannabistakin varsin harvoin, monesti on vaikkapa puolen vuoden tauko. Joillekin kannabis aiheuttaa henkistä riippuvuutta, ymmärrän tämän hyvin, koska itselläni se korjaa masennusta todella tehokkaasti ja kuulemani mukaan monella muullakin ja sitä juuri kannabiksella lääkitsevät. Monesti tämä sivuutetaan kokonaan, koska halutaan kannabis vain äkkiä lailliseksi keinolla millä hyvänsä. Minusta rehellisyys on aina tärkeintä päihteisiin liittyvissä asioissa ja toki kaikissa muissakin asioissa. Kuitenkaan rankaiseminen ei toimi mitenkään, ei kannabista kieltämällä saada katoamaan.

      Nythän on vielä Suomen oma dekriminalisaatioon tähtäävä aloite vireillä:

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703

      Ja Euroopan laillistamiseen tähtäävä aloite:

      https://ec.europa.eu/citizens-initiative/REQ-ECI-2013-000023/public/index.do

      Kartasta näkyy kannatusten määrä:

      https://ec.europa.eu/citizens-initiative/REQ-ECI-2013-000023/public/map.do

      Haluatko Heidi vielä kirjoittaa tänne omia ja ehkä kommuunissanne asuvien mietteitä psykedeeleihin liittyen? Muistelin, että edellisessä blogissasi mainitsit, että voisit tästä aiheesta kirjoittaa.

      Itse en ole koskaan muita päihteitä edes kokeillut kuin kannabista ja alkoholia, tupakka ei ole ikinä kiinnostanut. Psykedeelit ehkä joskus tulevaisuudessa, saa nähdä, mutta mikään kiire näiden asioiden kanssa ei ole.

      Parasta minusta on, jos elämän kokee parhaaksi selvänä, tällaiseen olotilaan pyrin, vaikka ihan aina en onnistukaan.

      Delete
    3. Itselleni selvänä kännisten seurassa oleminen ei ole niinkään vaikeaa kuin turhauttavaa, sillä aika eri aallonpituuksilla siinä ollaan. Voin toki hengailla alkoholillisessakin seurassa, mutta saan kyllä paljon enemmän irti sellaisesta seurasta, jossa keksitään yhdessä päräyttäviä tekemisiä etanolin lipittelyn sijaan.

      Olen kanssasi samaa mieltä kannabishommista, vaikkei pössyttely itseäni henkilökohtaisesti nappaakaan. Myös psykedeeleille näytän vihreää valoa. Suomen huumelainsäädäntö edustaa nykymuodossaan rakenteellista väkivaltaa - se tekee totuudenmukaisesta päihdevalistuksesta mahdotonta ja kymmenistätuhansista suomalaisista rikollisia. On käsittämätöntä, että Suomenkin luonnossa kasvavien silokkisienten poimiminen on laitonta.

      Mulla on ollut jo jonkin aikaa suunnitelmissa kirjoittaa aiheesta, ja itseasiassa eräs luonnos mulla onkin jo olemassa!

      Delete
    4. Itseäni toisten kännisyys ei välttämättä haittaa, toisiin se vaikuttaa ikävämmin, toisiin vähemmän. Ymmärrän kyllä turhautumisen hyvin, onhan se välillä hankalaa saada mitään aikaiseksi, jos toinen ei esim. pysy pystyssä (ei silti aivan mahdotonta). Monesti silti sellaisistakin tilanteista voi saada jotain, yllättävän moni uskaltaa puhua esimerkiksi ongelmistaan vasta tuubassa. Vähän enemmän postauksesi aiheeseen liittyen, olen ehkä itse liian yksinoloa kaipaava, vaikka hyvässä seurassa viihdynkin. Ehkä siksi en koe niin vakavaa turhautumista päihtyneiden seurassa, vaikka itse olisin selvä? En tiedä. Toisaalta koen, etten ole kovin hyvää seuraa päihtyneille, jos lipsun liikaa sinne omaan maailmaan selvänäkin. Olisihan se mukavinta olla aina syvemmässä vuorovaikutuksessa ystävien kanssa, hienoa, että teillä siellä kommuunissa ilmeisesti on juuri näin!

      Niinpä, käsittääkseni sienten poiminta tuli laittomaksi vasta aika hiljattain, olisiko ollut 2007, vaikka eipä sillä vuosiluvulla niin merkitystä ole. Kannabis- muut päihdehommat ovat välillä hankalia, en usko, että kovin moni tahtoo pahaa näissä jutuissa ja virheellinen "valistus" on toki syyllinen moniin harhakuvitelmiin. Moni kai uskoo tosissaan, että nykyinen lainsäädäntö ihan oikeasti auttaisi päihteiden käyttäjiä jollain tavalla.

      Selvä, on aina mielenkiintoista lukea, mitä muut ajattelevat päihteistä, vaikka eivät olisi niitä (läheskään kaikkia tai yhtäkään) koskaan kokeilleet, minusta vaikkapa absolutistien mielipiteet tai ajatukset eivät ole yhtään vähempiarvoisia päihdeasioissa. Olisi myös varsin tärkeää, jos vihdoin alettaisiin selvittää, millaiset päihteet sopivat millaisillekin ihmisille todennäköisimmin ja järjestää palveluita, jonne saisi ottaa ongelmatilanteissa yhteyttä ilman pelkoa tai häpeää. Häpeäkulttuuri on muutenkin aivan Aunuksesta, sillä saadaan paha olo vain kiertämään ja lisääntymään. Esimerkiksi kannabiksen eri lajikkeet voivat olla joko ikäviä tai jopa auttavia skitsofreenikoille. Yhden skitsofreenikon tiedän käyttävän vahvasti CBD-pitoista kannabista menestyksekkäästi lääkityksensä ohella ja on silminnähden parempivointinen kuin alkoholia käyttäessään. Tämän yksittäistapauksen perusteella en silti heti lähtisi suosittelemaan edes tiettyä lajiketta skitsofreenikolle, mutta tutkimusta tarvittaisiin lisää ja rehellistä ja totuudenmukaista valistusta. Koko ilmapiiri pitäisi muuttaa sellaiseksi, että päihteiden käyttjiä luvattaisiin todella auttaa ja kuunnella, eikä pelotella ja syyllistää.

      Delete
    5. Huhhuh, tuo psilosybiini-lisäys kyllä jälleen kerran osoittaa, ettei huumelainsäädäntö ole ainakaan oikeaan suuntaan kehittymässä. Kyllä mun mielestä jokaisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus kohtuudella ja rakkaudella poimia luonnosta ihan mitä itse sopivaksi katsoo. Herää kysymys, mikä tässä oikeastaan on laitonta: itse sienikasvi vaiko sen käyttöä seuraava muuntunut tajunnantila. Myös pitkälle viety meditaatio johtaa muuntuneisiin tajunnantiloihin, joten kumma ettei meditaatiotakin ole julistettu laittomaksi. 8D

      Kannabis tai psykedeelit eivät sovi kaikille, mutta ei se tee kannabiksesta tai deeleistä itsestään vaarallisia. Mielenterveysongelmaisen trippailuun voi liittyä tiettyjä vaaroja, mutta niin voi liittyä siihenkin, jos fyysisesti terveysongelmainen ihminen laitetaan auton rattiin. Jostain syystä lainsäädäntö kuitenkin menee niin, että huumausaine on itsessään julistettu vaaralliseksi, autoa taas ei. Tämä johtunee ainakin siitä, että lainsäätäjillä itsellään on kyllä kokemusta monenkinlaisista autoista, muttei minkäänlaisista huumausaineista.

      Tuntemattoman pelko on äärimmäisen huono pohja lainsäädännölle.

      Delete